Kevättä kohti

 Jaahas, se on sitten maaliskuu. Kevättä kohti mennään. Vihdoin ja viimein onnistuin menemään valokuvaan ja anomaan uutta henkilökorttia. Varasin ajan poliisilaitokselta ja otin selvää, miten sinne ja millä kulkuneuvolla mennään. Viimeksi käytin taksia. N lupautui seurakseni ja palaa asiaan. 

Oli tarve saada muovitaskuja ja samalla ostin kirjan. Brittikirjailija Yuval Noah Harari kirjoitti kirjan ihmisen kehityksestä ihmiseksi. Meitä on alun alkaen ollut monta sorttia, kunnes sitten Homo sapiens jäi ja yhä on. Siitä "viisaudesta" en oikein tiedä. Lukemisen ohella olen laitellut ruokia. Irakilaisia kasvispihvejä ja kesäkurpitsa-lihamureketta. Tänään pilppuan juureksia ja panen uuniin. Ensi viikolla stadimatka kampaajalle. Samallla voin piipahtaa muuallekin. Kotimatkalla ostan omenia. Mielessä kaneliset omenalastut, joita saa joskus kaupastakin. Nyt teen itse.

Ukrainan presidentti ja USAn presidentti tapasivat ja herroille sukeutui ilmiriita, jota koko maailma katseli ja kuunteli hämmästyksen vallassa. Minäkin. Odotin kunnon käsirysyä, mutta presidentit tyytyivät vain sanalliseen tappeluun. Jos pitää jompikumpi nimetä epäpresidenttimäisemmäksi, niin se on amerikkalainen. Nimittelyä ja sormilla osoittelua. Eipä olla aiemmin moista nähty.

Kotona olen oleskellut, mitä nyt kaupoissa silloin tällöin. Kahvikapseleitakin tarvitsen. Tietää stadiin menoa, koska Nespresso on Stockmannilla. Ja se tietää koluamista tavratalossa muuallakin. Tämä sivuliike asumassani kaupunginosassa lopettaa toimintansa lehtitietojen mukaan elokuussa. Enkä yhtään ihmettele. Olivat ensin hyvällä paikalla ostoskeskuksessa. Muuttivat huonompaan eli aivan kauppakeskuksen toiseen päähän. Sitten supistettiin ja tungettiin koko kaupankäynti yhteen kerrokseen. Myyjiä ei ole tarpeeksi, eikä tavaravalikoima entisen kaltaista. Sitten kävi näin, että koko täkäläinen pulju lopetetaan. No, mikäänhän ei ole ikuista. Miten käy keskustan Stockmannin? Sekin nahistunut ja supistunut, tiloja vuokrattu ulkopuolisille. Neljännen kerroksen kultakala- allas sentään säilynyt, vaikka kalaparat eivät näytäkään onnellisilta. Vilkaisen siellä käydessäni niitä, enkä yhtään samoin tuntein kuin  joskus lapsena. Se oli "must" ja pakko mennä äidin kanssa kultakaloja katsomaan. 

Nyt pilppuamaan  juureksia ja sunnuntaita alkamaan.