Päivää, vaikka ei tunneta

 Hei taas. Sadetta luvattu. Katsotaan. Riippuu sateen laadusta, lähdenkö kauppareissulle. Tarvitsen vihannespaistoksen raaka-aineet. Olen saanut pakastimeen hiukan tilaa, että mahtuu. Mekkosillaan olin ensimmäisen kerran eräänä päivänä liikenteessä. Tuntui oikein mukavalta ja varsinkin kevyeltä. 

Ulkomaalaisilta turisteilta kysytään joskus Suomessa saaduista kokemuksista. Usein sanovat, että suomalaiset eivät vastaa tervehdykseen "katselevat vain". Emme vastaa, kun ei tunneta. Ensin pitää esittäytyä ja sitten sanotaan päivää. Suomalainen kun ei kaikkia ison maailman tapoja ole vieläkään omaksunut. Vaikka ulkomailla matkatessamme kohtaamme käyttäytymistapoja, mutta kotiin tultua ollaan taas niin "suomalaisia". Emme liioin monen turistin mukaan ole helposti lähestyttäviä. Sama siinäkin, että kun ei tunneta. Lähelle saa tulla kun tunnetaan. Tulee mieleen tässä kohdin, että miten sitten aletaan tuntea, että pääsisi likemmäksi?

Se on nyt kovasti jalkapalloa päivät pitkät. On pätkiä päivän peleistä, uusintoja ja suoria lähetyksiä. Kivaa pelejä on katsella. On herroja portugalilainen Rolando ja Messi Argentiinasta. Pitää tietää. Ovat taitavia ja nuorten idoleja, sankareita. Suomea ei vain joukossa näy. Me olemme pesäpalloväkeä. Jääkiekkokin menettelee. Jalkapallo on hiukan jotenkin ikään kuin vieraampaa. Potkupalloksi sitä ei ole korrektia sanoa. Vaikka potkimisen varassa peli onkin. Huikeita hyppyjä jos on tarvis, tahallisia ja tahattomia kimppuun käymisiä. Pelituomarilla viuhahtaa kädessä keltainen tai punainen kortti. Välillä on juomatauko. Kaikki juovat. Sitten taas potkimaan. Muinoin Kumpi ja Kampi pelasivat. Kumpi voitti. Vai voittiko?

Skrivaaminen sen kuin jatkuu

 MM-jalkapalloa ja Saksa-Curacao. Suljin tv:n, kun tuli niin paha olo Curcaon puolesta. Hävisivät. En ollut oikeastaan ennen ottelua koskaan oikein Curacaoa edes ajatellut. Missä se on? Kukaan tuttavani ei ole Curacaossa käynyt. Alkoi hävettää, sillä valmistavassa koulussa minulla sentään oli hyvä numero maantiedossa. Ei kuin nettiin googlaamaan. Nyt tiedän Curacaosta enemmän ja ennen kaikkea, missä se on. Ystäväni ystävä on käynyt Arubassa, joka on samoilla leveysasteilla Curcaon kanssa Karibialla. Curacao on kamalan pieni saari ja jalkapallokin siellä aika uusi laji. Mutta niin vaan pelasivat mm-kisoissa. Pääasiahan ei ole voitto, kerrotaan.

Missä kesä on? Sekin on arvoitus. Missä lämmin suvisää? Missä lierihattuilmat? Kun asteita on neljäntoista hujakoilla ja aurinko pilvien takana, sateen uhka niskassa, tekee mieli lähteä vaikka Curacaolle. En viitsi tänäänkään hiiskahtaa kotoa mihinkään. Juhannuskin jo tällä viikolla. Niin se kesä mennä hurahtaa, vaikka ei ole vielä alkanutkaan. Aion silti laittaa hellejuomaa vesimelonista. Ensin pilputaan meloni mansikoiden kanssa kulhoon. Limettimehua ja agavesiirappia. Sitten soseutetaan ja lisätään vähän vettä. Jääpalat, se tekee siitä hellejuoman, lasiin ja soseutettu juoma päälle. Jos sattuu olemaan rosmariinin oksa, niin sillä koristelu. Valmis! Kunhan tokenen kesättömän ajan pohdinnasta, käppäilen kauppaan ostamaan vesimelonia, mansikoita ja rosmariininoksia. Muita aineksia on kotona. Hämmästyin löydettyäni kaapista agavesiirappia. Mihin kummaan olen sitä tarvinnut?

Soitin E:lle Ouluun. Hänen ruusunsa eivät vielä kuki. Tässä pihassa alkavat olla jo kukkineita syreenien tapaan. Ohi on! Muuten E:lle kuuluu hyvää, mikä on vallan ihana asia. Kaikille ei kuulu. K valittaa, että nykyajan jauheliha on huonoa. Ennen se oli parempaa. K kuuluu pessimistisiin ihmisiin, eikä mikään ole enää hyvin. Joskus ihan hävettää, kun minulla taas on enemmän hyvin kuin huonosti. Liittyvätköhän nämä asiat jotenkin luonteeseen? Aion muuten tehdä jonain päivänä jauhelihamureketta ja olen jo nyt varma, että jauheliha ei ole huonoa.

Viitsiikö tätä julkaista? Mietin asiaa vähän aikaa. Kyllä julkaisen. Ottakaa tai jättäkää.

Taas

 Jaahas, tästä kirjoittelustahan tänne tulee jo aivan tapa. Kun melkein jokaisena päivänä on kutakuinkin jotain sanottavaa. On se sitten asiaa tahi ei. Yleensä ei. 

Piti lähtemäni hurvittelemaan ja näyttäytymään kauppakeskukseen, mutta jätin sen. Panin sen sijaan pyykkikoneen töihin. Eräs ystäväni haluaa pyykkiinsä tuoksun ja kuivattaa parvekkeella ikkunat auki. Kyllä minunkin pyykkini tuoksuu raikkaalle, vaikka kuivuukin kylpyhuoneessa eikä pesuaineessa ole parfyymia. Tästä tuli mieleeni, että meinasin sortua Kicks-nimisessä paheen pesässä, joka myy parfyymejä ja muuta mitä nainen tarvitsee pysyäkseen haluttavana ja kauniina. Myyjä aisti herkkyyteni ja himoni. Yritti saada minut ostamaan enemmän kuin ostin ja meinasin mennä koukkuun. Mutta järki voitti ja maksettuani kiiruhdin melkein juoksujalkaa ulos. Se on niin paha paikka tämä Kicks ja minä olen niin heikko.

Olen etsimässä ikkunan pesijöitä. Pari  ystävääni on löytänyt netistä ja sieltähän minäkin katselin. Toinen ystävä tilasi paikasta, joka teki halvalla ja puolittain vaati vakituista jatkotoimenpidettä sekä ikkunoiden että koko huushollin putsaukseen. Sinne en uskalla ottaa yhteyttä, koska pyytäisin vain ikkunoiden pesun ja tuntisin aikeeni olevan epärehellisellä pohjalla, kun ei ole aikomustakaan sitoutua firman kanssa enempään. Miksikö en sitten pese ikkunoitani itse? Ensiksikin se on vaativaa työtä ja se pitää osata. Minä en osaa. Mökillä pesin, mutta siellä olikin pienemmät ikkunat ja homma oli helppo. Täällä on isot ikkunat ja niitä on monta. Ei saa jäädä viiruja, joita minulla tuppaa jäämään. Mökilläkin jäi, mutta niihin ei kiinnittänyt sen enempää huomiota puoliso kuin luonnon eläimetkään. Toiseksi ajattelen ansaitsevani jonkun toisen pesemään ikkunani. Olen laiskistunut, enkä, kuten annoin jo ymmärtää, taitokaan ei riitä. Joku voisi keksiä itsepesevän vempaimen, kun on keksitty itsekulkeva pölyimurikin. Jatkan netin tutkimista.

Kohta luiskahti  hollille jo melkein lounasaika. Lämmitän laittamani marokkolaisen jauhelihakeiton. Olen aikoinani iki-ihastunut marokkolaiseen ruokaan ja syönyt ehtaa Tetuan-nimisessä kaupungissa Marokossa. Olin juuri kokenut kulttuurishokin kävellessäni Tetuanin kaduilla, mutta shokki hälveni ravintolaruoan ääressä ja hyväksyin maassa maan tavalla. 

Kesä ilman Espaa

 Jo toinen 12.6. kun jätän Espan puistoon menemisen. Viime vuonna satoi ja nyt on liian viileää, kun ei aurinkokaan paista. Kalsaa istua ulkona kovalla penkillä pari tuntia siinäkin pelossa, että alkaa sataa. Eikä ole edes lierihattuilmakaan. No, onhan se ikävää kököttää juuri tänään vain kotona. Voinhan kömpiä vaikka kauppakeskukseen. Sehän on monen täällä asujan huvia. Voin vaikka nauttia lounaan "ulkona" eli asettautua jonkun ravintolan pöytään, tilata ruoka ja kippistää vesilasilla 476-vuotiaalle Stadille.

Tai jos jään kotiin, syön eilen laittamaani Shepherd´s pie- uuniruokaa. Sitä oli kivaa väsätä pitkästä aikaa. Mikään "piirakkahan" se ei nimestään huolimatta ole, vaan on ihan ehtaa uunissa paistettua liha-perunamuusilaatikkoa. Aineksisa ei sekoiteta, vaan alin kerros jauhelihaa ja muuta ja sitten päälle paksu kerros maustettua perunamuusia.Olen nyt syönyt myös ostamani guavan. Minusta siinä oli hiukan sitrusmainen maku ja oli erittäin hyvän makuinen hedelmä jo senkin takia, ettei ole mahdottoman makea. Makea silti. Valmistin myös karvaskurkun ja kyllähän sitäkin söi. Ensin pidetään viipaleet suolakerroksen alla karvauden poistamiseksi. Sitten huuhdellaan ja kuivataan ja lopuksi paistetaan pannulla. En pane sitä omalle 10- toplistalle, mutta tulihan kokeiltua. Voi joskus toistekin, jos sille päälle sattuu. Ei huono niin sanoakseni. Jos ulos liikahdan tänään, niin voin mennä johonkin eksoottisten ainesten kauppaan ja taas tutustuttaa itseni uuteen. Myyjät yleensä erittäin mielellään kertovat, miten mitäkin valmistetaan.

Olen nyt poistanut itseni toisesta operaattorista ja siirtynyt toiseen, jossa jo osittain olen vuosikausia ollut. Tosin tämän "uudenkin" kanssa tuli vaikeus, kun olivat ykskaks panneet netin suljetuksi, josta ei edes ystäväni S:kään selviytynyt. Menin sitten operaattorin myyntipisteeseen ja asia hoidettiin oitis. Ilman pahoitteluita tai anteeksipyyntöä, mikä on nykyinen tapa liikkeissä. Tehdään virhe ja se vain korjataan ja sillä sipuli. Ennen aikaan kun ihmiset osasivat vielä käyttäytyä, pyydettiin virhettä anteeksi. Niitä aikoja kaipaan.

Jos nyt alkaisin pynttäytyä ja siirtää itseni ensin suihkun puolelle kunhan olen tyhjentänyt kahvimukini ja sulkenut läppärin. Palataan taas.

Ihana, ihana kesä

 Päätin tulla tänne taas ja sanoa sanasen. Edellinen postaus oli keväällä ja nyt mennään täyttä häkää jo kesää. Mekko- ja sandaletti-ilmoja, aurinkoa ja lierihattuja. Elämä hymyilee. Asuinpakkakunnaltani otettiin, tosin aivan mitätön, tavaratalo pois, jotta matkaan nyt keskustaan metrolla. Sinänsä aivan hyvä homma, näkee ihmisiä, ratikoita, kielonmyyjiä kaduilla ja sieraimet saavat tuta tutun keskikaupungin aromin. Kampaajalla käydessäni piipahdan kauppahalliin, vaikka on meilläkin täällä jonkunlainen ulkomaalaistaustainen kauppahalli. Siellä on hauska käydä kielikylvyssä. Viimeksikin sain tarkat ohjeet, miten valmistaa karvaskurkkua. Guavaankin pääsin tutustumaan. Keittobanaaneja olen jo kauan käyttänyt. Olen aina utelias tutustumaan uuteen, kokeilemaan ja maistamaan.

Luen edelleen, istuksin parvekkeellakin, jonka loppujen lopuksi sain kesäkondikseen ja ostin kahdet kesäkukat, petuniapensaan ja saman kokoisen begonian. Kahden kasteleminen ei ole kovin työlästä verrattuna aikaisempiin kesiin, jolloin partsi oli kuin puutarha. Löysin kirjakaupasta Agatha Christien kirjan, jota en ole lukenut aiemmin. Poirot-juttu. Mutta alkoi tuntua tutulta ja olenkin varma, että siitäkin on tehty leffa, jonka olen nähnyt. Ei haittaa. Luen myös suomalais-kanadalaisen kirjoittamaa kirjaa suomalaisesta sisusta. Se kun on semmoinen ainainen kummajainen ulkomaalaisen silmissä. Kirjailija on juuriltaan suomalainen, mutta asunut vauvasta asti Kanadassa ja nyt aikuisena muutti tänne juurilleen. Vielä en kirjassa ole niin pitkällä, että tietäisin, löytyykö sisu ja mitä sisu on. Jussi ja kuokka-teoria ei käy. Eikä oikein sekään, kun Lasse Viren kaatui kymppitonnilla Münchenissa aikoinaan, nousi ylös, otti muut kiinni ja sai kultaa. Tämä on sisua ja sisukkuutta monen mielestä. Eikä sisua ole avannossakaan räpiköiminen talvipakkasella. Onko se sitten, että pidimme aikoinaan pintamme ja säilytimme itsenäisyyden? Saattaisi vaikka olla.

Tänään pysyttelen kotosalla, mutta huomenna on ilo aikoa mennä jälleen liikenteeseen. Ja sitten kohtapian on Helsingin synttärit, että pitää sonnustautua Espan puistoon. Viime vuonna jäi väliin, kun Esteri oli samaan aikaan liikkeellä ja minä olen sokerista.

Niin että heikun keikun nyt ja kiitos niille parille lukijalle, jotka joskus tänne eksyvät minua kuuntelemaan.