Ei vieläkään kokonaan terveen kirjoissa

 Flunssa jyllää edelleen ruumiissani vaikkakin laimentuneena. Vaihdoin yöpaita-asun mekkoon ja olen ollut ulkona. Taiteiden yön vietin kuitenkin kotona, enkä ollut taiteen kanssa missään tekemisissä. Aikomuksena on mennä muissa merkeissä Senaatintorille ensi kuussa. Siellä on silloin kansainväliset ruokamarkkinat. Saa taas churroja ja muuta eksoottista. Onhan eksoottisiin asioihin ruokakaupoissa saanut täällä jo pitkään tutustua ja nyt entistä enemmän näillä kotikulmilla, kun on tuo kauppahalli. Ei edes pizzan palasta voi ostaa suomen kielellä. Onneksi ei sentään italiaksi, niin että englanti kelpasi. Itiksen maalaispuoti hallissa taitanee olla ainoa ehta suomalainen kauppa. Ostin suomeksi suomalaisia omenia.  Tuntui vallan oudolta. Jos käyn hallissa usein, saatan unohtaa äidinkieleni. Eräs ystäväni ei pidä koko hallista. Hänelle siellä ei ole mitään ostettavaa. Kalakauppias ei pidä myynnissä makrillien ja mustekalojen ohella yhtäkään muikkua tai silakkaa. Ystäväni on periaatteen nainen. Suomessa puhutaan suomea. Jos ei, niin hän ei moisissa paikoissa käy. Itse tykönäni olen jo aikoja sitten antanut periksi kansainvälistyneelle isänmaalleni. Turha potkia tutkainta vastaan.

Olin hoidattamassa peukaloani. Siitä voisi kertoa pitkästikin, mutta en kerro. Sain samalla tetanus-rokotteen, kun hoitaja oli varma, että minua voisi pistää ruusun piikki. Niitä on tämän talon pihalla, mutta en yleensä kulje puskissa, vaikka monet asiat saattavat tulla suoraan puskista. Olen nyt muutaman päivän omatoimisissa peukalon hoitohommissa. Materiaalin sain hoitajalta ja antibiootin apteekista. Tai se minun piti ostaa.

Nyt alkaa olla se aika vuodesta, kun ei oikein tiedä, miten pukeutua. On olevinaan vielä kesä, mutta lämpömittari ei ole samaa mieltä. Aamuisin viileää, myöhemmin lämpimämpää. Paistetta voi olla tai sitten ei. Ottaako sateenvarjon mukaan? Pannako villaa ylle vai eikö panna? Tätä ei tietäisi Hamletkaan. Lierihattuilmat saattavat olla jo tältä vuodelta historiaa. Ilmakin tuoksahtaa syksylle ja puiden vihreä lehvästö kaavailee jo hyvästien jättöä. Sienivalikoima torilla kasvanut. Mansikoista enää rippeet. Eikä se ripe maistu mansikalta. Uudet perunat eivät enää ole uusia. Koulut alkaneet. Näin se menee tähän aikaan.

Tupsahti flunssa

 Flunssa. Kesäflunssa. Mistä lie pöpö lennähtänyt ja minuun päättänyt iskeytyä. Eilen tunsin oloni surkeaksi. Ääni katosi matalaksi bassoksi ja vilutti. Onneksi ei ollut mihinkään menoa, vaikka suunnitelmia olin ehtinyt jo kyllä rakennella. Tänään olo parempi ja toivonkin tämän olevan sellaisen parin tai korkeintaan muutaman päivän sairauden. Lämpöä ei ole. En tosin ole mitannut, mutta kyllähän kroppa kertoo. Yskin ja niistän nenää vuoron perään. Toivottavasti paperinenäliinat riittävät, ettei tarvitse alkaa käyttää talouspaperirullaa.

Pariisi hiljenee (jos suinkin voi, eikä se voikaan). Tänään jo olympialaisten päättäjäiset. Ahkerasti olen seurannut, eniten yleisurheilua. Kenttälajit aina ovat olleet mieleeni. Jo silloin oli, kun Suomikin pärjäsi. Sitten ei olekaan mennyt hyvin. Kivaa olla mukana kuitenkin.

Syksyä jo ilmassa. Ainakin varhain aamulla. Pihan pihlaja lykkii joka päivä punaisempia marjoja. Joskus on tullut tehdyksi hilloa ja hyytelöä. Nyt pitää taas niistää. Nättihän se syksykin on, jos vielä olisi tulemassa kunnon ruska. Ei suuremmin ole näkynyt näin kerrostalon pihassa. Keltaisia koivun lehtiä  leijailee maahan siellä ja täällä. Vuodenaika vaihtuu.

Töölönlahden puisto pitää katsastaa vielä kun se on jotenkuten kesäasussa. Siihen menoon olen ympännyt muutakin puuhastelua Helsingin keskustassa. Vielä joudun ilokseni ajamaan ratikallakin, kun Rautatieaseman metropysäkkiä yhä korjaillaan. Hakaniemessä hyppään sporaan nauttimaan siinä istumisesta. Ennen muinoin asuessani sivilisaation keskellä oli ratikka-ajelut jokapäiväistä iloa.

Tässäpä tämä oli. Alan rustata sähköpostia Espanjaan. Ystäväni palautunut Saksasta jo kotikonnuilleen. Viettäkäämme mukava sunnuntai tänään.