perjantai 22. maaliskuuta 2024

Perjantain mutinaa

 Niin oli eilen raaka ilma ulkona että. Pientä tihkua vihmoi, vesilätäköitä, talven jäljiltä joillakin jalkakäytävillä vielä soraa. Missä lakaisuautot? Olin kaupassa ja ostin mansikoita kokonaisen laatikollisen. Laatikko isompi kuin rasia. Pääsiäismunille raivattu hyllytilaa, oli mämmiä ja pashaa. Mämmiä en ole itse tehnyt, mutta pashaa kylläkin. Vieläkin muotti tallella. Tulisikohan joskus tehtyä? Ammoisina aikoina olimme yleensä pääsiäisen mökillä. Talon lämmettyä kömpivät talvitokkuraiet kärpäset esille. Pihalla oli vielä paksusti lunta, eikä nenä tuntenut kovin keväistä tuoksua. Mutta siitä se lähti. Mökkiviikonloput.

Nyt jo monet vuodet kaupungissa ja pääsiäinenkään ei kummoisempi muita pyhiä. Edes keltaista kynttilää en polta. Munia en maalaa, eikä maljakossa ole pajunkissoja. Jouluksi vielä viitsin vaivautua. Saas nähdä, miten tänä vuonna sen kanssa käy. Eräällä ystävälläni on vielä parvekkeella joulukuusi, vaikka sitä nimitetään nyt vain kuuseksi. On tekokuusi, ja kynttilöin. Minä poistin omani jo heti tapaninpäivän jälkeen.Silloin joulu jo maistuu kulahtaneelta.

Mio, 9v, on hakenut röntgenlääkärin paikkaa HUSista. Oli nähnyt keesätöiden hakemuksien ilmoituksen bussissa. Mioa kiinnostaa kuulemma ihmisten auttaminen ja siinä samalla ihmisten luut. Hänen työhakemuksensa sai julkisuutta ja HUS kutsui Mion tutustumaan laboratorioonsa ja sen laitteisiin unohtamatta luita. Oma-aloitteinen kaveri, fiksu ja kuka tietää, vaikka aikanaan lääkärin ammatti kiinnostaa. Onnea elämään!

Tänäänkin taivas pilvessä, ja yksi plusaste. Kyllä ne valkovuokot jo alkavat heräillä. Korvasienet muiden ohella. Onhan tuotapikaa jo huhtikuu hollilla.

"Kevät toi oksanhankaan talven auringon, lämpö aukaisi silmunnokan. Ja se punarinta lauloi." (Risto Rasa)


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu