Keskiviikkotunnelmissa

Muutama päivä kun en ole täällä käynyt. Nyt ajattelin tulla. Ilma muuttunut syksyisemmäksi, ollaan joskus pakkasenkin puolella. Kuivia kuolleita lehtiä vielä hatvakseltaan lehtipuissa. Jokuhan jää sitkeästi paikoilleen roikkumaan koko talven ajaksi.

Käväisin eilen kaupassa. Halloween muodossa jos toisessakin ryöpsähti silmille. Ei kuitenkaan pelottanut. Menin postiin. Lähetin 70 grammaa painavan kirjeen. Yksi tulostettu  kopio Richardinkadun kirjaston historiasta ja 11 sivua itse kirjettä eli 5 ja puoli arkkia täyteen sullottua  tekstiä. Tulostin ei tee molemmille puolille paperia. Ja kyllä, aivan oikeaa vanhanaikaista kirjeenvaihtoa!

Ystäväni soitti kaukaa pohjoisesta. Tosin melko tarkalleen puolesta välistä Suomea, mutta täälläpäin asuvat usein mieltävät nekin alueet pohjoiseksi. Kun käydään Kuusamon Rukalla laskettelemassa, kerrotaan menosta Lappiin. Sitähän se ei ole. Poroja saattaa olla näkysällä. Eivät ole kuitenkaan mikään Lapin mitta.

Olen lueskellut. En ostanut uutta, kun hyllytila huvennut. Muuttaessani tänne hävitin harmikseni kirjahyllyjä. Kirjoja meni keräilijälle ja antikvariaattiin. Hölmö minä! Tänä päivänä kirjoja kuunnellaan ja mitä enenevässä määrin. Kustantajat siirtyneet kysynnän mukaan ja painettavien kirjojen määrä pienentynyt. Olen mieheni sairauden aikana itsekin kunnellut muutaman äänikirjan. Ei ole sama fiilis ja asia kuin pidellessä kirjaa käsissä. Liitätytin mieheni äänikirjalainaamoon ja kerran kuussa tilasin uusia kirjoja. Tätä kesti niin kauan, kunnes hän ei enää kyennyt kuuntelemaan. Niiden vuosien aikana, kun hän jaksoi, ymmärsin äänikirjan arvon. Vieläkin. En sitä kuitenkaan, että ihminen laiskuuttaan kulkee napit korvissa kirjaa kuunnellen keskellä kaiken elämän hektisyyden. Minusta kirjan lukeminen vaatii rauhaa ja seesteisyyttä, mukavan asennon, villasukat, kirjan käteen ja jos mahdollista niin takkatulen. Toivottavasti kirja esineenä ei koskaan häviä.

Klassista musiikkia

Vieläkin soi korvissa Debussyn Tarantelle syriennen sävelet. Kolme tuntia klassista Musiikitalossa kapellimestarina  Péter Eötvös Unkarista. Naisvoittoinen yleisö aplodeerasi. Kuulaassa syyssäässä lähdin seuralaiseni kanssa kahville konsertin jälkeen.

Kotona tänään. Eikä huomiseksikaan ihmeempiä suunnitelmia. Keksin kyllä tekemistä. Jos ei muuta niin blogin kirjoittamista. Konepyykkiäkin on aina. Kesäaika päättyy sunnuntaina. Kellon viisareiden siirtäminen ei vielä lopu, vaikka Suomi ajamassakin asiaa. Käsittely juuttunut jonnekin jossain. Minusta tällainen kellojen kanssa askartelu pari kertaa vuodessa on aivan turhaa. Tunti eteenpäin, tunti taaksepäin.

Tuntuu hullulta, kun tätä blogia ei lue kukaan. On todellakin kuin päiväkirjaa kirjoittaisi ja kannessa on ukaasi sille, joka luvatta kirjan avaa. Tätä saisi lukea, on lupa. Ehkä joku joskus hiffaa. Kirjoitan siis kirjaimellisesti itselleni. Ei haittaa.

Helsingin Sanomat kertoo tänään, että Didrichsenin taidemuseoon tulee vuoden kuluttua van Goghin näyttely hänen piirustuksistaan ja omakuvista. Hieno juttu. Sitä ennen käyn monissa muissa näyttelyissä muualla. Kun mieheni oli kuollut, menin seuraavana päivää Ateneumiin. Oli rauhoittavaa katsella tauluja. Oli kuin rakkaani olisi ollut mukanani. Vieläkin usein tuntuu siltä.

Vastarannan kiiski

Ostin uuden tulostimen ja matkapuhelimen. Kummastakin edelliset alkoivat vedellä vimeisiään. En ostanut älypuhelinta. En tee sellaisella mitään. Ei ole tarvetta näprätä sitä kävellessä tai istuessa kulkuneuvossa. Kotona on kaksi läppäriä, jotka tyydyttävät näpräämisen tarpeeni. Minulle puhelin on laite, jolla soitetaan, vastaan otetaan soittoja, lähetetään tekstiviestejä ja vastaan otetaan niitä. Edes kamera ei ole tarpeellinen, vaikka näppäsin ystävästäni koekuvan. Tulostin on minulle tärkeä. Jo senkin vuoksi, että kirjeen kirjoittaminen tapahtuu tietokoneella ja siitä pitää saada kopio lähetettäväksi. Kirjoituskoneita ei enää ole. Paperikirjeet alkavat myös olla historiaa. Sähköpostitetaan. Minä tykkään kirjoittaa kirjeitä, niitä paperisia. Joitakin laskuja tulee kirjekuoressa. Tietysti nekin voi saada tietokoneelle ja siitä sitten tulostaa paperiseksi. Isäni hämmästyisi kaikesta tästä nykyajasta. Hän kuoli 1992, jolloin maailma oli vielä inhimillinen ja vähemmän teknistynyt.

Nykyisin muutokset on hyväksyttävä ja pyörittävä mukana. Muuten putoaa kyydistä. Minulla on ystävä, joka periaatteesta vastustaa kaikkea sitä, joka on tappanut entiset toiminnot. Hänellä ei ole tietokonetta, eikä osaisi sitä käyttääkään. Hän yrittää elää maailmassa, jota ei enää ole. Hän pahastuu syvästi, jos/kun joku näyttää hämmästyneeltä "eikö sinulla ole tietokonetta?" Kaikkialla hänelle sanotaan asioitten selviävän netistä.Verkkokauppa vie fyysiset asiakkaat kaupoista. Se näkyy jo siinä, että myyjäkanta harventunut. Ystäväni ei itse koe jääneensä ulkopuoliseksi, jota hän on koko ajan enenevässä määrin. Minusta hänen olisi hyväksyttävä tämä aika, koska ajan oloon se on kuitenkin meidän tehtävä. En pidä tätä hänen jättäytymistään oravanpyörän ulkopuolle kovin viisaana. Kiperissä paikoissa apuun tulevat lapset tietokoneineen ja netteineen. Periaatteesta on lipsuttava.

Hänellä on älypuhelin, jota ei osaa käyttää. Tuntee antipatiaa hipaisuja kohtaan ja hipaisee väärin. Väittää aparaatin olevan rikki. Hän on vastarannan kiiski. Minusta väärin perustein. Maailma muuttuu ja meidän olisi muututtava sen mukana, hyväksyttävä. Ettemme putoa.

Nainen ja mies

Iho kuin pergamenttia.Suonet käsissä koholla. Ryppyjä. Ei enää herätä huomiota. Tämä on vanhenemista, kertovat. Koska ihminen on vanha? Kyllikki Forssell on sanonut "silloin kun tuntee olevansa vanha". Iällä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ihminen on etsinyt koko olemassaolonsa ajan ikuista nuoruutta. Kosmetiikkavalmistajat vannovat ryppyvoiteen nimeen. Plastiikkakirurgit elävät sillä, kun ihminen haluaa näyttää nuoremmalta. Ruumista muokataan kaikin keinoin. Miksi? Siksi kun nuoruutta ihannoidaan, vanhuus on rumaa. Ikääntyminen ei saa näkyä. Mainokset osoitettu nuorille ja hoikille. Valmisvaatteet mitoitttu nuorille ja hoikille. Työelämässä viiskymppinen on vanha. Turhake. Mies pärjää paremmin. Miehellä saa olla keskiruumis paksu. Hän kelpaa töihin yli viiskymppisenä. Miehen harmaa pää on charmikas. Nainen värjäyttää harmaat hiuksensa. Naiselta vaaditaan enemmän. Mies pääsee helpommalla. Naisen on todistettava pystyvyytensä, mies saa työpaikan vain olemalla mies. Naisen euro on miehen euroa pienempi. Naisen on ponnisteltava. Miehen ei. Naisen on oltava nuori, miehen ei. Kuitenkin nainen on elämässä tärkeässä osassa. Ilman naisia ei olisi miehiä.

Tämä on tämän aamun vuodatus. Syksy tuo minulle tullessaan tällaisia epäoikeudenmukaisuuden huomaamisen puuskia, kun en syksystä, jos en talvestakaan, tykkää. Jos pitäisi valita, niin sitten syksy mieluummin. Ikkunasta ei näy edes kunnon ruskaa, kun koivupuut eivät paini samassa sarjassa esimerkiksi lehmusten ja vaahteroiden kanssa. Onhan jonkun verran keltaista, ennenkuin lehdet leijailevat maahan.

Alan valmistautua ostoksille menoon monen kotona olopäivän jälkeen. Syksy vaatii omanlaistaan pukeutumistakin. Ei enää kesäkretongissa. Lokakuuta mennään.

Mitä mä tekisin?

Tässä minä taas tyhjän blogin sivun kimpussa. Lauantai ja ulkona ruska. Tosin viimeksi mainittu tässä pihassa aika laimea. Ei punaista puu- tai maaruskaa. Hiukan koivut kellastuneet ja pitävät visusti kiinni lehdistään. Ei maassa liioin kahlattavaa. Muualla värikylläistä maisemaa. Olen nähnyt kuvia.

Juon aamukahvini myöhässä. Nukuin yön pätkissä ja se aina verottaa. Luin Suomen Kuvalehteä ja kirjaa vuorotellen. Kirjassa kohdellaan kalmoja epäkorrektisti viemällä vaatteet uusiokäyttöön. Kari Hotakaista. Yritän pysyä kärryillä.

Ulos ei tänäänkään. Ensi viikolla taas Stadiin. Amos Rexin näyttely ja Kultainen kissa houkuttavat. Tietää ikävää metromatkaa, jonka aikana näkee, kuulee ja haistaa kansan eri kerrostumat. Toisinaan tämä minua kiinnostaa. Joskus taas uppoudun vain omaan vaatimattomaan itseeni ja odotan kiihkeästi asemaa, jossa poistun.Poistuu moni muukin. Ohitseni kiiruhdetaan. On olevinaan hoppu. Mihin? Koneportaat vievät ylös maan pinnalle. Alkoiko sataa? Saan pian tietää.

Mitä siis tekisin tänään? Imurointia? Hiusten pesua? Silkkaa laiskottelua? Siihenkin on oikeus. Soittaisinko jollekulle? Sähköpostia? Luenko runoja? Äiti, mitä mä tekisin? Äiti ei vastaa. Hän on kuollut.

Takajaloilla

Kuulas syksypäivä alkanut eli aamu jo tiessään. Olen istuksinut, lukenut Helsingin Sanomia ja nyt ahkeroitsen tämän uuden blogini kimpussa. Eilen asioilla ja tänään visusti kotona. Itsensä kaikinpuolista huoltamista kunhan tästä niin pitkälle pääsen. Pyykin pesua, koska vaihdoin vuodevaatteet. Ruuan laittoakin ja ihan alusta loppuun. Olen ostanut ainekset. Tähän tapaan tämä päivä. Huomenna taas muuta.

Lueskelen Antti Tuurin kirjaa, jonka vastikään huomasin olvan jatkoa jollekin kirjalle, mutta takakannen mukaan varsin itsenäinen. Kertoo suomalaisista ja muistakin maahanmuuttajista Ruotsissa. Ei ole sielläkään heillä kovin auvoista. Yhteenottoja kantaruotsalaisten kanssa milloin mistäkin. Olof Palme aikoinaan hyväksyi täysin sydämin muukalaisten tulon ja heitähän tuli. Paljon enemmän kuin meille Suomeen, josta EU vaatii meillekin lisäämistä. Emme katsele määräystä hyvällä.

Olin eilen jälleen kerran takajaloillani ruokakaupassa, joka väittää olevansa tavallista parempi. Käytän rollaattoria ja siitä huolimatta nuppi pelaa ja olen siis täyspäinen ihminen. Silloin tällöin saan tuta apuvälineeni takia syrjintää ja usein kassahenkilöiden taholta. Kuvittelevat, että kun on alapäässä vikaa, on sitä yläpäässäkin. Maksamisen kanssa tulee ongelmia. Eilisessä tapauksessa nuori miespuolinen kassahenkilö oli ilmeisesti sitä mieltä, etten osaa toimia rahojeni kanssa. Yritti viedä rahaa kädestäni minä-lasken-paremmin-ajatuksella. En usko, että paremmin, mutta saatamme olla tasoissa. Yhtä kaikki lasken omat rahani ja annan mielelläni tasarahankin. Ja haluan laskea ITSE. Ja osaan laskea ITSE. Ja olen jokseenkin nopea. Rahoja ei voi laskea kassan eteen, hän ymmärtää heti, että tarvitsen apua ja hyökkää rahojeni kimppuun.. On laskettava lompakossa ja kädessä. Olen oppinut siinäkin aika näpsäkäksi ja selviän tilanteesta rollaattorin käytöstä huolimatta. Minua ei pidä aliarvioida. En pitänyt eilisestä kassaherrasta.

Täkäläinen pankki oli alussa tänne muutettuani myös kompastuskivi, kunnes panin sen hekilökunnan järjestykseen ja todistin rollaattoria käyttävällä yleensä olevan aivot käytössä. Nyttemmin tietävät.

Teetä ja keksejä

Syön suklaapäällysteisiä Digestive-keksejä. Paketin päällä lukee "es galletas de harina de trigo cubiertas de chocolate con leche". Ostin Lidlistä. Juon hunajateetä, koska kotonani on viileää. Lämmitys ei suinkaan ole enempää kuin haaleahkoa. Tietäessäni, etten ulos mene, en viitsi pukeutua kovin lämpimästi ja sitten palelen.Pitäisi panna sentään sukat.

Huomenna kauppaan. Siihen pitemmällä olevaan, joka mainostaa itseään tavallista paremmaksi. Toivon saavani näkkileipää, jota ei muualla myydä. Se on hyvä ruokakauppa, vaikka muitten tavallisuudesta en tiedäkään, mikä on tavallista.

Qatarin mm-kisat päättyivät. Enää ei tarvitse tv:n ääressä pähkäillä, mistä jää paitsi, kun pitää katsoa Doharin kilpailuja. Minä kun tykkään yleisurheilusta. Isä vei jo ollessani pieni tyttönen Stadionille ja  huomasin, että urheilun katsominen on mukavaa. Varsinkin pikajuoksut, seiväs ja keihäs. Enää ei tarvitse katsella lajeja rinta rottingilla, kun suomalaisten kulta-ajat ovat kaukana takana ja nyt iloitaan jo viiden parhaan joukkoon pääsemisestä, jos suomalaisia ylipäätään on mukana. Eukonkannon mm-kisoissa Sonkajärvellä suomalainen sentään on pitänyt pintansa.

Espanjan ystävältäni tuli viesti. On ostanut hyttysiä karkottavan rannikkeen. Itikoita on paljon ja ne sielläkin hyökkäävät pelotta ja verenhimoisina ihmisen kimppuun. Muistan puolison ja minun sienireissuilta metsässä sen, kun miestäni eivät verenimijät häirinneet. Minun ihoni oli kutsuva, vaikka kuinka olin peitellyt nahkani Chanel 5:lla. Ehkä juuri siksi. Nyttemmin tässä varsin urbaanissa ympäristössä olen säästynyt hyttyshyökkäyksiltä.

Tämä oli tässä tänään. Hyvää päivää.

Missä hyvät käytöstavat?

Eräs 78-vuotias liikunrajoitteinen nainen kertoi Helsingin Sanomissa, että hänelle ei tarjota täpötäydessä  yleisessä kulkuneuvossa istumapaikkaa. Minä olen huomannut, että ulkomaalaistaustaiset miehet antavat useammin verrattuna suomalaisiin. Onko tämä kohtelias tapa lähtöisin heidän kulttuuristaan? Kunnioitetaan vanhempia ihmisiä, eritoten vaikeasti liikkuvia. Aikaisemmin olimme mekin kohteliaita, mutta tavat ovat jääneet minä-itse.mentaliteetin tieltä. Huomasin senkin, että kun nyt mm-kilpailuissa Dohassa soitetaan kultamitalin saaneelle hänen kansallislaulunsa, on monilla miehillä sekä yleisön joukossa että toimitsijoilla hattu päässä. Eikö kukaan ole neuvonut heille, miten käyttäydytään näissä tilanteissa?

Silloin kun en katsele mm-kisoja tv:stä, ole naulannut tauluja seinille. Yksin on vaikeaa se tehdä, kun pitäisi saada taulujen joko ylä- tai alareuna tasan toisten kanssa. Joku pitäisi olla sanomassa. Hiukan ovat vinksin vonksin millien verran ja työ jatkuu.

Eilen olin Stadissa ja kotiin tullessa satoi reilusti koko matkan. Kanniskelen yleensä tähän aikaan vuodesta aina mukanani sateensuojaa. Niin eilenkin. Pääsin jokseenkin kuivana. Eikä vahva tuulikaan riepotellut suojaani pahemmin. Joskus kun se tuppaa kääntymään nurin päin.

Hullut Päivät Stockmannilla. En aio osallisua. Tuli postissa esittelyvihkonen. "Den som hinner, den finner", lukee. Sama suomeksi "Ehtivä  löytää". Melkein 200 sivua houkuttimia. Toivottavasti kauppa käy. Stockmann tarvitsee asiakkaita. Kaikin keinoin. Ensimmäisenä päivänä tietyillä kanta-asiakaskorteilla pääsee ostoksille jo klo 6.30.