Pitkästä aikaa

 Taitaa olla aikaa viime käynnistä täällä. Jospa aloittaisin ahkeramman kirjoittamisen. Kevät aika pitkällä jo. Muutaman lämpimän yön ja päivän jälkeen puissa niin paljon vihreää, että naapurotaloja ei näy. Parveke vielä talviteloillaan. En ole viitsinyt. Pian se on tehty, kun alan hommiin. Pieni on. Kukkiakaan ei uskalla vielä sinne ostaa. Odotellaan.

Kävin ARS22-näyttelyn katsomassa Kiasmassa. Joskus aikojen alussa ARSIT olivat minusta epätaiteellisimpia. Esillä oli taiteeksi ajateltu vanha Singerin ompelukone ja/tai muuta tehtaan jäljiltä. Nyt oli toisin, vaikka jotkut työt olivat mielestäni asetelmia. Tosin taiteilijan tekemiä. Vuosia sitten en pitänyt modernista taiteesta. Mutta kun puoliso vei minut Tukholmaan Joan Miron näyttelyyn, käsitykseni nykytaiteesta muuttui. Siitä olen pelkästään iloinen.

Tänään aivan hissukseen kotona. Luen Sophie Hannahin kirjaa, jossa on mukana Hercule Poirot. Yöpöydällä myös ja taas  Yeatsin runokirja, josta panen runosta Keijujen viemä lapsi näytiksi ensimmäisen säkeistön:

Missä viettää alas järveen
Sleuth Woodin vuorimaa,
siellä löytää voi lehtisaareen
missä haikara lerppasiivin
uniin piisamin lehahtaa;
sinne keijuille kätkimme vasut
punamarjoista täydet,
täydet ryövätyistä kirsikoista.
Tule mukaan, oi ihmislapsi,
tule metsiin ja vetten luo,
liitä kätesi käteen keijun,
sillä  murheisempi on mailma kuin kuunaan käsittää voit...

Runo on vuodelta 1886 ja runoilja oli tuolloin 21-vuotias. Runo kertoo Yeatsin lapsuuden maisemasta Irlannin maaseudulla. Kuten tiedämme Irlannin mytologiaan kuuluu keijuja ja haltioita "leprechaun". Ollessani Irlannissa en nähnyt yhtäkään. Yeatsille nuo olennot olivat hänen runoudessaan tärkeitä.

Ehkä joku äiti saa huomenna äitienpäivänä lahjaksi Yeatsin runokirjan!