Auringon paisteessa turinaa

Kirjoitanpa muutaman rivin näin  aamutuiman jälkeen. Olen lähdössä tänään asioille, mutta vielä olen yöpaidassa eivätkä asiointini kohteet ole uksiansa avanneet. Elefantti-mukissa on kahvia ja läppäri kutsuvana edessäni. Ei kuin skrivaamaan.

Lämmintä ilmaa pukkasi pohjoiseenkin, eikä helle ole suuremmin haitannut. No, en maratonia lähtisi juoksemaan. Pukeudun mekkoon, lierihattuun ja nilkkaketjuun. Neuvovat, että on hyvä pää peittää paisteelta. Näin opetti jo äitinikin aikoinaan. Opetti myös kävelemään kauniisti. Kotona panin jalkaa toisen eteen kirja pääni päällä. Joskus se luiskahti lattialle. En tiedä, tuliko kävelytyylini näiden opetusten jälkeen sen mallikkaammaksi. Sittemmin kirja oli toisenlaisessa käytössä ja ahkera lukeminen jatkuu yhä.

Sain loppuun Pamukin kirjan ja Orwellin esseet ovat nyt menossa. Sitten olisi saatava lisää luettavaa. Parvekkeella voi istua lukemassa aamupäivisin ennen sinne siirtyvien auringon säteiden paahdetta. Partsin kukat helteestä huolimatta voivat hyvin amppelin kukkia paitsi. Niille tapahtui jotain ja odottavat nyt poistamista. Ostanko uuden? Tuo jää nähtäväksi.

Ruokaakin kuumuudesta huolimatta olen laittanut. Jo vuosien ajan olen ollut syvästi kallellaan kasviksiin päin ja aivan varmasti päivittäiseen ateriaani kuuluu reippaasti suositusten kasvismäärä, ylikin. Tämä tarkoittaa minulla, että laitan kasviksista muutakin kuin viipaloin tomaatin ja revin pari salaatinlehteä. On uuniruokia, keittoja jos jonkinlaisia ja vaikka mitä. Ei se liha ole aina kaiken a ja o. Lihan syönti Suomessa onkin vähentynyt samoin kuin alkoholin juonti. Ravitsemusterapeutit iloitsevat.

Itäisessä naapurissa kuohuu. Tänään HS laittoi eteeni kauhuskenaarion siitä, mitä Suomessa tapahtuu, jos Venäjällä sattuisi jotain suurempaa. Se ihmismassojen määrä, joka Suomen kautta pakenisi tapahtunutta? Ei puhuttu tuhansista, vaan miljoonista. Osa käyttää maatamme vain ponnahduslautana, mutta monet jäävät ja silloin on meillä pulma. Mihin majoittaisimme koko joukon? Lehti kirjoittaa myös kotien mahdollisuuksista, jos on tilaa. Näinhän tapahtui toisen maailmansodan aikana, kun menetimme Karjalan ja sieltä väki lähti evakkoon. Kaikki eivät pitäneet vieraiden majoittamisesta, eivätkä tulisi nytkään pitämään. Siirryin Helsingin Sanomien lukemisessa turvallisemmille alueille.

Syntymäpäivillä

 Ja niin olin minä viettämässä Helsinki-päivää sankarin täyttäessä 473 kunniakasta vuotta. Oli muukin ihminen samalla asialla kuuman auringon alla Espan iki-ihanassa puistossa, jossa joskus kirmailivat vasikat ja nimikin oli Vasikkahaka. Nyt oli puisto pullollaan väkeä kesähepeneissään, jäätelön myyjiä, turisteillekin pyhitettyjä kojuja, joissa niin sanotusti kaikkea kaikille. Lokki seisoi epäkunnioittavasti kansallisrunoilijamme pään päällä, jolta pilkalta säästyi Eino Leinon muhkea olemus kauempana puistossa.

Paljon parjattu Pohjois-Esplanadi avautui edessäni kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Terassipöydät  ritirinnan yhden kaistan autojen kanssa, vain jokunen puska välissä. Oli palmua ja kukkaa, purkkia ja purnukkaa. Ohi ajavien aitoilijoiden ilmeet kertoivat kaikesta muusta kuin ihailusta Helsingin uutta ilmettä kohtaan. Mutta ravintoloitsijat riemuitsivat, jokainen terassipöytä varattu. Röyhkeät lokit oppivat nopeasti nappaamaan suupalan ruokailijan lautaselta. Olin ostanut suomea puhumattomalta myyjältä jäätelön ja söin sen lokkipelkoisena varjoisalla penkillä. En saanut tuta hyökkäyksiä. No, kaikesta negatiivisesta arvostelusta huolimatta yksi kaupungin kauneimmista kaduista Esplanadi piti pintansa kaikkien istutusten lomassa. Espa on aina Espa puistoineen, lavoineen, kaikkineen.

Stadin friidun arvonimen tänä vuonna sai toimittaja kirjailija Seija Sartti ja Stadin kundiksi leivottiin säveltäjä Olli Ahvenlahti, jotka seisoivat Espan lavalla rinta rinnan vahvasti kukitettuina. Laulettiin, soitettiin bluesia, pidettiin puheita, joista yksi oli pormestari Juhana  Vartiaisen, joka oli ympännyt puheeseensa kohteliaisuudesta muutaman slangin sanankin. Koko Espan lavan ohjelma on Stadin Slangin uurastama, kuten aina muinakin vuosina. Me kaikki kuulijat yleisössä saimme lopuksi todeta, että "Niin gimis on Stadi", kuten Jussi Raittinen on sen joskus laulanut.

Lokkien kirkunan säestämänä kävelin puiston halki kohti yleistä kulkuneuvoa, joka toi minut kotiin. Olin ollut syntymäpäivillä.

Mukava päivä

 Nyt on kirjoittamisen paikka. Sain ystäviltäni M:ltä ja A:lta kirjan 25-vuotis syntymäpäivälahjaksi.  Tunnustan, etten ollut kuuna kullan valkeana kuullut kirjailija Jari Järvelästä. Nyt olen kuullut ja luenkin täyttä päätä lahjakirjaani Mozzarellakuu. Lämmitti jo heti alussa mieltäni, koska kirjailija oli tarinassaan Cádizissa, joka on lounaisessa Espanjassa Andaluziassa ja koska minäkin olen Cadizissa reissannut. Tosin en reppu selässä, kuten kirjan pariskunta, joka on siellä matkailemassa. Heillä satoi, meillä oli pouta. Olin mieheni kanssa. Cádizista he siirtyivät Marrakechiin, jonne me taas emme siirtyneet. Vaikka kylläkin  muuten myöhemmin käväisimme  Marokossa. Mutta tästä ei tule  minun matkakertomustani, vaikka mieli tekisi.

Kävin samaisen M:n kanssa Ateneumin Edelfelt-näyttelyssä. Moni muukin oli päättänyt samoin. Ihmisletkat hiukan häiritsivät taide-elämystämme. Katselimme kuitenkin urheasti  Edelfeltit läpi ihastellen  Louis Pasteurin muotokuvaa ja Lukevaa pariisitarta ynnä muita mestariteoksia. Niitä oli koottu näyttelyyn sieltä ja täältä meidän nautittavaksemme. Elli Tompuri, jonka olen tottunut näkemään Kansallisteatterin seinällä, oli nyt Ateneumissa sekin.

No, ja taiteen parista käppäilimme Fazerin Samppanjabaariin Stockmannille. Olemme sen usein tehneet aiemminkin. Puhuimme  taiteestakin, mutta enemmän muusta, koska viime tapaamisesta oli kulunut pitkälti aikaa. Tilasimme "kuukauden samppanjaa" lasilliset ja lisäksi kummallekin suolainen pala. Oli mukava iltapäivä. Tunsin olevani kovasti sivistynyt kaiken jälkeen. Etupäässä Taiteen jälkeen.

Aloitin siis heti illalla Järvelän kirjan lukemisen. Sivuun jäävät nyt toistaiseksi niin George Orwellin kuin Orhan Pamukin teokset. Ihanaa, kun yöpöydällä on kirjoja. Luen nimittäin kaikkein mieluiten juuri iltaisin vuoteessa. Saatan samalla mutustella joko pähkinöitä tai viinirypäleitä tai molempia yhtäaikaa. Viinirypälehän on tuleva rusina ja ne taas sopivat hyvin pähkinöiden kanssa.

K soitti ja muistutin maanantaisesta tapaamisestamme. Lähdemme viettämään Helsinki-päivää.Se on ikäänkuin velvollisuus, koska kumpikin olemme paljasjalkaisia stadilaisia.  Jos sille päälle satun, kerron sitten Helsingin  syntymäpäivän vietosta. Täyttää 473 vuotta. Ei mikään tyttönen, mutta ei vielä mummukaan. Esimerkiksi Roomaan verrattuna vasta vallan vauva.