maanantai 21. syyskuuta 2026

Maanantain kuulumisia

Rivi tutuista ja ystävistä jälleen harventunut. Sain surusanoman Pohjanmaalta. J, jonka olen tuntenut pienestä pojasta asti, ei enää jaksanut kamppailla sairauttaan vastaan, vaan antoi periksi. Otan osaa.

Elämä jatkuu. Kävin Cittarissa ja nyt on aineet omenaista broilerisalaattia varten. Viikunoitakin oli taas kaupan. Cittari täällä on hyvä kauppa, mutta silti odotan kovasti Supermarketin tuloa. Taitaa jäädä Cittariin menot sitten.

Nyt on luettavaa. Ostin Soraya  Lanen pokkarin Kreikkalainen tytär. Ilmestynyt englannin kielisenä vuonna 2023 ja seuraavana vuonna suomeksi. Kreikassa en ole ollut. Lähimpänä liippaa Kypros. Siitäkin on aikaa. Kaikesta on.

TTK:n toisen juontajan Veronica Verhon tatuoinneista jaksetaan jauhaa. Maanantaisin Helsingin Sanomissakin niistä puhutaan, vaikka juontaja ei niitä näytille pukunsa suojista pane. Mikä tatuoinneissa ihmisiä oikein pännii? Jos joku niitä laitatuttaa, miksi siitä tulee haitta muille? Nekin, kuten niin mahdottoman moni muukin asia, kuuluvat tähän päivään ja aikaan. Minusta tatuointi ei ketään loukkaa. Miksi sitten siitä kohistaan? Eräs ystäväni kauhistelee, kun kokilla on tatointeja. Mitä sitten? Ei niistä väriä lähde. Hän ei myöskään omien sanojensa mukaan halua edes tutustua kehenkään ihmiseen, jolla on tatuointi tai useampia. Eikä osaa pelkoaan/inhoaan perustella.

H:n kanssa jätimme tapaamisen tuonnemmaksi. Syksyä riittää. Samoin sovin N:n kanssa. Aikaa on. Vaikka eihän koskaan tiedä, kuinka kauan. Mutta turha moisia on pohtia. Suunnitellaan kuitenkin. Kummankin kanssa varmasti ennen kuin on lunta nivusiin asti (jos on). 

Polttelen jo kynttilöitä täyttä päätä. Ihanasti lämmittävät, kun patterit yhä jääkylmiä. Olen ikuinen vilukissa ja jo mietin, ottaako käyttöön sähköiset lämmittimet. Ei ehkä ihan vielä. Kun lämpömittari näyttää nollan hujakoilla, silloin harkitaan. Vielä on reilusti kymmenen plussaa. Meteoologi kertoi sen olevan tavanomaista lämpimämpää. Tänäänkin paiste somasti lämmitti kauppareissulla. Ennen kotimatkaa oli satanut. Näin asfaltista ja oli jokunen lätäkkökin.




tiistai 15. syyskuuta 2026

Eilen olin ihan onnellinen

Minätyttö lähdin eilen Stadiin. Ihan keskikaupungille, sinne, missä minun pitäisi useammin olla ja jopa asuakin ainakin lähistöllä. Mitä lähemmäksi yleisessä kulkuneuvossa pääsin kohdettani, sitä onnellisempi olin. Rautatieaseman pysäkiltä jatkoin matkaa pitkin Citykäytävää, sitten Aleksin yli Stockmannille. Vedin syvään henkeä ja hymyilin itsekseni. Olin tullut kotiin. Tepastelin tavaratalossa siellä sun täällä, tein ostoksia ja sain ystävälliseltä myyjältä parfyminäytteen. Pradaa. Ajelin hissillä ja ostin yhtä sun toista. Meinasin mennä kahville, mutta en mennyt. Lounasaika oli jo pitkällä ja ajattelin syömistä jossain ihanassa ravintolassa. Jäi ajatukseksi. Kotona odotti kukkakaali-juustovuoka, yksi chorizo-makkara ja pari perunaa. Söin kotona, kunhan olin taas täällä periferiassa. "Niin gimis on Stadi, ois toivomus snadi: et  tsiigaa sais sen vielä kerran..." Ja niinhän minä taas saankin, kunhan vain lähden.

Kotimatkalla käväisin Rosebud-kirjakaupassa. En ostanut mitään. Kirjakaupassa pitäisi olla kauemmin, eikä yhdistää sitä ostosmatkaan. Onhan täälläkin kirjakauppa, mutta ei Rosebudin. Menen täkäläiseen jonain päivänä. Ehkä piankin. Olen lukemista vailla. Minä kun kuulun siihen ikäpolveen, joka opetettiin koulussa lukemaan. Nykyisin sen kanssa on toisin ja nykynuoret ovat luku- ja kirjoitustaitoa paitsi. Onhan se aika hurja juttu. Miten pärjätään aikuisena ja työelämässä? Nimikirjoitus on joku rasti tai muu merkki.

Tänään on aikomuksena mennä lähikauppaan. Omenia. Olen tehnyt ihanan ja sopimattoman herkun ompuista omaa elinpainoa seuraavalle.Ensin kota pois ja sitten pilputaan paloiksi, jotka paistetaan voissa pannulla. Sekaan sokeria ja kanelia, sekoitellaan varovaisesti ettei omenan palat hajoa. Liraus vettä, kansi päälle ja kun se on keittynyt pois, on herkku valmis jäätelön kanssa, ohukaisiin ja vaikka mihin. Uskokaa, on hyvää vaikka aivan sinällään.

Heräsin hävyttömän varhain. Nyt jo lipittelen kahvia ja ehkä vielä ryömin toviksi vuoteeseen ennen kuin aloitan kunnollisesti tämän päivän. HS hekumoi sillä, kun Antti Lindtman ja Sanna Marin olivat työmatkalla  juuri tuntia ennen drooni-iskua olleet junassa, joka ajoi iskupaikan ohi lähellä Puolan rajaa. Drooni oli osunut paikalla olleeseen junaan. Tämä on kummallista aikaa. Drooneja, robotteja, tekoälyä, sodan pelkoa, epävarmuutta ja kaikkea muuta ikävää. Kun tulen parin sadan vuoden kuluttua tänne maailmaan kummittelemaan, näen outoja asioita ja senkin, onko ihmisiä enää ollenkaan. Robotit hallitsevat ja niistä on tullut ihmistä fiksumpia. Ja kukapas muu on sen aikaan saanut kuin ihminen itse?


keskiviikko 2. syyskuuta 2026

Tuli syksy

 Hoijaa, syyskuuta mennään. Kesähatut ja- kengät talviteloillaan, partsi kutakuinkin kunnossa odottamassa kesästä seuraavaa vuodenaikaa. Koivuista putoaa lehtiä kuin olisi lumisade. Ihmisillä paksummat vermeet yllään, mutta joukossa aina joku kesän ikirakastaja kevyissä vaatteissa. No, onhan asteita vielä yli kymmenen plussaa, jotta sortseissakin tarkenee. Olin ruokaostoksilla, tarpeet nakki- ja palsternakkakeittoon. Olin varmaankin ihan ulalla, kun en langennut yhteenkään heräteostokseen. Tulin vallan ylpeäksi itsestäni. Onko itsekurini petraantunut, vaikka olin keskellä kaikenlaisten lankeemusten?

Tapasin kauppareissulla yllättäen vanhan ystävän. Pyysi kahville, vaan minä olin jo kotiin päin tulossa kaikkine kantamuksineni, jotta kieltäydyin kohteliaasti. Ehkä tapaamme taas joskus. Olikin kulunut pitkä aika edellisestä.

Kahvikeitin ilmoiti halunsa kalkinpoistoon ja nyt se sitä keittiössä tekee. Hiukan minuakin tarvittiin alkuvalmisteluissa ja nappien painamisessa. Mukava juttu, että kone tietää omat tarpeensa ja niistä kertoo. Ihminen vaan laiskistuu kaiken tekniikan keskellä, kun ei tarvitse omia aivoja käyttää. Kun tulen parin sadan vuoden kuluttua tänne kummittelemaan, niin onko koko ihmiskunta enää edes tarpeellinen? Koneet keskenään hoitavat asiat. Tekoäly on sekä hyväksi että pahaksi.

Venäjän presidentti Putinin käteen on ilmaantunut jokin hälyyttävä merkki ja sitä nyt vatvotaan, miksi, miten ja mistä tullut. On se hyvä,  kun tavallinen ihminen saa pitää merkkinsä kenenkään ihmettelemättä. Luulisi näissä julkisuuden ihmisissä olevan tärkeämpääkin mietittävää. Lehdet kirjoittavat, mitä kansa haluaa ja kansa haluaa sensaatiota. Vaikka tyhjästäkin.

Ajattelin tänään sytyttää illalla syksyn ensimmäiset kynttilät parvekkeelle. Lyhdyt valmiina toimenpidettä varten. Sisälläkin voisi jo alkaa puuhata kynttilöiden kanssa. Jo ihan lämmön takia, kun taloyhtiö ei vielä pitkään aikaa ala panna pattereihin vauhtia. Ja onhan minulla sähköisetkin lämmittimet. Ei siis huolta vilun kanssa. Nyt suihkuun ja sitten nakkien kimppuun. Palsternakat huomiseen.