Perjantain jutustelua

 Missä on talvi? Yhtä ja samaa loskaa, vesisadetta ja joskus kuin kiusaksi pari astetta pakkasta. Semmoista rämpimistä. Olen viuhahdellut siellä ja täällä, kun olen enemminkin ekstrovertti kuin introvertti. Viimeksi ystäväni kanssa italialaisessa ravintolassa, jonka tiloissa ennen myytiin junalippuja Rautatieasemalla. Söimme mustekalaa, lohta ja parmaa. Henkilökunta puhui onnekseni englantia minun hetken pelätessäni, että vallan italiaa. On se aika hassua, että kaikkialla Suomessa ei  pärjää enää suomen kielellä. Panen kielikylvyn nimiin.

Käppäillyt olen myös ostoksilla siellä ainoalla oikealla tuntemallani Stockmannilla, joka on tämän kaupungin keskustassa. Onhan sekin muuttunut. Teini-iässä osasin vaikka silmät sidottuina mennä oikealle osastolle. Enää ei onnistu. Tiloja vuokrattu ulkopuolisille, osastot vaihtaneet paikkaa sekä myyjiä vähennetty. Mutta on se kuitenkin minun Stockani vielä!

Piti ostamani joku pokkari ja marssin Rosebudiin. En sitten kuitenkaan ostanut mitään ja meninkin kahville ja croisantille. No, eiväthän nuo kaksi asiaa toisiaan vastaa, mutta kivaa on aina kahvilassakin. Tykkään katsella ihmisiä. Metrossa sanoi eräs mies minulle "kiva hattu" tarkoittaen lieripäähinettäni. Kiitin. Kehumisiä ei ole ikinä liikaa.

Stadin Slangi lähetti jäsenmaksulaskun. Tietysti maksan. Jäsenenä saan yhdistyksen lehden kuusi kertaa vuodessa. Siinä on pelkkää slangia ja luen sen aina tarkasti kannesta kanteen. Hyllyssä on myös muutama slanginkielinen kirja, joiden joukkoon en laske Pentti Saarikosken suomentamaa Sieppari ruispellossa, vaikka sitä aikoineen mainostettiin "slangin kieliseksi". Minusta suomennos on ihan tavallista puhekieltä. Siitäkin huolimatta, että 1960-luvulla paheksuttiin suomentajan käyttämää katujätkämäistä kielenkäyttöä ja kirjan sivuilla vilahtelevia kirosanoja. Tänä päivänä Sieppari on kuin kaunista satukirjatekstiä verrattuna nykykirjailijoiden sanailuihin. O tempora, o mores.