lauantai 11. heinäkuuta 2020

Kahvia minun makuuni

Nyt on taas kaappi täynnä kahvikapseleita. Selvisin Nespressossa ihan ehtalla suomen kielellä. Siellä kun joskus henkilökunta puhuu vain englantia. Olin Stockmannilla ja ostin kengät. Poweriinkin menin ja siellä ei ollut väriä tulostimeeni kuten ei asuinalueeni Powerissakaan. Myyvät koneen, mutta ei siihen väriä, vaikka siellä on satoja muita värejä. Lähetin kotiin tultuani meilin Powerin johdolle. Sain myyjältä, sitä vaadittuani, nimen ja osoitteen. Haluan tietää syyn näin huonoon asiakaspalveluun, jota olen nyt saanut tuta kahdessa Powerissa.

Soitin K:lle ja julkitoin mielipahani Powerista. Avasin valkoviinipullon ja join lasillisen. Luin juodessani sähköpostit ja vastasin pariin. Lämmitin lounaan ja päätin tänään paistaa kuhafileen. On jo sulamassa. Piti lähteä myös ostaman mansikoita, mutta en viitsinytkään. Laitoin vuoteen päiväkuntoon ja ryhdyin laiskottelemaan. Sataa ja sitä luvattu koko päiväksi. 

Nespressosta ostin erilaisia makusiirappeja kahviin. Kahvin ei enää nykyisin tarvitse maistua kahville. K ei pitäisi tällaisesta kahvin pahoinpitelystä. Hänellä on aina ollut konservatiivinen maku. Joskus harmittaa, kun ei ole yhtään seikkailumieltä tai edes uteliaisuutta muunlaisuutta kohtaan. Hän väittää olevansa "tavallinen".  Minä taas haluan kokeilla kaikkea ainakin kerran. Nyt olen tykästynyt italialaiseen Grom-ketjun mansikkasorbettiin. Sorbetti on hyvä vaihtoehto pienellä kalorimäärällään jäätelölle.

Suomen Kuvalehti tuli. Siinä on nykyisin sivukaupalla pitkiä kirjoituksia. Nyt on jauhettu koronasta ja se jatkuu. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on ollut lehdistön hampaissa. On spekuloitu, mikä mättää kaupunginjohtajien virkahuoneessa. Helsingin kokoista kaupunkia ei ole helppoa johtaa. Eikä aina voi kaikkia tyydyttää. Kuusi sivua SK myös pohtii, mitä on rakkaus ja miten sitä hoidetaan. Murehditaan lintujen ja hyöntesten katoa Suomessa ja mitä voisimme itse kukin sille tehdä. Korkeasaaren eläintenhoitaja kertoo käärmeistä, joista tykkää. SK antanut asialle tilaa neljän sivun verran. Aivan lehden lopussa on Jukka Ukkolan pakina. Sen luen mielelläni. Nyt hän on sitä mieltä, että Matti Vanhanen on valtakunnanankeuttaja, kun hänet "päästettiin vasten tahtoaan valtionvarainministeriksi".

Eivätköhän kuhafileeni ole jo sulaneet. Voita pannuun ja paistamiseksi.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu