Ratikkarakkautta

 Ollaan helmikuussa. Muinoin sitä pidettiin hyvin kylmänä kuukautena. Talvi oli ja pysyi vielä tovin. Nyt on miten kulloinkin, mittari nollassa, yli tai ali. Pikkukenkäsää ei kuitenkaan vielä pitkään aikaan. Ihmiset horjahtelevat liukkaalla kelillä, ensiapuklinikoissa ruuhkaa, luut murtuvat, nilkat nyrjähtävät. Pertti Pasanen aikoinaan neuvoi: kävelkää jalat yhdessä, se auttaa jäisellä maalla. En ole kenenkään nähnyt niin kävelevän. Minäkin kuten aina, jalat miten milloinkin. Joku kertoi, ettei ole kuukausiin uskaltautunut ulos kaatumisen pelossa. Minä uskaltaudun, kun on pakko ja halu.

Suunnitelmissa onkin taas lähteä. Kahvikapselit alkavat olla lopussa. Tämä tietää reipasta keskustamatkaa. Ensin käppäillään metroasemalle ja siitä sitten eteenpäin kohti päämäärää. Samalla tulee katselleeksi muita ihmisiä, liikennettä ja ratikoita. Rakastan sporia. Niiden kolke kiskoilla kuulostaa hyvältä ja tutulta. Ensimmäiset "ratikat" aloittivat liikenteensä vuonna 1888. Kauramoottorilla mentiin. Eikä ollut raiteita näillä "omnibusseilla". Pari vuotta myöhemmin perustettiin Helsingin  Raitiotie- ja Omnibus Osakeyhtiö. Samana vuonna Helsinki sai ensimmäisen raitiovaununsa. Turussa niitä oli jo aiemmin. Hevoset kiskoivat näitä ratikoita niin Turussa kuin Helsingissäkin. Raideleveys oli yksi metri. Nyt oltiin jo kiskoilla. Lopulta saatiin sähkö ja linjalla Töölö-Hietalahti mentiin sen voimalla vuonna 1900. Ja tästä alkoi raitiovaunujen aika ja yhä kuuluvat Helsingin katukuvaan. Turku luopui, mutta Tampere hankki sporia vuonna 2021 ja siellä ovat. Kului kotva, ennen kuin manselaiset oppivat ratikoiden kanssa elämään. Tuppasi tulemaan kolareita. 

Olen ihan laiskana. Nukkasihdin pyykkikoneessa sentään puhdistin ja laitoin kanaa indonesialaisittain. Tosin, jos joku sen maan emäntäihminen olisi keitostani maistanut, tuskin olisi indonesialaiseksi havainnut. Puolustuksena, että näillä leveyksillä ei kaikkia raaka-aineita ole saatavana. Sitruunaruohoa sentään on. Ja vallan lähikaupassa, josta vilpittömästi ällistyin. No, on aina etninen turkkilaiskauppa Alanya, jossa joskus käyn ostoksilla. Pitäneekin taas piipahtaa. Eikä siihen piipahtamiseen  tarvita metroa, ei ratikkaa. Apostolinkyyti riittää.