Aamutuimaan

 Nyt kun kevät tuli takaisin, tunnen oloni onnelliseksi. Vaikka onnellisiahan me suomalaiset olemme koko ajan. Maailman onnellisimpia vielä lisäksi. Aurinko paistaa, eikä tarvitse rämpiä lumessa kuten tässä päivänä muuanna. Pikkukengistä hiukan tanakammat ovat riittäneet. Kohta on vappu ja siitä melkein suvi.

Lähin kirjakauppani on remontissa. Koko kauppakeskus samoin. Kirjakauppaan pääsee kyllä luultavasti jo tänään, ehompaan. Menen ensi viikolla. Haluan kirjan. Pohdin sen luettuani, minne saan sen mahtumaan. Hyllyt täynnä. Oli luovuttava muuton yhteydessä isosta osasta hyllyjä ja siinä samassa meni kirjoja. Möin jopa antikvariaattiin. Tultiin kotiin hakemaan ja valitsemaan. Olin pinonnut ehdokkaat lattialle.Vähän koko toimenpide kirpaisi, mutta minkäs teet pakon edessä.

Tänään laitan parsakeittoa. On parsa-aika. Minulla oli tuttava, joka aina sekotti parsan ja parsakaalin. Kun kerran olin kutsuttuna hänen luonaan aterialla, luulin saavani parsaa, kun hän parsasta puhui. Edessäni lautasella oli parsakaalia. Kohtelias vieras olisi pitänyt suunsa kiinni. Minä en ollut kohtelias. Nyttemmin hän erottaa parsan ja parsakaalin. Joskus vielä lipsahtaa. Minun intohimoni on parsa. Eniten pidän siitä keitettynä ja ilman Hollandaise-kastiketta. Tämä kastikettomuus johtuu tietysti kaloreista. Nyt siis kuitenkin keittoa. Ostin runsaasti parsaa. Hyvin runsaasti.

On hehkutettu nykyisen presidenttimme puolison pukeutumista. Ruotsinkin toimittajat hehkuttivat valtiovierailun aikana. Juhlaillallisella rouvalla oli mahdottoman kallis Robert Tarkkasen suunnittelema kaulakoru. Sen hinnalla olisi saanut kolme halvempaa autoa. HS kertoi korun olleen ensimmäisellä naisella lainassa. Kelpasi lainata.

Minä tästä aamukahvin juotuani menen suihkuun ja sitten parsojen kimppuun.

Mansikoita

 Luvattu lunta. Reippaasti. Kävin kaupassa ja vein roskat tätä ennen, koska olin päättänyt, etten enää huhtikuun loppupuolella pane jalkaani nilkkureita. Sipsuttelin kevyemmissä jalkineissa. Lämpöasteita tuskin plussan puolella. Sortsimieskään ei ollut liikkeellä. Ostin raaka-aineet huomista varten. Teen meksikolaista kanapataa. Siihen laitetaaan rusinoitakin.

Vajaa viikko vappuun. Manta-neito edelleen korjattavana. Lakitus tapahtuu muualla ja pääkin on tavallisuudesta poikkeava. Voi niitä aikoja, kun keikuin mukana vappuhuiskineen päivineen. Nykyisin otan Valpuria vastaan rauhallisesti kotona tuskin edes kuohuvaista nauttien. Are you lonesome tonight?, kysyi Elvis aikoinaan. Vastaisin, etten todellakaan, vaikka yksin olenkin. Katselen tv:stä muitten vappuriehaa ja toivon sään suosivan. Niin monesti minunkin aikoinani oli kalsaa, vaikka ei siinä tohinassa ehtinyt palella.

Ostin minä mansikoitakin ja taas harmittaa, etten ostanut kahta satsia. Borja oli nyt lajike.Ja niin nannaa että. Olenko kertonut, tai edes antanut ymmärtää, että tykkään mansikoista? Aloitan kauteni aina näin espanjalaisten aikaan ja se sitten jatkuu siihen asti, kun torille syksymmällä ilmestyvät toisen sadon marjat. Niin että nautintoa piisaa vielä useamman kuukauden verran. Omaa mansikkamaata ei minulla ole ollut. Mökillä aitan ympäristössä kasvoi monen monta heinän korrellista ahomansikoita. Niitä sai joskus "maalaisilta" Kauppatorilla. Ei enää. Villivadelmiakin oli kaupan. Niitäkään ei enää. Vaan oli niitä sen samaisen mökin pihalla. Keräsimme litroittain ja ajoimme kauemmaksikin niitä saalistamaan. Koirat tykkäsivät. Vanhempi otti varovasesti hallaimen kerrallan, mutta nuorempi repi ja sai piikkejä huuliinsa. Molemmat olivat aina valmiita kuin lukkari sotaan, kun lähdimme keräämään vattuja.

Vielä ei lunta satele. Yöllä, sanovat säätieteilijät ja jatkuu huomenissakin. Ken ties, Varmaahan ei ole mikään muu kuin epävarma.

Hiukan juttua teestä

 Sumuista ulkona. Mutta kevättä. On ollut aurinkoisiakin päiviä ja lintujen laulua. Odotan suurella innostuksella pikkukenkäilmoja. Nilkkurit sentään jo talviteloilla. Lotossa ei mitään tälläkään viikolla. Ideana olisi päästä täältä periferiasta pois. Näen unia ratikoista ja dallaamisesta Espan puistossa. Kyllä sinne pääsee, mutta matkan päässä. Helsinki-päivänä viimeistään.

Luen kirjaa Amerikasta ennen kuin Kolumbus sen "löysi". Sivistystä oli, ihmisiä oli ennen vuotta 1492. Ei mikään takatuppula. En ole koskaan erityisemmin hinkunut noihin maisemiin, vaikka maisemat muuttuneetkin. Sen sijaan eteläisempi Amerikka on ollut mielessäni tapetilla. No, en sinnekään mennyt. Pysyttelin etupäässä kotinurkilla Euroopassa. Riittää täälläkin ihmeteltävää. Vaikka en minä oikeastaan ihmettele enää mitään. Toisaalta on ikävää, kun en ihmettele. 

Nukuin vähän ja senkin huonosti. Näin unta Pirkosta, joka on kuollut. Tiputtelin Pirkolle kahvia, enkä muistanut, juoko mustana. Enkä muista vieläkään. Kahvilla on historiansa, mutta teen historia minusta tyylikkäämpi ja juomaseremoniakin  monimutkaisempi. Olin kerran seuraamassa semmoista pari tuntista hidasliikkeistä japanilaista teeseremoniaa. Olin erään ystäväni kanssa ja hän pitkästyi. Minä en. Tee eräiden tietojen mukaan alunperin lähtöisin Kiinasta. Tai oikeammin Burman (nyk. Myanmar), Intian ja Kiinan yhteisen rajan nurkilta. Sieltä se levisi muualle maailmaan ja Eurooppaan joskus 1600-luvulla. Alettiin myöhemmin käyttää monella tavalla, eikä vain juomana. Jäätelönä. Luumukiisselikin maustetaan teellä. Luumut keitetään haudutetussa teessä. Sorbetti ei liioin vierasta teen makua. Itse olen tehnyt "tuhatvuotisia kiinalaisia munia". Monimutkainen prosessi ja tuloksena marmoroituja munia. Joku tykkää, joku ei. Teetä siihenkin tarvitaan. Ennen oli teekannuja. Kaksi päällekkäin. Ylempänä olevassa itse tee ja alemmassa kuuma vesi. Englantilaisilla oli iltpäiväteensä ja Helsingissä The English Tearoom. Uskokaa tai älkää, mutta Englannissa ensimmäiset teen juomapaikat olivat ainoastaan miehille. Onneksi ei enää ja me naisetkin saamme nauttia teestä missä ja koska vaan. Sanokaamme kiitos teelle, joka minusta tyylikkäämpi juoma kuin kahvi. Kaneliteehen olisi aineet kotona. Jospa tekisin.

Sumu hälvenemässä. Päivä alkamassa. Kevättä rinnassa.

Pääsiäisestä päästyä

 Hiljaista viikkoa ei enää vietetä, se oli ja meni. Tällä viikolla ei ole ollut hiljaista. Vantaalla ampui 12-vuotias poika luokkatovereitaan, joista yksi kuoli ja kaksi haavoittui. Poika saatiin kiinni ja koska on alaikäinen ei nosteta syytettä, vaan mietitään, mitä hänelle nyt tapahtuu. Koulunkäyntikin voi jatkua. Tuskin enää samassa koulussa. Miksi poika tappoi luokkatoverinsa ja miksi ampui toisiakin ja mistä hitosta oli saanut tappovälineen? Kysymyksiä toistaiseksi tutkimusten ollessa kesken enemmän kuin vastauksia.

Satoi lunta ja pari astetta pakkasta. Eilen vielä paljon lämpimämpää. No, sellaista on huhtikuussa. Tällä viikolla lähden asioimaan oikein metromatkan päähän. Ensi viikollakin hommia. E:lle soitin. On syntymäpäivä. Ei vietä. On kotosalla kuten minäkin tänään. Otin pakastimesta keiton ja sen söin. Oli hyvää, vaikka ei sillä chefin papereita olisi saanut. Ruoanlaitto on enemmänkin taidetta ja improvisointia kuin orjallisesti keittokirjasta.. 

Lukeminen jäänyt. Pitäisi käväistä ostamassa kiinnostava kirja tai kävellä kirjastoon. Kirjastoon pitempi matka.Yöpöydällä samat kirjat kuin ennenkin. En ole päässyt puusta pitkään, enkä tiedä kuka tappoi kenet ennen iltahartautta. Haluanko tietää?

Lumisade loppui. Katolta tipahtelee pieniä lumimöhkäleitä ja osuessaan ikkunan räystäälle, tuottaa kovan äänen. Huoltomies panee taas ilmoituksen, jossa varoitetaan alas mätkähtävästä lumesta. Taloyhtiö ei ole vahingon sattuessa velvollinen korvauksiin, koska on varoitettu. Pallo on kulkijalla.

Menen tiputtelemaan karamellilta maistuvan espresson.

Hiljaisen viikon tarinointia

 Tänään kellokeskiviikkona lehmille kellot kaulaan ja ulos laitumelle. Tokkopa, kun katselee lämpömittaria ja laitumilla ei vielä eläimille syötävää. Ehkä joskus muinoin on ollut lämpimämpää ja kesältä tuoksuu. Tai lehmät päästettiin pitkän talven jälkeen hetkeksi kellot kaulassaan jaloittelemaan. Pitäisi kysyä Miina Äkkijyrkältä.

Ostin tuoretta kurkumaa. Jauheena mauste tuttu, mutta ensimmäisen kerran katselin juuria pussissa. Perusta asti tuotettu. Sitten piti mennä netin kimppuun, että miten käyttäytyä tämän minulle uuden tuotteen kanssa. Suojakäsineet käteen kuoriessa. Tuoreesta kurkumasta erittyy keltaista nestettä, joka lähtee huonosti ihosta. En ole vielä kuorinut.

Varasin ajan kampaajalta. Haluan hiukset kevätkuntoon. Kohta ilmat niin että voi dallata hatutta. Vielä eilen satoi räntää reippaasti. Tämän  viikon jälkeen olemme jo huhtikuussa ja vahvasti keväässä.

"Kevät saapuu, kevät saapuu/ Sen ratsut nelistävät yli heräävän maan,/ laukaten kepeästi, kuin lentäen,/ harja hulmuten tulta/ jotta silmäsi sokaistuvat..." (Aaro Hellaakoski)

Paksu ulsteri joutaa talviteloilleen, villahousut naftaliiniin. Mikä riemu! Ei kuin odottamaan lierihattuilmoja ja pikkukenkiä. Ei näistä osaisikaan iloita, jos Suomi olisi etelämpänä ainaisessa kesässä. Vaikka toisaalta jäisivät lumet ja pakkaset elämästä pois. 

Hiljaista viikkoa vietetään ja kiirastorstain aattoa. Lunttasin ja sain tietää, että "kiiras" erään selityksen mukaan on pihapiirissä oleileva paha henki, josta koetettiin päästä eroon kiertämällä talo romun ja savuavan tervan kanssa. Pyhempi versio kertoo kirkkojen messusta ja muistosta kuinka Jeesus pesi opetuslastensa jalat ja se taas liittyy päivän puhdistautumiseen. Kiira-sana tulee ruotsin  sanasta "skära", joka tarkoittaa edelleen netin mukaan "puhdistaa".

Mutta tänään kellokeskiviikkona lehmät ilakoivat laitumella.

Perjantain mutinaa

 Niin oli eilen raaka ilma ulkona että. Pientä tihkua vihmoi, vesilätäköitä, talven jäljiltä joillakin jalkakäytävillä vielä soraa. Missä lakaisuautot? Olin kaupassa ja ostin mansikoita kokonaisen laatikollisen. Laatikko isompi kuin rasia. Pääsiäismunille raivattu hyllytilaa, oli mämmiä ja pashaa. Mämmiä en ole itse tehnyt, mutta pashaa kylläkin. Vieläkin muotti tallella. Tulisikohan joskus tehtyä? Ammoisina aikoina olimme yleensä pääsiäisen mökillä. Talon lämmettyä kömpivät talvitokkuraiet kärpäset esille. Pihalla oli vielä paksusti lunta, eikä nenä tuntenut kovin keväistä tuoksua. Mutta siitä se lähti. Mökkiviikonloput.

Nyt jo monet vuodet kaupungissa ja pääsiäinenkään ei kummoisempi muita pyhiä. Edes keltaista kynttilää en polta. Munia en maalaa, eikä maljakossa ole pajunkissoja. Jouluksi vielä viitsin vaivautua. Saas nähdä, miten tänä vuonna sen kanssa käy. Eräällä ystävälläni on vielä parvekkeella joulukuusi, vaikka sitä nimitetään nyt vain kuuseksi. On tekokuusi, ja kynttilöin. Minä poistin omani jo heti tapaninpäivän jälkeen.Silloin joulu jo maistuu kulahtaneelta.

Mio, 9v, on hakenut röntgenlääkärin paikkaa HUSista. Oli nähnyt keesätöiden hakemuksien ilmoituksen bussissa. Mioa kiinnostaa kuulemma ihmisten auttaminen ja siinä samalla ihmisten luut. Hänen työhakemuksensa sai julkisuutta ja HUS kutsui Mion tutustumaan laboratorioonsa ja sen laitteisiin unohtamatta luita. Oma-aloitteinen kaveri, fiksu ja kuka tietää, vaikka aikanaan lääkärin ammatti kiinnostaa. Onnea elämään!

Tänäänkin taivas pilvessä, ja yksi plusaste. Kyllä ne valkovuokot jo alkavat heräillä. Korvasienet muiden ohella. Onhan tuotapikaa jo huhtikuu hollilla.

"Kevät toi oksanhankaan talven auringon, lämpö aukaisi silmunnokan. Ja se punarinta lauloi." (Risto Rasa)

Purkkeja ja puteleita

 Huomenta jälleen tänäänkin. Niin kaunis paiste ulkona, että vallan häikäisee. Pakkasta yön jäljiltä ja maassa uutta lunta. No, vielä on maaliskuu, talvista pitää ollakin, vaikka kevät jo ovella kolkuttelee.

Siivosin eilen kylpyhuoneen kaapin voidepurkkiarsenaaliani. Heitin joitakin pois ja joitakin päätin panna taas käyttöön. Saan usein kosmetiikkakaupasta pienen kylkiäisen ja niitä on kertynyt. Yhdessä purtilossa kuorintavoidetta ja aloin heti kuoria. Sitten piti panna sen toimenpiteen jälkeen rauhoittavaa salvaa ja senkin tein. Vaikka kovasti luvattiin, ei peililistä katsonut minua takaisin kymmenen vuotta nuorempi minä. En kuitenkaan masentunut, vaan jatkoin sitkeästi järjestelypuuhiani. Kaapista tuli siisti.

Suunnitelmassa tehdä uudenlaista tomaattikeittoa. Suurustetaan leivällä ja soseutetaan. Söin muuten viimeisenkin turkkilaisen karkin eilen. pitänee jossain välissä hankkiutua taas kauppaan nimeltänsä Alanya. Sen nimisessä kaupungissa en ole ollut kuten en koko Turkinmaassa. Istanbuliin oli kova halu, mutta aina asia jäi roikkumaan. Roikkuu vieläkin, mutta tuskin tuleekaan enää roikkumasta pois.

Tänään tv:ssä vuodelta 2017 Idän pikajunan arvoitus. Vanha kunnon Ahatha Christie. Poirotina ei suinkaan David Suchet, jota pidän sinä oikeana Poirotina, vaan näyttelijä Kenneth Branagh. Piti hänet googlata. Katsotaan, mihin tämän herran harmaat aivosolut yltävät.

Huomenna kaupungille. Otetaan kuva. Sitten nähdään, miltä näytän.