maanantai 26. helmikuuta 2024

Jonkunlaisia ajatuksia omasta päästä

 Päivää pitkästä aikaa. Olen kyllä ollut olemassa koko ajan, vaikka pysytellyt täältä poissa. Huushollityöt, lukeminen, ostoksilla käynnit jne vieneet aikaa, kuten ennenkin ja jostain syystä silloin kaiken lisäksi piipahdin täällä useammin. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Kevättä pukkaa. Tosin luvattu pikkupakkastakin. Liukasta ulkona ja maassa yhä lunta. Ei vielä tilaa ensimmäisillekään kevätkukille.Linnuilla ei vielä reviirin valtaamista, ei puolison etsimistä, ei pesän teon aikeita. Minulla oli tänään aie lähteä liikkeelle, mutta jäinkin kotiin puhdistamaan liesituuletinta. Ostin muutaman kirjan ja luin jo yhden. Tein myös päätöksen pienestä matkailusta 600 km:n päähän Helsingistä kesällä. Saas nähdä. Parin ystävän syntymäpäivä tällä viikolla. Pitää muistaa. Omaani en tahdokaan muistaa. Se ei ole tällä viikolla. Lopetin syntymäpäivät 25 vuoteen päästyäni.

Huomenna kaupungille, jos ei sada kissoja ja koiria tai raivoa kevättalvimyrsky. Muussa tapauksessa tälläydyn ihmisten ilmoille menoa varten. Ei sitä miten tahansa. Koskaan ei tiedä, kenet tapaa, kehen törmää tai kuka näkee.

Olen hurahtanut tv:n Sanansaattajiin. Kiinnostaa etymologia. Ohjelmassa kielitieteilijä Janne Saarikivi, joka tietää. Kilpailuhan se on, vierailija, kaksi vakiojäsentä ja ohjelman vetäjä sekä Saarikivi tuomarina. Sanoista olen aina pitänyt ja mielelläni tahdon tietää, mistä, koska ja miksi ovat äidinkieleeni tulleet. Hyllyssä on muhkea Kaisa Häkkisen etymologinen yli 1600-sivuinen sanakirja, joka ei vuosien varrella ole hyllyssä pölyä kerännyt.

Nyt menen taas liesituulettimen kimppuun. Sen puuhan aikana mietin syntyjä syviä, miten maailma makaa ja menee nurin sekä vielä että ilmastonmuutos ja Ukrainan sota puhuttaa. Tämän kaltainen vakavuus antaa puhtia työhön kuin myös ajatuksen, miksi hiivatissa aloin liesituuletinta puhdistaa?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu