Männikkömuistoja

 Vieläkään en tiedä, kuka murhasi Roger Ackroydin, vaikka Hercule Poirotin harmaat aivosolut työskentelevät ahkerasti. Luen samaan aikaan Jerome K. Jeromen kirjaa, miten kolmella miehellä menee veneessä. Muuten, Poirot on ollut ratkomassa visaisia tehtäviä 33 Christien kirjassa. Emmekä me lukijat ole vieläkään kyllästyneet. Mielestäni herra Poirot peittoaa mennen tullen neiti Marplen kutimineen.

Pitäisi ottaa esille Pled-tölkki ja antaa pölylle huushollissa kyytiä. Pitäisi imuroida ja pitäisi sitä sun tätä. Kukaan ei ole sanomassa, että olen laiska ja saamaton. Itsekään en sano, mutta tiedän. Joillakin ystävistäni on tietty päivä viikossa jolloin siivotaan. Samoin kauppareissu suoritetaan tiettynä ajankohtana tai viedään roskat. Minä elän päähän pälkähdysten mukaan. Ja nyt ei ole päähän pälkähtänyt.

Eilisessä tuulessa koivuista lennähteli keltaisia lehtiä. Joko se syksy pakkaa päälle? Toisaalta lehtipuissa on niitä lehtiä, jotka ovat tulleet muita aiemmin matkansa päähän. Ne irrottautuvat jalustastaan ja tuuli tekee loput. Olen joskus jostain lukenut, että jos koivu kasvaisi vaikka Päiväntasaajalla, se varistaisi lehdet pohjoisen syksyn aikaan. Tapojensa orja. Jos jotakuta kiinnostaa, niin pidän männyn tuoksusta. Pohjanmaalla, paikassa missä koulutyttönä vietin kesiä, oli iso männikkö. Siellä oli mukavaa nuuhkia mäntyjä. Olen kuullut, että sitäkään metsää ei enää ole. Muisto on siellä suukostakin. Olin tutustunut Saksasta  käymässä olleeseen poikaan ja hän suuteli minua erään männyn alla. Siitä suukosta kehkeytyi pitkä ystävyys, mutta ei johtanut avioliittoon asti. 

Amppelikukka parvekkeelle vetelee viimeistään. Ostin sen alennusmyynnistä. Olihan se aluksi rehevä ja runsas. Mitä lie hoidossani puutetta? Viherpeukaloa kun ei ole minulle suotu. Muut purkit alempana sentään ovat elossa. Uutta amppelia en enää osta. Enkä talveksi harrasta ericoitakaan, vaikka kanervista olenkin aina tykännyt. Ulkomailla olen kävellyt kanervanummilla ja se vasta oli ihanaa ja romanttista. Eräässä mökkisaaressa oli muinoin komeita kukkaniittyjä, etupäässä päivänkakkaroita. Sekin oli romanttista. 

Heikun keikun taas ja seuraavaan kertaan.