Lauantaina

 Aika mennä hurahtaa, ollaan jo yli marraskuun puolen välin. Joulua pukkaa päälle menee minne vaan. Pitänee piakkoin minunkin leikkiin yhtyä ja kaivaa rekvisiitat esille. Ensimmäiseksi valita ¨minkä ovikranssin ripustan tänä vuonna. Sehän on ohikulkijoille joulutervehdys. Eipä tämmöisessä kerrostalossa varsinaisia ohikulkijoita oikein ole. Hissi kulkee ohi.

Viikonlopun vietän leppoisasti kotona. Otan vastaan puheluita, jos joku soittaa. Soitin jo eräänä päivänä M:lle ja H:lle. Kumpikin voi hyvin, jälkimmäinen lähtee matkailemaan etelämmän lämpöön. Viettää joulunkin kaukana kinkusta ja lanttulaatikosta. Minäkin kerran puolison kanssa olin poissa Suomesta joulun. Pidin siitä. Siinä maassa ei joulua hössötetty. Turisteja varten oli erään kadun varteen pykätty joulupukin reki, tai sitä markkeeraava, jota veti muutama bambi. Thaimaalaisessa ravintolassa oli oikein joulukuusi ja siellä nautimme joulupäivän lounaamme, joka oli vahvast jouluton, mutta aasialaispainotteinen. Emmekä hetkeäkään kaivanneet suomalaista joulua. 

Muutama kituva, käpristynyt ja rutikuiva koivunlehti roikkuu vielä parissa oksassa. Maassa niitä on enemmän. Naapuritalot ovat taas selvästi esillä, kun ei edes puiden rungoista ole näköesteeksi. No, se on tätä nyt muutama kuukausi paitsi silloin, jos lunta on puiden oksillakin paksu kerros. Lumen ihailjat päästelevät niitä ooh- ja aahilmaisuja. Minä en kuulu heihin. Ne ajat ovat hyvin kaukana takanapäin, kun jo heti ensimmäisten hiutaleiden leijuessa taivaalta, pyysin isää hakemaan kelkan vintistä. Sama meno oli jokaisessa perheessä ja kun maa oli tarpeeksi valkoinen, kaikki lapset riensivät ison kaltsin laelle ja sieltä lasketeltiin kohti pikkukaltsia. Enää ei ole kumpaakaan kaltsia. Paikalla on Kelan massiivinen rakennus. Sen rakennuksen myötä hävisi lapsuutemmekin. 

Nyt kokoan itseni ja alan viettää tätä lauantaita. Ehkä imuroin, ehkä en. Ehkä luen, ehkä teen itselleni manikyyrin, ehkä vien roskat. Kuka tietää.

Turkkilaista

 Käväisin Turkissa tai oikeammin Alanya Marketissa. Myyjistä lähtien kaikki turkkilaista, mutta myyjät puhuivat hyvää suomea. Purkkeja, leivoksia, kaloja, keksejä, marmeladikaramelleja, kanaa, lammasta, raavasta, valmiita ruokia, juomia, vaikka mitä. Olin kuin Liisa pien Ihmemaassa, Turkin maassa en ole koskaan ollut. No, oli tietysti monenkin matkan kohteen vaihtoehtona Istanbul, mutta aina se jäi ja jääkin nyt seuraavaan elämään. Ostin marketista kaikenlaista keittobanaaneista ja sitruunamarmeladista lähtien ja yritin nähdä kaupassa kaiken, mutta se vaatisi kokonaisen päivän. Menen uudestaan.

Kotona paistoin keittobanaania ja söin turkkilaista Kuzu Tandir-lammasta, jota marketin keittiö oli valmistanut. Lisukkeena kotimaisia vihreitä papuja ja salaattia. Jälkiruoaksi vanukasta, joka oli todella herrrkullista. Sekin turkkilaisesta keittiöstä. Seuraavana päivänä siirryin suomalaiseen sapuskaan.

Luen jo kerran lukemaani Christien kirjaa Sininen juna ja siinähän pannaan liikkeelle Hercule Poirotin harmaat aivosolut. Onneksi en muista aikaisemmasta lukemmastani, kuka on murhaaja. Ei ainakaan hovimestari. Roomaan vievät tiet on vielä kesken toisessa kirjassa. Joka ilta vedän pitkää tikkua, kumpaa luen ennen kuin olen taas nukahtamatta. Uneni ovat jo kauan olleet minimissä. Lasken lampaita, tuijotan katossa yhteen pisteeseen, tyhjennän aivoni (ei vaikeaa) ja rentoudun. Uni ei tule. Joskus suutun ja kipitän ottamaan unipillerin. Ja nukun. Ihanaa!

Joulu on jo täyttä päätä kaupoissa, tv:ssä joulumainoksia, ihmisiä jouluun heränneinä ostoksilla ja minä jo kyllästynyt koko jouluun. Eikä se ole vielä edes oikeasti alkanut. En osta itselleni lahjaa, enkä kinkkua. Vielä en ajattele koko  asiaa. Vuosia sitten häärin kuten muutkin ja aloitin häärimisen jo elokuussa. Tein joulukuusen koristeetkin itse. Ja se oli iso kuusi. Rakastin jouluja. Puolison sairastuminen muutti jouluvieton luonteen ja hänen kuoltuaan lopetin itselläni joulun. Vain jotain pientä tavan vuoksi ja omaksi ilokseni. Vielä ei ole sen aika.

Tässä taas tämä. Pitkä tikku kertoi, että tänään on Sinisen junan vuoro. Joku on murhattu.

Lohilaatikon merkeissä

 Lohilaatikko uunissa ja hyvältä näyttää ja tuoksuu. Netistä katsoin uuden Alanya Marketin kaupan sisätiloista ja tuotteista katsauksen. Ensi viikolla sinne käymään. Ihmiset jonottaneet aamuvarhaisesta ja syykin selvisi, ensimmäiset saivat lahjakortin. Sentään toista kuin muinoin ilmaisten ämpäreiden jonotusta. Kaupppiasta haastateltiin ja hän väitti kantasuomalaisten olevan jo 45% asiakkaista. Loput sitten "omia". Ostoskeskuksen Lidl sai vahvan kilpailijan, S-marketista puhumattakaan.

Sateista ja tuulista. Pysyttelen visusti sisällä. Eikä ole syytä ulos mennäkään. Ostin eilen broilerikeittoon ainekset. Jospa teen huomenna sitä. Huomenillallahan taas tanssitaan tähtien kanssa ja yksi pari laitetaan lämpimien hyvästien kera kotimatkalle. Kovaa peliä. Mutta ken on leikkiin ryhtynyt, se leikin kestäköön.

Aloin lukea Pilvi Hämäläisen esikoisteosta Cinderella. Olen niin alussa, etten vielä osaa sanoa siitä juuta enkä jaata. Hämäläinen on Jaakko Saariluoman kollegana hupiohjelmassa Suurmestari, jonka formaatti tulee briteiltä. Elämäni biisi- ohjelma on puolestaan puhtaasti kotimainen eli formaatti on Suomesta. Sitä seuraan intensiivisemmin kuin monia muita. Tänään taas ja biiseistä kertomassa viisi Suomen presidentin virkaa havittelevaa ehdokasta. Veikkaan muuten Pekka Haavistoa seuraavaksi maanisäksi. Voi olla, että veikkaan väärin.

Nyt menen maistamaan lohilaatikkoa ja sitten tiputtelen suklaan makuista espressoa jälkiruoaksi. Loppupäivä onkin pelkkää lekottelua.