Fish and chips

 Tapasin kaksi vanhaa ystävää. Meillä oli treffit Stockmannin kellon alla, kuten kunnon ystävyksillä kuuluu. Päivä oli aurinkoinen ja kesäinen. Panin lierihatun päähäni ja lähdin. Menimme Samppanjabaariin ja joimme samppanjaa. Söimme myös. Tilasimme fish and chips ja ilokseni se oli tarjolla sanomalehteä markkeeraavassa käärössä. Juttu luisti ja kello kävi. Ystävien kanssa on aina hauskaa. Enkä minä Samppanjabaarissa muiden kanssa käykään kuin ystävien.

Kotimatkalla ostin Rosebudista Agatha Christien Poirot-jutun Roger Ackroydin murha (1926) ja aloin heti samana iltana sitä lukea kera mansikoiden. Ensin olin kirjakaupassa hypistellyt ostoaikeissa Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä (1929), mutta se jäi vain aikeeksi. Seuraavalla kerralla sitten.

Tänään lounaaksi pakastimesta siskonmakkarakeittoa. Eikä juomana ole jaloa samppanjaa. Juoksutan vettä hanasta lasiin ja puristan sitruunamehua sekaan. Huomenna ruokaostoksille, joka pitää sisällään myös mansikoita pikkuiselta torilta. Kesä ilman mansikoita ei ole kesä eikä mikään. Onneksi kesä vielä jatkuu. Tosin hälyttävän pienen aikaa. Rapukausi lähestyy, pimeämmät illat. Eikä aikaakaan, kun syystuuli vihmoo pihakoivuissa ja lennättää viimeisetkin lehdet maahan. Näin se menee joka vuosi.

Sain jälleen sähköpostia Pohjanmaalta. Nautittavaa luettavaa. Lähettäjällä sana hallussaan.Nyt kertoi Dublinin matkastaan, jossa minäkin muinoin ollut. Mutta minä en istunut Oscar Wilden vieressä penkillä. No, ei elävän kirjailijan tietenkään, vaan patsaaksi tehdyn. Miksi ei meillä Suomessa ole näitä tunnettuja henkilöitä istuskelemassa penkeillä? Tahtoisin olla vaikka Pentti Saarikosken vierellä.

Nyt suihkuun ja sitten erinomaisen täti Agathan pariin.