Jonkunlaisia ajatuksia omasta päästä

 Päivää pitkästä aikaa. Olen kyllä ollut olemassa koko ajan, vaikka pysytellyt täältä poissa. Huushollityöt, lukeminen, ostoksilla käynnit jne vieneet aikaa, kuten ennenkin ja jostain syystä silloin kaiken lisäksi piipahdin täällä useammin. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Kevättä pukkaa. Tosin luvattu pikkupakkastakin. Liukasta ulkona ja maassa yhä lunta. Ei vielä tilaa ensimmäisillekään kevätkukille.Linnuilla ei vielä reviirin valtaamista, ei puolison etsimistä, ei pesän teon aikeita. Minulla oli tänään aie lähteä liikkeelle, mutta jäinkin kotiin puhdistamaan liesituuletinta. Ostin muutaman kirjan ja luin jo yhden. Tein myös päätöksen pienestä matkailusta 600 km:n päähän Helsingistä kesällä. Saas nähdä. Parin ystävän syntymäpäivä tällä viikolla. Pitää muistaa. Omaani en tahdokaan muistaa. Se ei ole tällä viikolla. Lopetin syntymäpäivät 25 vuoteen päästyäni.

Huomenna kaupungille, jos ei sada kissoja ja koiria tai raivoa kevättalvimyrsky. Muussa tapauksessa tälläydyn ihmisten ilmoille menoa varten. Ei sitä miten tahansa. Koskaan ei tiedä, kenet tapaa, kehen törmää tai kuka näkee.

Olen hurahtanut tv:n Sanansaattajiin. Kiinnostaa etymologia. Ohjelmassa kielitieteilijä Janne Saarikivi, joka tietää. Kilpailuhan se on, vierailija, kaksi vakiojäsentä ja ohjelman vetäjä sekä Saarikivi tuomarina. Sanoista olen aina pitänyt ja mielelläni tahdon tietää, mistä, koska ja miksi ovat äidinkieleeni tulleet. Hyllyssä on muhkea Kaisa Häkkisen etymologinen yli 1600-sivuinen sanakirja, joka ei vuosien varrella ole hyllyssä pölyä kerännyt.

Nyt menen taas liesituulettimen kimppuun. Sen puuhan aikana mietin syntyjä syviä, miten maailma makaa ja menee nurin sekä vielä että ilmastonmuutos ja Ukrainan sota puhuttaa. Tämän kaltainen vakavuus antaa puhtia työhön kuin myös ajatuksen, miksi hiivatissa aloin liesituuletinta puhdistaa?

Helmikuun sanahelinää

 Aurinko paistaa ja pakkastakin. Minä sisällä ja katselen ikkunasta ulos. Olen yhä yöpaidassa, mutta en kauaa. Jos on yöpaidassa koko päivän, olo alkaa tuntua kulahtaneelta ja se taas heijastuu koko olemukseen. En nyt täysin tälläydy, jos en lähde kotoa pois. Peilikin sellaisessa paikassa, että oma kuva näkyy, kun sen ohittaa ja on pakko ohittaa monta kertaa päivässä. Niin että nuttua niskaan kotonakin ollessa.

Hiljaista. Ei pauku ovet, ei hissinkään. Ihmiset talvilomalla tai muuten hissun kissun. Olihan se kouluaikana riemun paikka, kun urkeni hiihtoloma. Silloin vielä tuli nautittua vapaasta. Muistan senkin, kuinka luokassa iloittiin, kun joku opettajista tuli ilmoittamaan seuraavan tunnin peruuntuneen opettajan sairastumisen vuoksi. No, emme me ilakoineet siitä sairastumisesta, vaan vapaasta, jonka se aiheutti meille. Julmaa kuitenkin näin myöhemmin ajatellen. 

Nukuin joten kuten. Yskittikin. Luin isä Camilloa ja muistin Fernandelin samaisen elokuvan roolissa. Isohampainen ranskalinen näyttelijä, jonka valokuva leffateatterin aulassa ei saanut meiltä tytöiltä ihastuksen väristyksiä aikaan kuten esimerkiksi Clark Gable. Hänen kuvansa edessä huokailimme ja silitimme lasia, jonka alla komistus soi meille hymyn. Tulisipa Tuulen viemää taas televisiosta.

T soitti ja perään soitti E. Kuulumiset niin Kotkasta kuin Oulusta. En sanonut sanaakaan E:lle, että haikailen taas Ouluun lähtemistä kesällä. Haikaillut olen jo monta vuotta ja aina se jää sille asteelle. Ja hyvähän se on olla ikään kuin varma lähtemisestä, kun on vielä talvi ja lumiset maisemat. Toukokuussa alkaa ajatus laimentua ja kesän tullen ei hiiskaustakaan. Jos kuitenkin tänä vuonna...

Nyt suihkuun ja sitten alkaakin olla lounaan vuoro. Huomenna ajattelin lähteä ihmisten ilmoille.

Ystävänpäivänä

 Hyvää Ystävänpäivää! Minä vietän sitä tekemällä Anne Wilsonin ohjeen mukaan broileripataa ja äitini ohjeen mukaan makaronilaatikkoa. Sujuu päivä niinkin.

Lunta tullut lisää, Donald Trump riehuu USAssa ja meidän 190 cm pitkä tuleva presidenttimme Alexander Stubb kokoaa omaa kabinettiaan ja valmistautuu virkaansa. Oli jännittävä vaali, sopuisa ja toinen toistaan ehdokasta kunnioittaen. Maailmalla ihmeteltiin, kun yleensä muualla ei olla kovin korrekteja.

En ole ollut kuin kaupassa ja kampaajalla. Jälkimmäiseen oli metromatka. Nyt ei kuljekaan, kun on lakko ja on vähän muillakin tahoilla. Eipä tarvitse mihinkään lähteäkään. Jos huomenna tai ylihuomenna. Tuskin pitemmälle kuin lähelle.

Luen Tuomas Kyrön kirjaa ja tunnen mieleni hilpeäksi. Mielensäpahoittaja hymyilyttää kerronnallaan. Tässä kirjassa hän remontoi taloaan ja katselee kun naapuri Kolehmainen "lilluu ihmisenkeittoaltaassa", jonka joku oli hankkinut viinimarjapensaan tilalle entisen saunan eteen. Entinen siksi, kun se sattui palamaan poroksi. Tuomas Kyrön kanssa ei tule ikävä.

Vaikka ikävä ei tule  muutenkaan. Olen sen sorttinen. Vähän kyllästynyt johonkin joskus. Esimerkiksi aina yhteen ja samaan, on se sitten mitä tahansa. Vaihtelunhaluinen olen. Ystäviä en sentään vaihda, mutta menettänyt olen monet. Rivit harvenneet. Sanovat senkin olevan elämää.

Ratikkarakkautta

 Ollaan helmikuussa. Muinoin sitä pidettiin hyvin kylmänä kuukautena. Talvi oli ja pysyi vielä tovin. Nyt on miten kulloinkin, mittari nollassa, yli tai ali. Pikkukenkäsää ei kuitenkaan vielä pitkään aikaan. Ihmiset horjahtelevat liukkaalla kelillä, ensiapuklinikoissa ruuhkaa, luut murtuvat, nilkat nyrjähtävät. Pertti Pasanen aikoinaan neuvoi: kävelkää jalat yhdessä, se auttaa jäisellä maalla. En ole kenenkään nähnyt niin kävelevän. Minäkin kuten aina, jalat miten milloinkin. Joku kertoi, ettei ole kuukausiin uskaltautunut ulos kaatumisen pelossa. Minä uskaltaudun, kun on pakko ja halu.

Suunnitelmissa onkin taas lähteä. Kahvikapselit alkavat olla lopussa. Tämä tietää reipasta keskustamatkaa. Ensin käppäillään metroasemalle ja siitä sitten eteenpäin kohti päämäärää. Samalla tulee katselleeksi muita ihmisiä, liikennettä ja ratikoita. Rakastan sporia. Niiden kolke kiskoilla kuulostaa hyvältä ja tutulta. Ensimmäiset "ratikat" aloittivat liikenteensä vuonna 1888. Kauramoottorilla mentiin. Eikä ollut raiteita näillä "omnibusseilla". Pari vuotta myöhemmin perustettiin Helsingin  Raitiotie- ja Omnibus Osakeyhtiö. Samana vuonna Helsinki sai ensimmäisen raitiovaununsa. Turussa niitä oli jo aiemmin. Hevoset kiskoivat näitä ratikoita niin Turussa kuin Helsingissäkin. Raideleveys oli yksi metri. Nyt oltiin jo kiskoilla. Lopulta saatiin sähkö ja linjalla Töölö-Hietalahti mentiin sen voimalla vuonna 1900. Ja tästä alkoi raitiovaunujen aika ja yhä kuuluvat Helsingin katukuvaan. Turku luopui, mutta Tampere hankki sporia vuonna 2021 ja siellä ovat. Kului kotva, ennen kuin manselaiset oppivat ratikoiden kanssa elämään. Tuppasi tulemaan kolareita. 

Olen ihan laiskana. Nukkasihdin pyykkikoneessa sentään puhdistin ja laitoin kanaa indonesialaisittain. Tosin, jos joku sen maan emäntäihminen olisi keitostani maistanut, tuskin olisi indonesialaiseksi havainnut. Puolustuksena, että näillä leveyksillä ei kaikkia raaka-aineita ole saatavana. Sitruunaruohoa sentään on. Ja vallan lähikaupassa, josta vilpittömästi ällistyin. No, on aina etninen turkkilaiskauppa Alanya, jossa joskus käyn ostoksilla. Pitäneekin taas piipahtaa. Eikä siihen piipahtamiseen  tarvita metroa, ei ratikkaa. Apostolinkyyti riittää.