Pukkaa uutta tekstiä

 Aika vierähtänyt nopeasti, vaikka ei se oikeasti mihinkään "vierähdä", mutta nyt olen taas täällä. Joulu vietetty ja nyt ollaan melkein seuraavassa vuodessa. Pari päivää vain. Olen katsellut tv:stä romanttisia elokuvia paperinenäliinojen kanssa, ostanut kaksi uutta kirjaa ja syönyt kaikki piparkakut. Lunta sataa ja äsken sytytin kaikki jouluvalot. Kranssikin vielä ovessa. Mutta kuten aina minulla jo tähän aikaan, joulu ja sen kimallus alkaa näyttää hiukan kulahtaneelta. Purkamista vaille.

Kaupoissa alennusmyyntejä. Menin kauppakeskukseen ilman tarkoitusta, katselin ihmisvilinää ja lopulta ostin keksipaketin ja mehujääpakkauksen. En ole vielä aloittanut uusien kirjojeni lukemista. Kumpi ensin? Tapanani on molemmat. Päässäni pyörii itselleni ehdotus: kuntosalille. Otin jo selvää. Kuulin nimittäin erään ystäväni hurahtamisesta mainittuun paikkaan ja kuinka hän on sekä fyysisesti että henkisesti piristynyt. Minäkin haluan piristyä. Mutta en saada lihaksia ja kuulinkin, että siihen tarvitaan paljon enemmän kuin mitä minulla on antaa. En haluaisi edes hikistyä. Pitää ankarasti ajatella ennen kuin ryhdyn tuumailusta eteenpäin.

On se aika vuodesta, kun tiesin koirieni pelon olevan edessä. Uudenvuoden aaton paukuttelut. Monessa koiraperheessä silloin ja nyt on sama pelon tunne. Asuessani vähemmän periferiassa oli pauke äänekästä, vaikka ikkunasta olikin hauskaa katsella ilotulituksia. Koirat eivät niistäkään välähdyksistä pitäneet. Koko energia meni vapisemiseen ja kielen roikottamiseen suusta.  Koirien silmät pyysivät, ota nuo pahat pois, ja ne ihmettelivät varmaankin, miksi emme niin tehneet.Tosin täällä päin paukuttelu on vaimeampaa ja on tiettyjä paikkoja, joissa kaupunki kieltänyt tämän kaltaisen metelöinnin. Eikä ole koiriakaan enää.

Hyvää vuotta 2024 meille kaikille!