sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Murha voi tapahtua novellissakin

 Tässäpä minä taas skrivaan aamutuimassa syksyisenä sunnuntaina. Kaivelin jälleen kerran kirjahyllyäni ollessani lukemista vailla. Käteen sattui ohut pokkari P.D.James Mistelimurha ja muita kertomuksia. Ilmestynyt englanniksi  vuonna 2016 ja vuotta myöhemmin suomeksi. Nimikirjaimet P ja D eivät kerro sukupuolesta mitään, mutta googletin ja sain tietää, että "P" on Phyllis ja "D" Dorothy. Kirjailija kuoli vuonna 2014. Hyllystä löytämäni kirja siis ilmestynyt postuumisti. Hämärästi muistin kirjan aiemminkin lukeneeni, mutta uusinta ei liene pahasta.

Koska kirjassa on kertomuksia, puolustaa esipuheessa P.D.James novellin olemassaoloa. Hän sanoo "Ennen toista maailmansotaa novellimuoto hallitsi rikoskirjallisuutta." Hän pitää salapoliisikertomusten perustajaisinä kahta miestä: Edgar Allan Poeta ja sir Arthur Conan Doylea. Mehän tiedämme ja tunnemme  molemmat herrat. Novelli pitää, ja on pitänyt, pintansa ja sopii mainiosti tämän päivän hektiseen elämäntapaan. Nyt hyllystä ottamani kirja on sivuiltaankin vähäinen sisältäen  neljä tarinaa. Yhden ehtisi hyvin lukemaan vaikka parikymmentä minuuttia kestävällä metromatkalla täältä keskustaan. Sivistyneempi versio ajankulusta verrattuna matkapuhelimen näpräämiseen. Älykäs bloginpitäjä Dessun joku ystävistä kyllä sanoo kirjaa lukevan olevan epäsosiaalinen, jos lukeminen tapahtuu syrjässä muista ihmisistä. Mutta jostain syystä  epäsosiaalinen-sana ei tarkoita matkapuhelimen näprääjiä.

Heräsin jälleen kerran hävyttömän varhain. Oikeaoppinen cappuccinokuppi on edessäni. Pitäisi laatia lista kahvikapseleista, sillä olen nyt alkavalla viikolla menossa Stadiin. Mutta en ota matkalukemiseksi Mistelimurhaa, vaikka ehtisin hyvinkin yhden tarinan lukea, vaikkapa Boxladen perinnön. Eikä minua voisi sanoa edes epäsosiaaliseksi, koska matkustan yksin. Olen menossa suorittamaan hankintoja, joihin kuuluu uusi hattu ja kahvikapseleita. Vielä on tämä päivä ja illalla taas tanssitaan koko parketin täydeltä ja illan päätteeksi yksi kilpailijapari lähetetään tylysti kotiin.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu