Aikojen takaa

 Olen aina ollut kiinnostunut historiasta. Olen yhä. Kaivelin taas kirjahyllyjäni ja löysin Kustannusosakeyhtiö Holger Schildtin vuonna 1926 julkaiseman kirjan Ture Janson ja Erkki Kivijärvi  Hyvä Helsinkimme. Olen sitä lueskellut, koska  muutamalla sivulla oli paperilappunen osoittamassa jotain minua kiinnostanutta asiaa. Ei selvinnyt, mikä on noilla sivuilla ollut kiinnostukseni kohteena. Aloin tutkimisen alusta.

Kirjan puolessa välissä kerrotaan Helsingin teatterin alkuajoista, miten ja koska tämä kulttuurin ala on meille rantautunut. Googlen otin vielä varmemmaksi vakuudeksi avukseni lisäämään tietoutta. Aivan ensimmäiselsi takerruin sanaan tupakkalato.  Sen lisäksi askarrutti halu saada tietää, milloin ja mistä ensimmäiset ammattinäyttelijät Suomeen ilmaantuivat. Kiertäviä teatteriseurueita toki oli nähty ja kuultu Turussa 1700-luvulla. Tuolloin "herra Björn" toi näyttämölle näytelmän "Länsi-Intian kävijä eli Hyveen palkka". Se esitettiin tupakkaladossa Turun ulkopuolella.

Tupakkalato? Tässä tulee Google avuksi. Se oli rakennus, jossa kuivattiin tupakkaa. Helsingissä sellainen sijaitsi nykyisellä Erottajalla. Kampin alueella oli suuret tupakkaviljelmät. Tupakkaladot olivat näin ollen ensimmäisiä "teattereita". Ensiksi Turussa.

Päästyämme 1800-luvulle olivat asiat edistyneet ja Helsingissä oli  Uusi Teatteri Esplanadilla. Saksalainen teatteriseurue esitti siellä "Orleanssin neitsyen" vuonna 1827. Teatterisali näyttämöineen oli tietysti vailla lämpöä. Kansa hytisi mutta nautti Thalian temppelissä kylmyydestä huolimatta. Nyt meillä oli paikka ammattinäyttelemiselle. Kansa janosi lisää. Vuonna  1860 rakennettiin kivestä teatteritalo, mutta se vaurioitui pahasti tulipalossa. Kuusi vuotta myöhemmin näki päivänvalon uusi ja entistä ehompi teatterilaitos, joka vieläkin tunnetaan Ruotsalaisena Teatterina Espan ja nykyisen Mannerheimintien kulmassa.

Suomenkielisille myös teatteri! Ajatus syntyi Kaarlo Bergbomin aivoissa ja vuonna 1872 meillä oli Kansallisteatterin avajaiset. En muista, minkä ikäisenä olin siellä ensimmäisen kerran, mutta 2-vuotiaana vanhempani veivät minut Ylioppilasteatteriin Vanhalle ylioppilastalolle katsomaan "Aladdin ja taikalamppu". Lampun hengen roolissa oli Matti Aro. Ehkä siitä alkoi teatterissa käymisen innostukseni, jota jatkui vuosikymmenet eri teattereissa pitkin maakuntia kuin myös joskus Tukholman Dramatenissa. Muistan ainakin nähneeni Bertolt Brechtin  näytelmän Mutter Courage. 

Teatteri on aina ollut sydäntäni lähellä ja on ollut onni päästä haistelemaan teatterin ilmapiiriä ja hajuja myös kulissien taakse. Enää en Thalian temppeleissä käy, mutta rakkaus on säilynyt.

Kesämekossa

Vielä tipahti luukusta onnittelukortti: "Hallussasi varmaan on nuoruuden taika, kun sinuun ei koske vuodet, ei aika." Postin kulku kaikkialla hävyttömän hidasta. Olen alkanut maksaa lisämaksua lähetyksestä ja se onkin nopeuttanut tahtia, Viikossa meni paketti Italiaan, kun se ilman lisämaksua olisi kestänyt lähes kaksi kuukautta. Koettu on!!! Posti puolustaa huonoa käytöstään sillä, että enää ei mitään etanapostissa lähetetä. Puhelin ja sähkö ovat poikaa ja nykyaikaa. Mitenkäs panet paketin tekstiviestinä???

Tänään kahvikoneen kalkin poistoa. Laittaessani aamukahvia toitotti kone vaatimusta puhdistamisesta. Muuten luppopäivä. Taivas harmaa ja pilvessä. Pihan asfaltti märkää. Satanut. Parvekkeen kukat tänäkin aamuna elossa ja pirteinä. Maistoin mansikan. Se oli kypsä, mutta ei edes tanskalaismansikan makuinen, joita olen ostanut. Ruotsalaiset mansikat eniten maultaan muistuttavat suomalaista. Niitä en vielä torilla nähnyt. No, on jo kotimaisia, mutta lasin alla kasvaneet. Olen mansikkafriikki. Voin ahmia vaikka kuinka paljon.

Pukeuduin eilen kesäisiin puuhelyihin kauppamatkalle. Oli rannerengas ja kaikki. Kesämekko päälle ja menoksi. Kevyesti pukeutuneita muitakin, shortseja ja sandaaleita. Heti aloitettava, että ehtii mukaan ja nauttia aurinkoisista päivistä. Tänään jo toisin. Pihlajat aloittelevat kukintaansa, huomain äsken. Syreenit eivät vielä. Ja kun, niin tuoksuu mukavasti roskiskeikalla. Ihan hipaisuetäisyydellä.

Näin oudon unen. Keskustelin kirjallisuudesta ja menin kirjalliseen tilaisuuteen. Minua tavallisena rivilukijana haastateltiin minkä kirjan luitte viimeksi-tyyliin. Kotiin tultuani tunsin olevani tärkeä.

Tuli se, kesä

 Pääskysestä ei päivääkään! Suvikuu! Kesä! Sininen taivas ja aurinko. Hyvä on ihmisen olla. Helluntaikin meni yhden päivän vietolla. Ei heilaa. Mistä niitä nyt siihen hätään. Oikeastaan tänään olisi aika hieno lierihattuilma, mutta minä olen kotona. Huomenna liikkeelle. Mansikat loppuivat, pitää saada uusia. Jo on kotimaisiakin, vaan ei sentään avomaalta vielä. Oli niissä heti kuitenkin eri maku kuin Espanjan maan mansikoissa.

Parvekekukat kukoistavt ja yksi tuli lisää. Kestitsin vierasta ja hän toi. Istuksin siellä partsihattu päässä ja luen kirjaa, joka kertoo kirjailijoiden Helsingistä. Heitä on täällä asunut, elänyt ja kuollutkin. On ollut salarakkaita, suuria draamoja ja ahkeraa luomista. Joku sortunut  syvään murheeseen kritiikistä, siitä pahasta kritiikistä, miettinyt: kannattaako helmiä sioille? Toinen päässyt maineen kukkuloille, takonut kiitosta ja ylistystä. Taisi olla Oscar Wilde, joka sanoi, ettei moraalisia ja moraalittomia kirjoja olekaan, on vain hyvin tai huonosti kirjoitettuja.

Tänään lounaaksi tekemääni parsakeittoa. On kasvispäivä. Tykkään keitoista. Kesälläkin. Oikein helteellä kylmiä keittoja. Gazpachoa esimerkiksi. Ei olla oikein totuttu. Kannattaa tutustua. Helppo tehdä itsekin.

Pyykkikoneen panin töihin. Kohta on valmista. Telineelle kuivumaan. Nykyisin ei taida kerrostalojen pihoilla olla naruja. On pesutilojen yhteydessä kuivaushuoneet. Ja seinät täynnä huomautuksia niitä henkilöitä varten, jotka eivät ota pyykkejään pois niiden kuivuttua. Aina on heitä, jotka jarruttavat yleisiä sääntöjä ja hyviä tapoja. Varsinkin ulkomaalaistaustaisilla oli vaikeuksia päästä rytmiin mukaan. Moni asia on uusi ja outo. Yritetään elää kuten kotona ennen, eikä se enää sovi. Maassa maan tavalla.

Nyt parsakeiton kimppuun.