perjantai 19. huhtikuuta 2024

Mansikoita

 Luvattu lunta. Reippaasti. Kävin kaupassa ja vein roskat tätä ennen, koska olin päättänyt, etten enää huhtikuun loppupuolella pane jalkaani nilkkureita. Sipsuttelin kevyemmissä jalkineissa. Lämpöasteita tuskin plussan puolella. Sortsimieskään ei ollut liikkeellä. Ostin raaka-aineet huomista varten. Teen meksikolaista kanapataa. Siihen laitetaaan rusinoitakin.

Vajaa viikko vappuun. Manta-neito edelleen korjattavana. Lakitus tapahtuu muualla ja pääkin on tavallisuudesta poikkeava. Voi niitä aikoja, kun keikuin mukana vappuhuiskineen päivineen. Nykyisin otan Valpuria vastaan rauhallisesti kotona tuskin edes kuohuvaista nauttien. Are you lonesome tonight?, kysyi Elvis aikoinaan. Vastaisin, etten todellakaan, vaikka yksin olenkin. Katselen tv:stä muitten vappuriehaa ja toivon sään suosivan. Niin monesti minunkin aikoinani oli kalsaa, vaikka ei siinä tohinassa ehtinyt palella.

Ostin minä mansikoitakin ja taas harmittaa, etten ostanut kahta satsia. Borja oli nyt lajike.Ja niin nannaa että. Olenko kertonut, tai edes antanut ymmärtää, että tykkään mansikoista? Aloitan kauteni aina näin espanjalaisten aikaan ja se sitten jatkuu siihen asti, kun torille syksymmällä ilmestyvät toisen sadon marjat. Niin että nautintoa piisaa vielä useamman kuukauden verran. Omaa mansikkamaata ei minulla ole ollut. Mökillä aitan ympäristössä kasvoi monen monta heinän korrellista ahomansikoita. Niitä sai joskus "maalaisilta" Kauppatorilla. Ei enää. Villivadelmiakin oli kaupan. Niitäkään ei enää. Vaan oli niitä sen samaisen mökin pihalla. Keräsimme litroittain ja ajoimme kauemmaksikin niitä saalistamaan. Koirat tykkäsivät. Vanhempi otti varovasesti hallaimen kerrallan, mutta nuorempi repi ja sai piikkejä huuliinsa. Molemmat olivat aina valmiita kuin lukkari sotaan, kun lähdimme keräämään vattuja.

Vielä ei lunta satele. Yöllä, sanovat säätieteilijät ja jatkuu huomenissakin. Ken ties, Varmaahan ei ole mikään muu kuin epävarma.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu