Kevättä jo

 Koko eilisen päivän keräsin etupäässä henkisiä voimia  tämän päivän imuroimiseen. On yksi niistä hommista, joista olen mato laistamaan. Nyt se oli pakko tehdä ja ajattelin ahkeroimiseni jälkeen levätä ja samalla kertoa uurastamisestani. Vaikka se tuskin ketään kiinnostaa.

Eilen laitoin tuhdin juuresmunakkaan, josta tuli paksu ja maittava. Kone raastoi ainekset, minä paistoin sipulit ja joku kana oli muninut munat. Jäi täksikin päiväksi. Tykkään kasvisruoista, enkä pidä pahana, jos liha jää vähemmälle. Siinä syödessäni muistin, että muinaisina vuosina, kun oli vieraita, tein jälkiruoaksi portviinijäädykettä. Ei kuin ohjeita netistä ja huomenna laitan yhden ilman portviiniä sieltä helpommasta päästä. Ihan vesi herahtaa nytkin kielelle.Ei tarvita jäätelökonetta, pakastin riittää.

Espanjalaiset mansikat ovat saapuneet. Yhtä pulleina ja suurina  ja mansikoita vain maultaan heikosti muistuttavina. Ostin. Ovat ne kumminkin mansikoita. Kellon viisaritkin pantiin tunti eteen päin, niin että virallisesti on kesä. Kesäaika kuitenkin. Ja huomenna huhtikuu ja aprillipäivä. Eipä ole enää aprillaajia. Ennen oli ja menin usein lankaan. Jo muinaiset roomalaiset viettivät aprillipäivää. Ihan kiva juttu onnistuessaan vieläkin. 

Aurinko paistaa täydeltä terältä ja on niin kevättä, niin kevättä. Villahousujakaan ei enää tarvita ja hansikkaat vaihtuivat ohuempiin. Pihalla jo jokunen istutettu kukka kukkii. Huomasin roskikselle mennessäni. Syreeni kuitenkin vielä vallan vaiti, eikä lintumaailmassakaan kuhista. Muutama varis asioi puustossa ja koivutkin yhä kaljuina. Mutta kyllä se tästä.

"Kevätilmoissa ylitse pääni
soi musiikki levoton
kuin kultaisten rumpujen ääni -
vai Paninko huilu se on?"

(Lauri Viljasen runosta Evoe!)

Pullavanukas

 Eräänä päivänä päätin tehdä pullavanukasta. Ikiaikainen jälkiruoka, jota on aina tehty. Minun tekemisestäni on kuitenkin vuosia ja nyt putkahti mieleen. En tehnyt pullasta, vaan kuorettomasta vehnäpaahtoleivästä. Tuli niin makoisaa, että pistelin sen yhden päivän aikana. Menin vaa´alle ja hupsista. Siellähän vanukas näkyi selvillä numeroilla.

Kotona olen perjantaihin asti jolloin tikit menen poistattamaan. Luen Leen kirjaa, katselen tv:stä päiväohjelmia, mutta en missään tapauksessa tee kotikultani eteen mitään tähdellistä. Siis pitäisi ainakin imuroida. Konepyykkipesua tein vaihdettuani vuodevaatteet. Niin, ja laitoin minä taas uunijuureksiakin. Jääkaapissa on aina tarvikkeet, enkä suinkaan halua, että alkavat nahistua. Tykkään uunijuureksista, vaikka onhan niissä kova pilppuaminen ja kun on vain nuo yhdeksän sormeakin käytössä toistaiseksi. Animaatiosarjan Simpsoneilla on aina vain kahdeksan. Varpaitakin saman verran kuten kaikilla piirretyillä hahmoilla. Olkoon syy moiseen mikä tahansa, on se minusta hauska.

Toinen K soitti ja hän on se K, joka ei puhu sairauksista. Ei edes kysellyt etusormeni  vointia, jonka olisi tietysti voinut ihan kohteliaisuudesta tehdä, kun sormen tilan tiesi kuitenkin. Kun ei kysynyt, kerroin vapaaehtoisesti, enkä silloinkaan saanut suurempaa sympatiaa. Ehkä se ei ole kenestäkäään muusta mikään suuri juttu, paitsi itsestäni.

Tänään on taas aurinkolasi-ilma. Kyllä se kevättä on. Talvisaappaat jääneet käyttämättä ja pian alkavat nilkkuritkin olla liikaa. Ihanaa: pikkukenkäsää! Sen jälkeen mekkoilmat, juhannus ja kokonainen kesä. Kyllä taas kelpaa sipsutella.

SDP oli näyttävästi eräänä päivänä täällä Tallinnanaukiolla telttoineen ja asiaan vihkiytyneiden virkailijoiden kanssa. Minullekin tyrkytettiin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista mainoslappusessa. Sanoin vain yhden sanan, joka kertoi puolueesta, jota kannatan. Eikä se ole SDP. Kaveri ei lannistunut, vaan koetti käännyttää. En kääntynyt.

Hei taas

 Harvakseltaan tulee tänne kirjoiteltua ja harvakseltaan tätä luetaan. Nyt on kuitenkin pientä jutun juurta. Minullapa on tikkejä etusormessa. Olen siis pienesti vaivainen. Homma alkoi siitä, kun piti saada hokkaidokurpitsa halki. Siihen, ja muihinkin tarkoituksiin, on sitä varten yli puoli kiloa painava kiinalainen veitsi. Otin klapinhakkaajan otteen ja asennon ja iskin. No, sattui myös etusormeen, eikä kurpitsa edes haljennut. Tuli verta sormesta tulvimalla ja sitä oli kaikkialla. Painoin ja puristin. Paperinenäliinatkaan eivät tyrehdyttäneet. Soitin läheiseen lääkärikeskukseen ja kysyin, jos joku lääkäri olisi halukas ompeluhommiin. Oli. Kipitin sinne ja tehtiin toimenpiteet. Puuduttamispistot tekivät eniten kipeää. Lopuksi sormi tuhdisti paketoitiin ja käppäilin kotiin. Ompeleet poistetaan vielä tällä viikolla.

En kuitenkaan miksikään invalidiksi ole heittäytynyt, vaan askareet on suoritettava ja siihen työhön  riittää mainiosti yhdeksän kykenevää sormea. Haavan puhdistuskin sujuu ja suihkussa käärin muovikelmua etusormen ympärille. Kampaajan laittamat uudet kiharatkin tulee pestyä ilman etusormen apua. Kyllä tämä tästä.

Eilen oli aurinkolasi-ilma. Tänään pilvistä ja luvatttu sadetta. Pysyttelen kotona ja panen lisäpatterin toimimaan. Yhä mietin,ostanko toisen makuuhuonetta varten. Ulkona kuitenkin vielä maaliskuisen viileää, vaikka huhtikuu pakkaakin pian päälle. Olen myös edelleen kiukkuinen taloyhtiön lämmön alentamiselle. Aikaisemmin kun tuli ulkoa kylmästä kotiin, oli ihanan lämpöinen vastaanotto. Ei ole enää. No, ei nyt aivan samoja asteita kuin ulkona, mutta ei liioin lämmintä tuulahdustakaan.

K soitti ja kertoi jonkun tuttavansa sairauksista (?). Olen aina protestoinut tätä sairauskeskustelua vastaan. Jos kysytään vointia, ei vastaus vaadi kaiken kelaamista alusta loppuun. "Kiitos, hyvää kuuluu", riittäisi. Kysymyskin yleensä retorinen. Itselleni kuuluu aina hyvää vaikka ei kuuluisikaan. Yleensä kuuluu. Tämä etusrmijuttukin aika pieni takapakki.

Rakastan tv:n Simpsoneita. Simpsonin perheen 8-vuotias älykkötyttä Lisa pitää Leen kirjaa To kill a mockingbird  top 10 joukkoon kuuluvana. Minulla on se suomenkielisenä hyllyssä ja kaivoinpa sen taas esille ja aloin lukea. Takakansikin Lisan tapaan hehkuttaa kirjaa "unohtumattomaksi romaaniksi". Sen sisältö on edelleen ajankohtainen ja  kirja on jo nyt 65 vuotta ilmestymisensä jälkeen vahvasti klassikoihin kuuluva.

Retki uuteen ja outoon

 Nyt on kolme lämpömittaria mittaamassa palelemisasteitani. Ulkona ei pakkasta, niin pattereiden lämpötilaa alennetaan. Sen kuin villaa vain ylle. Minulla mittaantuu mittareissa 21-22 astetta plussaa, eikä se nyt niin paha ole. Mutta kun vertaa aikaan ennen lämmön laskua, niin se on. Hankkimani ylimääräinen patteri antaa lisälämpöä ja ehkä jätän toisen ylimääräisen ostamisen ensi talveen. 

Kävin poliisiasemalla Pasilassa antamassa kahdesta etusormesta jäljet. Virkailija vertasi entisiin ja minä kysyin, jos täsmäävät. Kyllä sen tekivät. Muuten olisikin tullut vaikeuksia. Matka Pasilaan oli monimutkainen ja pitkä. Onneksi N oli mukana. Ensin astuttiin bussiin, joka meni semmoisten maisemien läpi, jotka minulle outoja ja uusia. Melkein kuin jossain muualla kuin omassa kotikaupungissani. Jos minut olisi työnnetty bussista ulos, en olisi osannut mennä sinne enkä tänne. Meille oli pääteasema Pasilan asema ja siinä siirryimme ratikkaan, joka pysähtyi parin pysäkin jälkeen aivan poliisiaseman edessä. Tämän jälkeen olikin jo tutumpaa, kun olen ollut passiasioissa samassa paikassa. Sormenjäljet annettuani istuimme taas ratikassa aina Pasilan asemalle asti ja N esitteli minulle ostoskeskus Triplaa, jossa en tietenkään ole ollut aiemmin. Kauppoja, ravintoloita, kahviloita. Me menimme kahvilaan. Pasilan asema on ihan nimensä mukaisesti asema junille. Niin että matkalaukkuväkeä oli myös liikkeellä. N toimitti asiansa eräässä liikkeessä ja minä odotin kiltisti. Sitten taas bussiin ja kotiinkin aikanaan. Yhtä suurta seikkailua koko päivä!

Ensi viikolla lähden stadiin. Asiaa Stockmannille ja teen saman tempun samalla viikolla toisenkin kerran. Ne matkat osaan ja maisemat tuttuja. On kahvikapseliasiaakin Nespressoon ja pitäisi saada uusi mekko kesäksi. Tämä vaatii kaksi eri käyntiä kaupungille.

Tänään on sunnuntai Ja HS kertoo, mitenkä ihmisten sunnuntait ovat muuttuneet 2000-luvulla. Enää ei piipahdeta noin vaan naapurissa kahvilla tai istuskella kotona lukemassa kirjaa tai muuten vain levätä viikon ahkeroinnin jälkeen. Olemme muuttuneet. Sunnuntaisin mennään, harrastetaan, ulkoillaan. Näin se vaan on.

Tukka kunnossa

 Kyllä se niin, kuulkaas, on, että hiukset ovat ihmisen kruunu. Jos ei ole hiuksia, "kruunu" voi olla jotenkin toisin. Olin eilen kampaajalla ja nyt on frisyyri taas niin tip top että. Kaikenlaista tehtiin ja istuin pitkään kampaajan kätevissä käsissä. Sitten taas joskus, kun alkaa rupsahtaa.

Kävin Delissä ostamassa Madeleine-leivonnaisia, joista kertoi Marcel Proust kirjassaan Kadonnutta aikaa etsimässä. Leivonnaisista tuli maailman kuuluja. Ostan niitä aina kampaajareissullani. Panin pari syötyäni pakastimeen seuraavia herkutteluhetkiä varten. Deli tuottaa, kuten kaiken muunkin myytävän, suoraan Ranskasta. Todellinen herkkumyymälä. Ja niin vaaaarallinen!

Tänään, ennen huomisia luvattuja sankkoja lumisateita, aion kauppaan katsastamaan lämpöpattereita ja ostamaan sisätilan lämpömittarin. Olen kertonut taloyhtiön ikävästä tempusta alentaa huoneistojen lämpötilaa. Joku rontti oli valittanut liiallisesta lämmöstä. Asennettin minusta aivan järjettömään paikkaan eli eteiseen lämmön mittaaja, jota seurataan herra ties mistä, eikä asukas tiedä asteita. Eteiseen! Muut huoneet ovat kylmiä ja niissä oleskellaan taatusti enemmän kuin eteisessä. Minkäs teet? Isoiset ovat päättäneet.

Kylmyydestä puheenollen, sananen aivastamisesta. Eräs tuttu antoi neuvon, että kun aivastuksen alkaessa panee  etusormen nenän alle, aivastamista ei tapahdu. Ei tepsi. Enkä aivasta fiinisti kerran taikka pari, vaan yleensä 11 kertaa. Paperinenäliina suojana niitä tulee siis näin monta, eikä mitenkään hiljaisen sivistyneesti. Koko kroppa hypähtelee ja paperinenäliinaa on vaikeaa pidellä. Onneksi näitä aivastuskohtauksiani ei ainakaan tähän mennessä ole tapahtunut ihmisten ilmoilla. Kotonahan voi ja saa aivastaa tavalla, joka muualla häiritsisi ihmisiä ja paikalla olevia muita eläimiä. Eläimiähän me olemme kaikki. Minä tiedän, koska luen edelleen Yuval Noah Hararin kirjaan ihmisen syntyhistoriasta, joka oli pitkä ja monimutkainen prosessi. Ei sitä heilahdettu tuosta vaan, vaan vaiheita oli monia ja moninaisia. Lopuksi laskeuduttiin puusta ja panimme itsemme pystyyn kahden jalan varaan. Tämä jatkuu.

Mutta tämä sepustus ei tällä haavaa. Ryhdyn päivän viettoon.

Tämmöistä tänään

 Että harmittaa eli ottaa oikein päästä. Siis tämä taloyhtiön ikävä lämmön pudotus huoneistoissa. En ole vieläkään saanut ostettua lämpömittaria, josta saisin tietää, missä  asteissa palelen. Pakollinen huoneistokohtainen mittari asennettiin eteisen seinään, josta asukas ei itse voi seurata lämpötiloja edes. Eteinen on minusta väärä paikka. Olisi pitänyt laittaa kylmempiin huoneisiin, joissa yleensäkin oleskellaan. Aion nyt todellakin käydä ostamassa sähköllä käyvän lämpöpatterin. Saanen sen jotenkuten raahattua kotiin.

Muuten menee kuten menee. Tänään laitan munakoisopihvejä ja kaneli-omenachipsejä. Ostin jälkimmäistä varten Granny Smith-omenia. Ylihuomenna vihdoinkin kampaajalle. Piti yksi aika peruuttaa, kun kylmä iski hartioihin ja niskaan etten päässyt kääntämään yläkroppaa. Elämästä tuli hankalaa. kun piti kokonaan kääntyä nähdäkseen sivuille. Ja sivuillehan pitää silloin tällöin katsoa. Menin lääkäriin, joka kirjoitti voimakkaita kipulääkkeitä ja antoi vielä toista lahjaksi, joita oli saanut näytteeksi. Tohtori muisti minut parin vuoden takaa, jolloin passitti siltä istumalta sairaalaan, jossa sitten olin muutaman päivän. Tätä lääkäriasemaa käytän vain hädän hetkellä, muuten kunnallista ja toista yksityistä, jossa olen ollut asiakkaana vuosikaudet.

Joku jo povasi kesän sään. En viitsinyt tutustua siihen, kun en usko moisia ennustuksia noin pitkälle. Kunhan nyt pari seuraavaa päivää. Paras tapa, ja varminkin, on ikkunasta ulos katselu. Pannako villaa vai puuvillaa ylle, sateenvarjo vai päivävarjo.

Luen edelleen Hararan kirjaa ihmiskunnan synnystä. Aivan aikojen alusta ja myöhemmästäkin, jolloin tallustelimme savannilla ja metsästimme illalliseksi jotain lihaisaa. Ihmisen hinku makean syömiseen juontaa alkunsa juuri noilta ajoilta. Oli viikunapuita ja ihminen kiipesi syömään, ennen kuin paviaanit ehtivät paikalle. Makeita viikunat olivat ja ihmisen DNA pani maun mieleen. Yhä DNA muistaa ja se onkin sitten sitä atavistista ilmiötä. Viikunapuihin emme ainakaan täällä pohjoisessa tarvitsen kiivetä, mutta jokainen ruokakauppa ja tv-mainos pitää huolen siitä, ettei DNA unohda. Luulee että edelleen dallaamme ruohoaavikoilla kaukana etelässä ja silmien edessä siintää vankka viikunapuuviita.

Eiköhän tätä ole jo tässä. Menen suihkuun ja sen jälkeen alan viipaloida omenia mandoliinilla. Pitää olla pari millisiä.

Kevättä kohti

 Jaahas, se on sitten maaliskuu. Kevättä kohti mennään. Vihdoin ja viimein onnistuin menemään valokuvaan ja anomaan uutta henkilökorttia. Varasin ajan poliisilaitokselta ja otin selvää, miten sinne ja millä kulkuneuvolla mennään. Viimeksi käytin taksia. N lupautui seurakseni ja palaa asiaan. 

Oli tarve saada muovitaskuja ja samalla ostin kirjan. Brittikirjailija Yuval Noah Harari kirjoitti kirjan ihmisen kehityksestä ihmiseksi. Meitä on alun alkaen ollut monta sorttia, kunnes sitten Homo sapiens jäi ja yhä on. Siitä "viisaudesta" en oikein tiedä. Lukemisen ohella olen laitellut ruokia. Irakilaisia kasvispihvejä ja kesäkurpitsa-lihamureketta. Tänään pilppuan juureksia ja panen uuniin. Ensi viikolla stadimatka kampaajalle. Samallla voin piipahtaa muuallekin. Kotimatkalla ostan omenia. Mielessä kaneliset omenalastut, joita saa joskus kaupastakin. Nyt teen itse.

Ukrainan presidentti ja USAn presidentti tapasivat ja herroille sukeutui ilmiriita, jota koko maailma katseli ja kuunteli hämmästyksen vallassa. Minäkin. Odotin kunnon käsirysyä, mutta presidentit tyytyivät vain sanalliseen tappeluun. Jos pitää jompikumpi nimetä epäpresidenttimäisemmäksi, niin se on amerikkalainen. Nimittelyä ja sormilla osoittelua. Eipä olla aiemmin moista nähty.

Kotona olen oleskellut, mitä nyt kaupoissa silloin tällöin. Kahvikapseleitakin tarvitsen. Tietää stadiin menoa, koska Nespresso on Stockmannilla. Ja se tietää koluamista tavratalossa muuallakin. Tämä sivuliike asumassani kaupunginosassa lopettaa toimintansa lehtitietojen mukaan elokuussa. Enkä yhtään ihmettele. Olivat ensin hyvällä paikalla ostoskeskuksessa. Muuttivat huonompaan eli aivan kauppakeskuksen toiseen päähän. Sitten supistettiin ja tungettiin koko kaupankäynti yhteen kerrokseen. Myyjiä ei ole tarpeeksi, eikä tavaravalikoima entisen kaltaista. Sitten kävi näin, että koko täkäläinen pulju lopetetaan. No, mikäänhän ei ole ikuista. Miten käy keskustan Stockmannin? Sekin nahistunut ja supistunut, tiloja vuokrattu ulkopuolisille. Neljännen kerroksen kultakala- allas sentään säilynyt, vaikka kalaparat eivät näytäkään onnellisilta. Vilkaisen siellä käydessäni niitä, enkä yhtään samoin tuntein kuin  joskus lapsena. Se oli "must" ja pakko mennä äidin kanssa kultakaloja katsomaan. 

Nyt pilppuamaan  juureksia ja sunnuntaita alkamaan.