Kauneutta kerrakseen

 Olen Kicksin kanta-asiakas. Saan postia sekä läppäriin että postiluukkuun. Jälkimmäisen postin mukana usein näytepussukka, joka jää käyttämättä. Mainoksissa  kehutaan happonaamiota, kosteuspommia, raikkautta ihoon saa savesta ja säteilevää hehkua ylipäätään melkein kaikista tuotteista. On sitä ja tätä sekä vielä tuotakin ja kaikista saa kauneutta. Rypyt saavat puolestaan kyytiä ja suitsait näyttää 10 vuotta nuoremmalta. Teksti osin englanniksi, koska se puree. 1800-luvulla nipisteltiin poskia punan saamiseksi ja se tepsi. Korsetti vain tiukalle ja menoksi. Äidilläni viime vuosisadalla oli korsetti. Oli muillakin, mutta hänellä ehdottomasti. Isän kuului laittaa nyörit kiinni ja uuma oli kuin tiimalasissa. Äitini kävi kauneussalongissa ja minä joskus pikkutyttönä mukana. Muistan hyvän hajun ja kauniit tädit, jotka liihottelivat valkoisissa työpuvuissaan hiljaisina ja ammttitaitoisina. Äitikin tuoksui hyvälle kotiin tultuaan. Isä sanoi häntä silloin kauniiksi. Minulle hän oli pelkkä äiti, jolla oli aina punaiset kynnet.

Kun istuu pankissa numerolappu kädessä odottamassa, että valotaululle tulee se numero, joka on rypistyneenä kädessä, niin miksi vuoroaan ei saa odottaa rauhassa? Aina joku yrittää työntää jutun juurta ja se juuri alkaa sillä "mikä numero teillä on?". Toivon aina, että se olisi heti seuraava, mutta harvoin on. On pakko vastata ja harvoin, hyvin harvoin pankissa olen juttutuulella. Enkä sen enempää hississäkään, joka on toinen paikka, missä puhkeaa himot keskustella ventovieraan kanssa "pitelee ilmoja". Viimeksikin minua ahdisteli vanhempi nainen, vaikka yritin olla sen näköinen, etten ymmärrä mistään mitään. Olen epäsosiaalinen henkilö joskus, hississä ja eritoten pankissa.

Kyrön kirja loppuu justiinsa. Kaivoin jo esille Hemingwayta ja yritän selvittää jälleen kerran, miksi Espanjassa kuolema tulee iltapäivällä, vaikka tiedänkin syyn. En ole koskaan ollut härkätaistelussa, mutta ollessani Espanjassa tv sitä suoltaa ja raakaa on. Tappaminen alkaa iltapäivällä ja osa katsojista on suuressa hurmoksessa melkein jo etukäteen ja viimeistään silloin kun torero heiluttelee viittaa härkäparan edessä saadakseen sen hyökkäämään. Mitä lähemmältä taistelijaa liipataan, sitä enemmän kansa kohahtaa. En voisi moista näytelmää seurata, kun tietää härän surkean lopun. En tiedä nykyisin, miten näihin hirmunäytöksiin suhtaudutaan, ovatko jo ainakin jossain päin kiellettyjä. Tyhjällä areenalla olen ollut esimerkiksi Rondassa. Silläkin areenalla nähty monta härän kalmoa, jota hevoset vetävät pois sen heitettyä henkensä matadorin viimeiseen miekan iskuun. Hyh, hyh, sanon minä.