Lauantaina

 Aika mennä hurahtaa, ollaan jo yli marraskuun puolen välin. Joulua pukkaa päälle menee minne vaan. Pitänee piakkoin minunkin leikkiin yhtyä ja kaivaa rekvisiitat esille. Ensimmäiseksi valita ¨minkä ovikranssin ripustan tänä vuonna. Sehän on ohikulkijoille joulutervehdys. Eipä tämmöisessä kerrostalossa varsinaisia ohikulkijoita oikein ole. Hissi kulkee ohi.

Viikonlopun vietän leppoisasti kotona. Otan vastaan puheluita, jos joku soittaa. Soitin jo eräänä päivänä M:lle ja H:lle. Kumpikin voi hyvin, jälkimmäinen lähtee matkailemaan etelämmän lämpöön. Viettää joulunkin kaukana kinkusta ja lanttulaatikosta. Minäkin kerran puolison kanssa olin poissa Suomesta joulun. Pidin siitä. Siinä maassa ei joulua hössötetty. Turisteja varten oli erään kadun varteen pykätty joulupukin reki, tai sitä markkeeraava, jota veti muutama bambi. Thaimaalaisessa ravintolassa oli oikein joulukuusi ja siellä nautimme joulupäivän lounaamme, joka oli vahvast jouluton, mutta aasialaispainotteinen. Emmekä hetkeäkään kaivanneet suomalaista joulua. 

Muutama kituva, käpristynyt ja rutikuiva koivunlehti roikkuu vielä parissa oksassa. Maassa niitä on enemmän. Naapuritalot ovat taas selvästi esillä, kun ei edes puiden rungoista ole näköesteeksi. No, se on tätä nyt muutama kuukausi paitsi silloin, jos lunta on puiden oksillakin paksu kerros. Lumen ihailjat päästelevät niitä ooh- ja aahilmaisuja. Minä en kuulu heihin. Ne ajat ovat hyvin kaukana takanapäin, kun jo heti ensimmäisten hiutaleiden leijuessa taivaalta, pyysin isää hakemaan kelkan vintistä. Sama meno oli jokaisessa perheessä ja kun maa oli tarpeeksi valkoinen, kaikki lapset riensivät ison kaltsin laelle ja sieltä lasketeltiin kohti pikkukaltsia. Enää ei ole kumpaakaan kaltsia. Paikalla on Kelan massiivinen rakennus. Sen rakennuksen myötä hävisi lapsuutemmekin. 

Nyt kokoan itseni ja alan viettää tätä lauantaita. Ehkä imuroin, ehkä en. Ehkä luen, ehkä teen itselleni manikyyrin, ehkä vien roskat. Kuka tietää.