keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Pääsiäisestä päästyä

 Hiljaista viikkoa ei enää vietetä, se oli ja meni. Tällä viikolla ei ole ollut hiljaista. Vantaalla ampui 12-vuotias poika luokkatovereitaan, joista yksi kuoli ja kaksi haavoittui. Poika saatiin kiinni ja koska on alaikäinen ei nosteta syytettä, vaan mietitään, mitä hänelle nyt tapahtuu. Koulunkäyntikin voi jatkua. Tuskin enää samassa koulussa. Miksi poika tappoi luokkatoverinsa ja miksi ampui toisiakin ja mistä hitosta oli saanut tappovälineen? Kysymyksiä toistaiseksi tutkimusten ollessa kesken enemmän kuin vastauksia.

Satoi lunta ja pari astetta pakkasta. Eilen vielä paljon lämpimämpää. No, sellaista on huhtikuussa. Tällä viikolla lähden asioimaan oikein metromatkan päähän. Ensi viikollakin hommia. E:lle soitin. On syntymäpäivä. Ei vietä. On kotosalla kuten minäkin tänään. Otin pakastimesta keiton ja sen söin. Oli hyvää, vaikka ei sillä chefin papereita olisi saanut. Ruoanlaitto on enemmänkin taidetta ja improvisointia kuin orjallisesti keittokirjasta.. 

Lukeminen jäänyt. Pitäisi käväistä ostamassa kiinnostava kirja tai kävellä kirjastoon. Kirjastoon pitempi matka.Yöpöydällä samat kirjat kuin ennenkin. En ole päässyt puusta pitkään, enkä tiedä kuka tappoi kenet ennen iltahartautta. Haluanko tietää?

Lumisade loppui. Katolta tipahtelee pieniä lumimöhkäleitä ja osuessaan ikkunan räystäälle, tuottaa kovan äänen. Huoltomies panee taas ilmoituksen, jossa varoitetaan alas mätkähtävästä lumesta. Taloyhtiö ei ole vahingon sattuessa velvollinen korvauksiin, koska on varoitettu. Pallo on kulkijalla.

Menen tiputtelemaan karamellilta maistuvan espresson.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu