Lokakuun lopun tekstillistä sillisalaattia

 Lokakuu tuota ja pikaa päättymässä ja vasta ensi vuonna uudestaan. Marraskuun alussa aletaan paneutua jouluun tai ainakin sen valmisteluihin. Ei vielä tänään. Minä laitan hokkaidokurpitsaa uuniin ja syön sen kanssa jääkaapista kanapataa. Myskikurpitsakeitto on pakastumassa ja maisteltuani, totesin varsin onnistuneeni sen laitossa. Kesäkurpitsan kanssa en ole sinut. Jäänyt paitsioon. Joskus jotain, mutta pitkin hampain ja ihan tavan vuoksi.

Luen Alexander McCall Smithin kirjaa Mma Ramotswen tutkimuksista. Tutkiminen kohdistuu erään safarioppaan etsimiseen ja mehän olemme kirjan mukaan Botswanassa Afrikan eteläisessä osassa. Ilta-Sanomat kehui kirjaa aikoinaan, että sen lukemisesta saa kasvoilleen kestohymyn. Minä olen niin alussa, että vielä en ole saanut, enkä edelliselläkään kerralla, kun yritin kirjaa lukea. Mutta muuten tykkään Afrikasta ja nuorempana olin suorastaan, kiitos Karen Blixenin, Kenia-fani. 

Olen ollut kyläilemässä. Sain kahvia ja purtavaa. Oli vallan kivaa tavata pitkästä aikaa aivan nokitusten vanha ystävä. Päätimme alkaa tavata useammin. Mitä päätöksiin tulee, niin päätin mennä Ateneumiin. On semmoinen näyttely, joka minua kiinnostaa. Jonain päivänä siis ei kuin menoksi. Metrossa matkustaminen on useimmiten hyvin mielenkiintoista. Ei kulkuvälineen vaan ihmisten takia. Siellä jos missä huomaa  kuinka suomalaiset pitävät kiinni oman reviirinsä koskemattomuudesta. Kun katsoo jotakuta suoraan silmiin, on se selvä hyökkäys hänen alueelleen ja saa aikaan kummallisia reaktioita, kiemurtelua ja katseen harhailua. Leikin usein tätä leikkiä metromatkaillessani.

Nyt tuntuu siltä, että menen hiukan myöhäiseen aamusuihkuun ja sitten alan veljeillä hokkaidokurpitsan kanssa.