Kurkistelua

 Kurkistelua, sanon minä. Sensaation hakua. Uteliaisuutta sairauksiin, vammoihin, ihmiskehon puutteisiin. Sääliä? Inhoa? Tv suoltaa näille uteliaille ohjelmia: Apua, mikä tauti, Harvinainen kehoni, Finnien poksauttamisia, Poistakaa kasvaimeni, Apua kasvokirurgiaan, Outo riippuvuus jne. Lieneekö tarkoitus näillä ohjelmilla totutella katsojia erilaisuuteen? Tai ohjata heitä hyväksymään kaikenlaisia ihmisiä? Huomaamaan, että kaikesta huolimatta on uskoa elämään ja tulevaisuuteen? Eräs ystäväni katseltuaan pienikasvuisten ihmisten ohjelmaa sanoi "saadaan olla onnellisia, kun ollaan normaaleja". Mikä on normaalia?  Kyllä ihmiset, jotka "eivät ole normaaleja" voivat elää onnellisina, osallistuvina, iloisina ajattelematta "epänormaalisuuttaan".  Hän sanoi myös kerran Australian aboriginaaleista nähtyään ohjelman heidän olevan "hyvin rumia". Loukkaannuin Australian alkuperäiskansan puolesta ja kysyn, miten mitataan kauneus ja rumuus? Jokaisella rodulla on omat  piirteensä. Ei pidä verrata muun maailman ihmisten ulkomuotoon ja pitää sitä ainoana oikeana. Meitä on jokaiseen junaan ja vielä jää asemallekin. Tähän samaan syssyyn voin vielä kertoa olevani syvästi harmistunut käänykällä valokuvaamiseen. Jos joku jää auton töytäisemäksi, siinä on ympärillä ihmisiä kännykän kamera ojossa. Jos ihmistä nostetaan ambulanssiin, sekin kuvataan. Jopa menehtyneestä otetaan kuvia. Eikö enää ole minkäänlaista tietoa, mikä sopii ja mikä ei. Mihin on kadonnut huomaavaisuus, kunnioitus toista ihmistä kohtaan? Sanon kuten eräässä tv-mainoksessa "valoja päälle".

Kirjoituksen ruokapuolessa kerron tekeväni broileri-riisivuokaa. Tykkään uuniruoista. Alkuvalmistelut voivat joskus olla aikaa vieviä, mutta loppu uunissa sujuu kuin tanssi. Huushollissa tuoksuu hyvälle ja minä odotan vesi kielellä ruoan valmistumista. Kinkkua en paista. Se oli mieheni homma. Enkä enää yksineläjänä kokonaista lihakimpaletta edes ajattele itselleni laittavani. En edes himoitse kinkkua. Yleensä ostan kaupasta muutaman siivun joulun tienoolla. Ei enää mässäilyjouluja. En osta itselleni lahjaakaan. Joskus saan ystäviltä joulukukan. Nytkin on vielä yksi elossa. Alkoi puskea vartta ja runsaasti uusia lehtiä ollen nyt aikamoinen pensas olohuoneen ikkunalla. Lehdet vihreitä, ei sentään joulutähden tapaan ylimmät punaisia. On se nätti noinkin. Ihmettelen vain, koska olen huono kasvien kanssa.Tämä päätti poiketa säännöstä ja ilahduttaa mieltäni vielä kauan joulun jälkeen. Kiitos.

Julkaisen tämän heti. Tuo julkaista-sana minun kohdallani on niin ylevä ja liioitteleva. Julkaisen kuitenkin. Kiva, jos joku lukee.