Käymäsillään taas

 Jaahas, onkin aikaa kulunut viime käynnistäni. Taisi olla elokuussa ja nyt jo mennään seuraavan vuoden helmikuun viimeistä päivää. Tapahtumia ollut jos minkälaisia, sairaalassa oloja myöten. Nyt kuitenkin asiat sen puoleen jo paremmalla puolella. Hiljaiseloksi elämä olosuhteiden pakosta muuttunut ja on ollut luovuttava yhdestä sun toisesta aktiviteetista. Kielikurssitkin näillä näkymin toistaiseksi pelkkää historiaa. Konserttien kenraalit samoin. Ystävyyssuhteet puhelimitse, mutta kauppaan sentään olen urhoollisesti köpitellyt. Kampaajallekin vallan Stadiin asti ja samalla reissulla, kuten aina ennenkin, olen ostanut Madeleine-leivonnaisia, jotka maailman tietoisuuteen toi kirjailija Marcel Proust teoksessaan Kadonnutta aikaa etsimässä (1913). Taitaa joku osa olla hyllyssänikin.

Talvea mennään, jonkun mielestä kevättalvea. Katselin jo vaaleampaa ulsteria. Odotan kuitenkin runsasta paistetta, plusasteita reilusti ja kuivaa asfalttia. Sitten voi vaihtaa saappaat kevyempiin jalkineisiin. Kyllä tämä tästä. On aina ennenkin.

Lukeminenkaan ei ole maistunut. Vahvana syynä, että ei ole luettavaa. Kirjakauppaan en ole saanut mennyksi, eikä hyllyynkään mahdu. Olen kaivanut kirjoja, joita olen huolimattomasti lukenut aiemmin ja nyt oikein ajatuksella niihin perehtynyt. On muuten kirjoja, joita passaa lukea uudestaan kunnolla, vaikka aikaisempi kerta olisikin tapahtunut oikealla ja mieleen painuvalla tavalla. Esimerkiksi Waltarin Sinuhe, jonka silloin tällöin, vuosienkin katkon jälkeen, otan hyllystä ja luen. Murhaajia en  dekkareissa muista, niin nyt olen ollut vanhojen Sherlock Holmesin ja Hercule Poirotin kimpussa. Joillakin on tapana viedä itseltään ilo ja kurkistaa kirjan loppuun saadakseen tietää, oliko hovimestari tappaja vai ei. Minä en kuulu heihin. Säilytän jännityksen loppuun asti ja koetan omalla mitättömällä päättelykyvylläni selvittää pahan tekijän. Omat harmaat aivosoluni eivät yllä Holmesin ja Poirotin tasolle, niin emme koskaan pääse samaan lopputulokseen.

Edessäni kirjoituspöydällä on Mucha-mukissa aamukahvini ja siitä ja tästä sepustuksesta päästyäni alan päivän puuhiin, joka tarkoittaa valmistautumista huomisen ihmisten ilmoille menemistä. Alan taas väsätä pakkaseen ruokia, ettei tarvitse joka päivä hääriä keittiöpuuhissa. Kokeilen siskonmakkarakeittoa, jossa Koskenlaskija-juustoa. Kasvispäiviksi, joita mielelläni harrastan, vaikka vichyssoise tai joku kasvisvuoka. Ei ihminen tarvitse jokaisena päivänä lihaa. Olen jo kauan ollut jossain määrin kasvisten kannalla ja kun niistä saa tehdyksi kaikenlaisia ihania ruokia.

Hyvää huomenna alkavaa maaliskuuta!