Lokakuun lopun tekstillistä sillisalaattia

 Lokakuu tuota ja pikaa päättymässä ja vasta ensi vuonna uudestaan. Marraskuun alussa aletaan paneutua jouluun tai ainakin sen valmisteluihin. Ei vielä tänään. Minä laitan hokkaidokurpitsaa uuniin ja syön sen kanssa jääkaapista kanapataa. Myskikurpitsakeitto on pakastumassa ja maisteltuani, totesin varsin onnistuneeni sen laitossa. Kesäkurpitsan kanssa en ole sinut. Jäänyt paitsioon. Joskus jotain, mutta pitkin hampain ja ihan tavan vuoksi.

Luen Alexander McCall Smithin kirjaa Mma Ramotswen tutkimuksista. Tutkiminen kohdistuu erään safarioppaan etsimiseen ja mehän olemme kirjan mukaan Botswanassa Afrikan eteläisessä osassa. Ilta-Sanomat kehui kirjaa aikoinaan, että sen lukemisesta saa kasvoilleen kestohymyn. Minä olen niin alussa, että vielä en ole saanut, enkä edelliselläkään kerralla, kun yritin kirjaa lukea. Mutta muuten tykkään Afrikasta ja nuorempana olin suorastaan, kiitos Karen Blixenin, Kenia-fani. 

Olen ollut kyläilemässä. Sain kahvia ja purtavaa. Oli vallan kivaa tavata pitkästä aikaa aivan nokitusten vanha ystävä. Päätimme alkaa tavata useammin. Mitä päätöksiin tulee, niin päätin mennä Ateneumiin. On semmoinen näyttely, joka minua kiinnostaa. Jonain päivänä siis ei kuin menoksi. Metrossa matkustaminen on useimmiten hyvin mielenkiintoista. Ei kulkuvälineen vaan ihmisten takia. Siellä jos missä huomaa  kuinka suomalaiset pitävät kiinni oman reviirinsä koskemattomuudesta. Kun katsoo jotakuta suoraan silmiin, on se selvä hyökkäys hänen alueelleen ja saa aikaan kummallisia reaktioita, kiemurtelua ja katseen harhailua. Leikin usein tätä leikkiä metromatkaillessani.

Nyt tuntuu siltä, että menen hiukan myöhäiseen aamusuihkuun ja sitten alan veljeillä hokkaidokurpitsan kanssa.

On jo niin vilukasta

 Flunssa alkaa hellittää. Olen jo liikuskellut ulkona pakollisilla asioillla. Olen myös syvästi tietoinen talven tulosta. Olen jo pitkävartisissa saappaissa tepastellut. Ja lievästi hämmästellyt mieshenkilöä, joka ei voi luopua sortseistaan. Mahtaa tulla vilu. No, meitä on jokaiseen junaan ja asemallekin jää vielä.

A-studiossa töpeksi ex-presidenttimme, jonka piti presidentti Ahtisaaren ystävän tapaan muistella Martti Ahtisaarta, joka oli juuri sinä maanantaiaamuna kuollut ja studion teemana oli Ahtisaari. Ex-presidentti muisteli omaa poliittista aikaansa sekä presidenttikauttaan Ahtisaaren ystävän  pysytellessä koko ajan kohteliaasti pääasiassa. Media hyökkäsi ex-presidentin kimppuun, joka joutui puolustelemaan sanomisiaan. Rouvapresidentti kai hiukan unohti syyn A-studiossa oloonsa ja sattuuhan tällaista. Ahtisaaren toimittajaystävällä olikin paljon kerrottavaa ja muisteltavaa  Martti Ahtisaaresta ja hän teki sen korrektilla ja lämpöisellä tavalla.

Luen yhä ja taas Huovisen Hamstereita. Hemingwayn "Kuolema iltapäivällä" on myös kesken, tosin luettu aiemminkin. Haukotuttaa jo heti kijan käteeni otettua, vaikka haukotuksella ei ole väsymyksen tai nukkumistarpeen kanssa mitään tekemistä, vaan kertoo happivajeesta. Tänään uuvutan itseni henkisesti katsomalla Tappajahain näköradiosta. Kai se tänään tulee? Tulisipa Tuulen viemää! Clark Gable ja ne muut! "After all, tomorrow is another day". Kukapa ei muistaisi? No, nykyteini ei.

Flunssa

 Olisi tarjolla klassillista musiikkia, jos mielisin kuulemaan. Menossa muun muassa Helsinki Early Music Festival. Mutta kun ei. Muutama vuosi sitten kiinnosti kovasti ja olin HKO:n kenraaleissa Musiikkitalossa ja tykkäsin. Kiinnostus jatkui, mutta halu lopahti. Minulla aika useinkin jokin lopahtaa. Ei tarkoita, että olisin mökkiintynyt. Kyllä aktiivisuutta riittää, jos ei nyt vallan intohimoon asti.

Nyt tosin aktiivisuuteni kanssa on niin ja näin, koska minuun iski flunssa. Onneksi paperinenäliinatilanne on turvattu. Piti menemäni huomenna visiittiin, mutta se on peruutettava. Sen sijaan juon mukikaupalla teetä ja niistän. Lukea jaksan ja mielen piristykseksi otin Huovisen Hamsterit (ilm.1957) hyllystä ja aloin lukea uudemman kerran. Aktuellina tähän vuodenaikaan lainaan kirjailijaa: "Syksy! Voi sinua, syksy! Jonakin päivänä riemastutat meitä värikkäällä kauneudellasi, ja jo seuraavana iltana teet mielen apeaksi ja peität kaiken hämäräviitallasi..." Eikös sovi hyvin näin lokakuussa? Kuten kaikki tietävät, ei Huovisen kirja ole pelkkää säätä, vaan kovan luokan hamstrausta, että selvitään talvesta, joka näillä leveysasteilla saattoi olla viileähköä kylmempää ja nykyistä lumisempaakin. No, ei Hamsteri mikään huono petikumppani ole. Luen flunssattomanakin aina vuoteessa.

Eilen vielä täysin tietämättömänä flunssasta pasteerailin kauppaan. Aivastelin kyllä, mutta kuka tahansa aivastelee. Ostin manteleita, koska olisin tarvinnut niitä paahtaa meksikolaisia kanelikakkusia varten, joita olisin vienyt maistiaisiksi kyläilypaikkaan. Paahtaminen jää tuonnemmaksi, samoin visiitti. Anteeksi, tuli jälleen tahdoton reaktio aivastuksen muodossa. Ja sitten taas niistetään.

Menenkin tästä peiton alle potemaan kurjaa oloani.

Kauneutta kerrakseen

 Olen Kicksin kanta-asiakas. Saan postia sekä läppäriin että postiluukkuun. Jälkimmäisen postin mukana usein näytepussukka, joka jää käyttämättä. Mainoksissa  kehutaan happonaamiota, kosteuspommia, raikkautta ihoon saa savesta ja säteilevää hehkua ylipäätään melkein kaikista tuotteista. On sitä ja tätä sekä vielä tuotakin ja kaikista saa kauneutta. Rypyt saavat puolestaan kyytiä ja suitsait näyttää 10 vuotta nuoremmalta. Teksti osin englanniksi, koska se puree. 1800-luvulla nipisteltiin poskia punan saamiseksi ja se tepsi. Korsetti vain tiukalle ja menoksi. Äidilläni viime vuosisadalla oli korsetti. Oli muillakin, mutta hänellä ehdottomasti. Isän kuului laittaa nyörit kiinni ja uuma oli kuin tiimalasissa. Äitini kävi kauneussalongissa ja minä joskus pikkutyttönä mukana. Muistan hyvän hajun ja kauniit tädit, jotka liihottelivat valkoisissa työpuvuissaan hiljaisina ja ammttitaitoisina. Äitikin tuoksui hyvälle kotiin tultuaan. Isä sanoi häntä silloin kauniiksi. Minulle hän oli pelkkä äiti, jolla oli aina punaiset kynnet.

Kun istuu pankissa numerolappu kädessä odottamassa, että valotaululle tulee se numero, joka on rypistyneenä kädessä, niin miksi vuoroaan ei saa odottaa rauhassa? Aina joku yrittää työntää jutun juurta ja se juuri alkaa sillä "mikä numero teillä on?". Toivon aina, että se olisi heti seuraava, mutta harvoin on. On pakko vastata ja harvoin, hyvin harvoin pankissa olen juttutuulella. Enkä sen enempää hississäkään, joka on toinen paikka, missä puhkeaa himot keskustella ventovieraan kanssa "pitelee ilmoja". Viimeksikin minua ahdisteli vanhempi nainen, vaikka yritin olla sen näköinen, etten ymmärrä mistään mitään. Olen epäsosiaalinen henkilö joskus, hississä ja eritoten pankissa.

Kyrön kirja loppuu justiinsa. Kaivoin jo esille Hemingwayta ja yritän selvittää jälleen kerran, miksi Espanjassa kuolema tulee iltapäivällä, vaikka tiedänkin syyn. En ole koskaan ollut härkätaistelussa, mutta ollessani Espanjassa tv sitä suoltaa ja raakaa on. Tappaminen alkaa iltapäivällä ja osa katsojista on suuressa hurmoksessa melkein jo etukäteen ja viimeistään silloin kun torero heiluttelee viittaa härkäparan edessä saadakseen sen hyökkäämään. Mitä lähemmältä taistelijaa liipataan, sitä enemmän kansa kohahtaa. En voisi moista näytelmää seurata, kun tietää härän surkean lopun. En tiedä nykyisin, miten näihin hirmunäytöksiin suhtaudutaan, ovatko jo ainakin jossain päin kiellettyjä. Tyhjällä areenalla olen ollut esimerkiksi Rondassa. Silläkin areenalla nähty monta härän kalmoa, jota hevoset vetävät pois sen heitettyä henkensä matadorin viimeiseen miekan iskuun. Hyh, hyh, sanon minä.

Hemmoteltuna

 Olin kampaajalla tänään. Oli oikein mukavaa ja tuli hemmoteltu olo. Vein kukkia, kun olivat muuttaneet uusiin tiloihin ja toivotin onnea. Kiinalaiset ostivat edelliset tilat. Kukapa muukaan? Toivon aina kampaajalla ollessani saavani lukea Seiska-lehden, että pysyn asioissa mukana, mitä kullekin julkkikselle kuuluu ja heille kuuluu aina. Yleensä ikäviä asioita, kun iloisemmat eivät toimittajia kiinnosta, eikä lehteä osteta ilman murhetta ja skandaaleita. Luin Seiskasta vain osan, koska kampaajani halusi puhua, enkä tohtinut/tahtonut olla epäkohtelias. Ehdin tietää lehteä luettuani, että Lenita Airisto katosi, mutta löytyikin sairaalasta ja että Titta Jokinen ei halua tanssia kuten Aira Samulin. Olivat kuitenkin samassa kuvassa. Olin iloinen saatuani tämän tietää. Kampaaja kysyi, tahdonko kahvia ja minä sanoin, etten tahdo,kiitos. 

Kotimatkalla hain lyhennettävänä olleen ulsterini. Olenko kutistunut, vai oliko muoti 20 vuotta sitten pitempi? Löysin tämän ulsterin kaappini perältä ja päätin alkaa käyttää kierrätyksen tai pois heiton asemesta. Kun vaate on ollut poissa silmistä ja käytöstä näin kauan, niin sehän on kuin uusi. Olin taas hyvin iloinen. 

Kotona söin soppaa, jonka olin heinäkuussa tehnyt. Huomenna on vuorossa syyskuu. Kyllä on pakastin hyvä keksintö. Ennen vanhaan pantiin kaikki paksuun suolaan. Se oli sen ajan jälkeen, kun suola oli jo halventunut, eikä enää kilpaillut hinnassa kullan kanssa. Suola matkusti pitkiäkin matkoja, mutta vain silkki sai nimensä tielle. Tulikin mieleen, että heittävätkö sumopainijat ennen ottelua oikeaa suolaa kehään, jossa painitaan? Vai onko jotain taikajauhoa?

Nyt menen lukemaan Tuomas Kyrön kirjaa ja asennoidun sen mukaisesti.

Valvottaa

 No niin, heräsin sikamaisen aikaisin , enkä oikeastaan ole edes nukkunutkaan. Eräs ystäväni valvoo myös usein, mutta pysyttelee unta odottaen vuoteessaan ja tuijottaa kattoon. Minä nousen ylös, laitan kahvia ja äskenkin söin ihanan ja lihottavan voirinkelin kahvin kanssa. Eikä huono omatunto edes kolkuttanut. Kirjoitan tätä hetken tai oikeammin koko asian, josta aihetta juuri parastaikaa ankarasti mietin. Ei oo ja tuskin tulee, mutta skrivaan silti.

Juttelin eilen H:n kanssa puhelimessa ja hiukan alustavasti mietimme, missä tapaisimme vielä tämän syksyn aikana ja mitä tekisimme tavattuamme. Asia jäi kovasti avoimeksi. On siitäkin aikaa, kun olen H:n tavannut. Puhelimessa olemme toki jutelleet. Se on hyvä keksintö, tuo puhelin. On sitten älyllä tai ei.  Niitä kun on älyttöminäkin. On muuten olemassa älyvapaapäiväkin.

Kyrön kirjassa olen päässyt jo melkein puoleen väliin. Vaimonsa kuoleman ja säällisen ajan jälkeen alkaa Mielensäpahoittajalla kasvaa kaipuu taas vaimoväen puoleen. Yksi on kiikarissakin jo. Hajun perusteella valikoitui. Ja haju tuntui oikealta. Vielä en tiedä, laajeneeko tuttavuus isommaksi ja läheisemmäksi. Merkkejä kuitenkin on.

Kulosaaren silta puretaan ja uutta pykätään. Tätäkin siltaa ennen oli vanha silta, jota pitkin pääsi  ratikalla Kulosaareen. Ei pääse enää. Pääsee metrojunalla ja siltakin on toinen, vasiten rakennettu metroliikennettä varten. Sitä ei siis pureta. Onneksi, huokaavat itäisen Helsingin metron käyttäjät. Metrorataa on Helsingissä yli 40 km. Luin juuri jostain. Tulossa, ja jo koeajettuna, lisäksi vielä Raide-Jokeri eli pikaratikka, jolla pääsee Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen ja välillä on montakymmentä pysäkkiä, joilla kaikilla kuulemma pysähdytään. Nopeus ei päätä huimaa, vaikka vauhtia enemmän kuin tavallisemmilla ratikoilla. Kuitenkin gepardikin juoksee nopeammin. Tosin niitä ei näy radan varressa. Eikä leijoniakaan. Sen jälkeen ei ole havaittu kuin Ruokolahdessa vuonna 1992. Sakaalikantaakan ei ole mainittu, vaikka Lauri Pohjanpää niin runossaan väittää. Niin on, että pitäydytään vain poroissa, hirvissä ja jäniksissä, metsähiirissä ja karanneissa hevosissa.

Uusi ruokakauppa

 Ihan syksyltä tuoksuu. Kaivoin  ulsterin esille ja panin baskerin päähän. Lähdin kauppaan. Ostin minttua ja kotona laitoin vesimelonislushia. Siihen tarvittiin  minttua. Ostin myös kaksi pokkaria, Tuomas Kyrö ja Pilvi Hämäläinen. Ostin lisäksi avolehtiön kokoa A7. Kyröltä olen lukenut useita kirjoja, mutta kirjailijana Pilvi Hämäläinen minulle uusi tuttavuus. Lukemisen aloitin Kyröstä. Mielensäpahoittaja menetti Emännän herra Alshaimerille. Niillä kohdin Kyrön teksti ei naurattanut. Nauratti vasta, kun Mielensäpahoittaja meni ruokakauppaan ja kassa kysyi S-korttia. Olihan Mielensäpahoittajalla toki Eskortti ja hän sanoikin sen kassalle.

Loppuviikolla lähden vallan Stadiin asti. On aika varattu kampaajalta. On aika laitattaa hiukset. Melkein tekisi mieli ottaa kunnalliseen ja yleiseen kulkuneuvoon Kyrön kirja ja osoittaa, että matka taittuu kirjankin kanssa, eikä vain puhelimen. Olisi sivistyneempääkin. Mutta enpä tiedä,otanko sittenkään. Hauskempi katsella kanssamatkustajia, jotka puurtavat puhelimiensa kimpussa. Eivät edes huomaisi, että yksi lukee kirjaa.

Meille tänne päin tulee uusi ruokakuppa ja ihan etnistä laatua, joka minulle kovasti mieleen. Voi ostaa sellaista, mitä S-kauppa ja/tai K-kauppa ei myy. Keittiöni muuttuu eksoottiseksi. Käyn heti tekemässä tuttavuutta, kun avaavat. Muinoin minulla oli pitkähkö kiinalainen kausi. Tarvikkeet oli haettava joskus ihan Tukholmasta asti, kunnes meillekin tuli kauppoja, joista sai ostaa vaikka Kung pao-kanaan riisiviinietikkaa. Toivotan uuden ruokakaupan erittäin lämpimästi tervetulleeksi.