Aikojen takaa

 Olen aina ollut kiinnostunut historiasta. Olen yhä. Kaivelin taas kirjahyllyjäni ja löysin Kustannusosakeyhtiö Holger Schildtin vuonna 1926 julkaiseman kirjan Ture Janson ja Erkki Kivijärvi  Hyvä Helsinkimme. Olen sitä lueskellut, koska  muutamalla sivulla oli paperilappunen osoittamassa jotain minua kiinnostanutta asiaa. Ei selvinnyt, mikä on noilla sivuilla ollut kiinnostukseni kohteena. Aloin tutkimisen alusta.

Kirjan puolessa välissä kerrotaan Helsingin teatterin alkuajoista, miten ja koska tämä kulttuurin ala on meille rantautunut. Googlen otin vielä varmemmaksi vakuudeksi avukseni lisäämään tietoutta. Aivan ensimmäiselsi takerruin sanaan tupakkalato.  Sen lisäksi askarrutti halu saada tietää, milloin ja mistä ensimmäiset ammattinäyttelijät Suomeen ilmaantuivat. Kiertäviä teatteriseurueita toki oli nähty ja kuultu Turussa 1700-luvulla. Tuolloin "herra Björn" toi näyttämölle näytelmän "Länsi-Intian kävijä eli Hyveen palkka". Se esitettiin tupakkaladossa Turun ulkopuolella.

Tupakkalato? Tässä tulee Google avuksi. Se oli rakennus, jossa kuivattiin tupakkaa. Helsingissä sellainen sijaitsi nykyisellä Erottajalla. Kampin alueella oli suuret tupakkaviljelmät. Tupakkaladot olivat näin ollen ensimmäisiä "teattereita". Ensiksi Turussa.

Päästyämme 1800-luvulle olivat asiat edistyneet ja Helsingissä oli  Uusi Teatteri Esplanadilla. Saksalainen teatteriseurue esitti siellä "Orleanssin neitsyen" vuonna 1827. Teatterisali näyttämöineen oli tietysti vailla lämpöä. Kansa hytisi mutta nautti Thalian temppelissä kylmyydestä huolimatta. Nyt meillä oli paikka ammattinäyttelemiselle. Kansa janosi lisää. Vuonna  1860 rakennettiin kivestä teatteritalo, mutta se vaurioitui pahasti tulipalossa. Kuusi vuotta myöhemmin näki päivänvalon uusi ja entistä ehompi teatterilaitos, joka vieläkin tunnetaan Ruotsalaisena Teatterina Espan ja nykyisen Mannerheimintien kulmassa.

Suomenkielisille myös teatteri! Ajatus syntyi Kaarlo Bergbomin aivoissa ja vuonna 1872 meillä oli Kansallisteatterin avajaiset. En muista, minkä ikäisenä olin siellä ensimmäisen kerran, mutta 2-vuotiaana vanhempani veivät minut Ylioppilasteatteriin Vanhalle ylioppilastalolle katsomaan "Aladdin ja taikalamppu". Lampun hengen roolissa oli Matti Aro. Ehkä siitä alkoi teatterissa käymisen innostukseni, jota jatkui vuosikymmenet eri teattereissa pitkin maakuntia kuin myös joskus Tukholman Dramatenissa. Muistan ainakin nähneeni Bertolt Brechtin  näytelmän Mutter Courage. 

Teatteri on aina ollut sydäntäni lähellä ja on ollut onni päästä haistelemaan teatterin ilmapiiriä ja hajuja myös kulissien taakse. Enää en Thalian temppeleissä käy, mutta rakkaus on säilynyt.