Aamupohdiskelua yöpaidassa

 Kirje Italiasta. Aloin jo panna vastaten. Syvästä etelästä tuli, melkein Napolinlahden rannoilta. Niin eteläisessä Italiassa en itse ole ollut. Kun pelotti se mahdollinen kuoleminen Napolin nähtyäni.

Aamukahvi juotu, mutta yöpaidassa vielä oleskelen. Ei kiirettä eikä menoa minnekään. Huomenna taas. Tuttua konepyykkiä ja salaatin laittoa. Ei sen kummempaa. No, imuroida pitäisi. Ikkunat pestä. Laihtua. Soittaa puhelu, joka ei kiinnosta. Maksaa yksi jäsenmaksu. Pestä hiukset. Lakata kynnet. Viedä roskat. Ehkä en viitsi. Rupean lukemaan Arto Mellerin runoja. Ensin kuitenkin koetan saada jotain kiinnostavaa tänne, että luettaisiin. Kiitos sille yhdelle lukijalle! Lisääntykää!

Ostin mansikoita. Espanjasta asti tulleet. Ostin veriappelsiineja. Nekin Espanjasta. Jos olisin ostanut viiniä, se ei olisi ollut Espanjasta. Uskon italialaiseen ja ranskalaiseen, vanhoja viinimaita nekin. Proseccon nauttiminen on nyt  muotiasia. Viime aikoina olen juonut vettä. Kuuluu siihen uuteen kroppani muotoiluprosessiin.

Nykytaiteeseen tutustuin Kiasmassa. Olen siihen aiemminkin tutustunut. Oli aikoja, kun sille tuhahdin ja vannoin vanhojen hollantilaismaalareiden nimeen. Sitten avarsin mieleni ja nyt hyväksyn sitä ja tätä ja tuota taidetta. Lähdin mieheni kanssa kerran Tukholmaan tutustumaan Joan Miron töihin ja oikeastaan siitä alkoi avartumiseni. Ymmärsinkö kaiken näkemäni? On aivan eri juttu. Katsellessani Miron mustia pisteitä sinisellä alustalla tulin tulokseen, ettei tarvitsekaan ymmärtää. Miksi pitäisi? Mitä varten tuo viiva on noin päin, tuo piste yläreunassa aivan yksinään? Tykästyin viivoihin ja pisteisiin ja tein niistä oman analyysini ja silloin ymmärsin. Tietysti minäkin osaisin panna kankaalle mustan ympyrän, joka on aivan symmetrinen ja täyttää ympyrän määritelmän. Mutta alareunan signeeraus ei olisi Miron ja se on juuri se juju.