Pelotellaan

 Nyt on millä mällätä! Tarkoitan toripöytien anteja. On kirsikoita, salkopapuja, härkäpapuja, marjoja monen moisia, herneen palkoja, luumuja... ja pian kotimaisia omenoita. Kyllä kelpaa! Syön ahnaasti kaikkia. Sitten on pitkä aika, kun on vain ulkomaisia ja niitäkin niukasti.

Luin Jerome K. Jeromen kirjan loppuun kolmesta miehestä ja koirasta veneessä. Yhtä hauska kuin edellisellä kerralla. Nyt olen taas Orwellin esseiden kimpussa. Haikailen kirjakauppaan menoa. Hyllyyn ei enää mahdu. Ovat nyt jo hassusti päällekkäin. No, lattialla on tilaa. Muuttojen yhteydessä on ollut luovuttava kirjahyllyistä ja nyt se kostautuu. Mutta mitenkäs panet hyllyjä, kun ei ole seinätilaakaan. Muutin aina pienempään ja pienempään. Kaiholla muistelen sitä kotia, jossa tila ei loppunut.

Golfvirta tyrehtyy. Pelottelevat. Aina ajatellaan, ettei minun aikanani. Mutta saattaapi hyvin olla "minun aikanani". Mitenkäs sitten suu pannaan, kun holotna on ainainen vieraamme? Kaikenlaisia kauhuskenaarioita piirretään ihmiskunnan nähtäväksi. Milloin saattaa iskeä iso meteoriitti pallollemme tai merivedet pohjoisen jäiden sulettua nousevat ja rannikkokaupungit ovat helisemässä. On maita, jotka ovat luonnostaan lähellä vesirajaa. Uppoavat ensimmäisinä. Minäkö pessimisti? No en ole, mutta...

Pitäisi käppäillä ostamaan kahvikapseleita Stockmannin Nespressosta. Muuttivat tavaratolon tiloihin, kuten moni muu heitä ennen. Mikä on enää ehtaa Stockmannia keskustassa? Lelut, ruoka, kirjat (myyty koko kirjakauppa), elektroniikka ovat vuokralla. Minä muistan vanha Stockmannin ja vielä 1960-luvun hissitytöt. Hänelle ilmoitettiin kerros ja hissityttö veivasi kammesta. Heillä oli uniformut ja lakit, olivat kauniita ja tuoksuivat hyvälle. Moni pikkutyttö haaveili hissitytön urasta.

Nyt lounaan tekoon.