maanantai 12. lokakuuta 2026

Kiitoksia paljon

 Taas olen takertunut erääseen asiaan tai oikeastaan kahteen. Takertuminen tarkoittaa negatiivista suhtautumista näihin asioihin. Ne ovat sanontoja, jotka ovat ikävästi ja jopa hyväksyttävästi ujuttautuneet suomen kielen puhekieleen. Minun kouluaikanani ne olisivat saaneet opettajaltani pitkän luennon niiden virheellisyydestä. 

Sanonta "kiitos paljon" särähtää korvaani. Kiitos-sana on yksikössä, mutta silti sitä seuraa sana paljon. Miltä kuulostaa "ostin omena paljon torilta, sitten menin kukkakauppaan ja ostin kukka paljon"? Itse en koskaan sano "kiitos paljon", yhtä hyvin voisi sanoa "paljon kiitos". Käytän kiitos-sanasta joko yksikköä tai monikkoa ja monikko on "kiitoksia". Sen perään sopii mainiosti "paljon".  Olen edelleenkin, asiaa vuosia tutkisteltuani, sitä mieltä, että varsinkin jonkun avatessa oven, siitä ei aina kiitetä avaajaa ja jos, niin se tokaistaan sanoilla "tos", "kiitti" tai ilmeettömällä hiljaisuudella. 

Kiitti-sana saa myös runsaat niskakarvani totaalisesti pystyyn. Mistä ihmeestä sekin ilmaantui puhekieleemme? Sehän on kiittää-verbin imperfektimuoto. Kuka kiitti ja miksi kiitti?  Tästä olen ennenkin pauhannut. Kun nämä kaksi hirvityssanaa yhdistää, niin tulee "kiitti paljon" ja sehän on kieliopillisesti oikein, vaikkakaan ei kiitoksen yhteydessä. Joku kiitti paljon jostakin. 

No, emme puhu arkielämässä kirjakieltä ja sen huomasi myös Kim-niminen korealaismies, joka tuli Suomeen ja alkoi opiskella suomen kieltä yliopistossa. Hänen huomattuaan, että varsinkin Stadissa puhutaan stadia ja niin hän opetteli myös slangia. Haluaisin kuulla tämän kaverin bamlaavan stadia, jota me muutkin ylen huolettomasti käytämme ajattelematta sen enempää asiaa. Vaikka harvoin kuulee aivan oikeaoppista slangia siitäkin huolimatta, että vuonna 1995 perustettu Stadin Slangi-yhdistys pitää yllä ja arvossa Stadin omaa kieltä. Minäkin kuulun siihen yhdistykseen. Isäni puhui oman aikansa slangia, joka eroaa minun lapsuuteni slangista ja nykyinen slangi on jälleen erilaista mukaan ympättyine englannin sanoineen. Sekin asia, joka minua ärsyttää, kun suomen kielisessä lauseessa yksi sana saattaa olla englantia "tulen sinne about tunnin kuluttua".

No, maailma muuttuu ja minun on muutokset hyväksyttävä, vaikka purnaankin. Olen eri mieltä joissakin asioissa ja saankin olla. Kiitänpä tässä kohdin lukijaa sanomalla "kiitoksia paljon" ja alan viettää uutta viikkoa.

sunnuntai 4. lokakuuta 2026

Tuoksuu vahvasti syksy

 Lokakuuta mennään. Lehtipuissa taatusti enemmän keltaista kuin vihreää. Viileys hiipii takin alle ulkona ja takki pitää napittaa kiinni. Omenakauppias sinnittelee torilla ja minä ostan omenia hullun lailla. En muista, näinkö ruokaohjelman tv:ssä vai nappasinko sen netistä. Joka tapauksessa olen tätä omenajuttua tehnyt jo monet kerrat ja auliisti jakanut reseptiä muillekin. Kaikkein hauskinta on, ettei sokeria tarvita. Omenien lisäksi kaneli ja vesi riittää sekä pieni liraus joko voin tapaista tai öljyä pannun pohjalle. Höyry kypsyttää omenan palaset ja ihana kanelin tuoksu leviää huusholliin. K myös ihastui antamaani reseptiin ja oikein soitti ja kehui. Tänään teen taas uuden satsin. Omenia kun on. 

Huomasin viisastuneeni. Olen aika usein jättänyt minusta hiukan vaikeaselkoisen kirjan lukemisen kesken ja nyt olen kaivanut niitä esille ja uusi yritys. Menee paremmin. Se on sitä viisastumista, joka tarkoittaa, että ymmärrys on kasvanut. Eräs tämmöinen uudemman kerran yritys on Orwellin kirja. Ei se Eläinten vallankumous.  Sen luin, pidin ja ymmärsin. Nyt yrittämistä on esseekokoelmassa Kun ammuin norsun. Jukka Kemppinen kokosi kirjaksi esseet ja tämä kirja on siis puurtamista vaille. Myöskään en ole päässyt muutamaa sivua pitemmälle Vuonna 1984, joten senkin lukemisen yritys on aikeena. Olen minä kuitenkin saanut jotain aikaankin. Olen lukenut kannesta kanteen Danten kirjan Jumalainen näytelmä Helvetistä  Kiirastulen kautta Paratiisiin Eino Leinon suomentamana. Myönnän, että piti huilia välillä ja väsyinkin runomittaan, mutta kahlasin kuin kahlasinkin tämän paksun teoksen läpi. Tämä on ehkä lukemiseni suurin saavutus vuosien ajalta.

Kaupungilla olen käppäillyt ja lähikaupassa kotikulmilla käynyt. En saanut aikaan kuitenkaan sen  enempää Senaatintorin kuin Hakaniemen torin markkinoille menoa. Hyvä niin, kun olisi tullut ostettua turhaa ja lihottavaa. Nykytrendi kun karttaa niin kovasti ylipainoa sen huonojen puolien takia. Koko maailmahan on lihonnut, paitsi ne ihmiset, jotka eivät saa edes tarpeeksi ravintoa. Ja muut heittävät roskikseen ylijäämänsä. Lautaselle kasataan aina liikaa ja jätetään syömättä. Helsingissä on ravintoloita, jotka ovat alkaneet veloittaa hävikistä lautasella. Jätin minäkin kerran pienen palan paprikaa, mutta en joutunut maksumieheksi. Olisin tietysti sen voinut vaivihkaa sujauttaa laukkuun.

Tästä putkahti mieleeni, että yhä on menemättä lounaalle N:n kanssa. Puhelimessa siitä puhutaan, emmekä aio unohtaa. Rouva on alkanut käydä pari kertaa viikossa kuntosalilla, jotta sekin on otettava huomioon. Minullakin välähti kerran mieleen kuntosalihomma, mutta katselin asuja netissä, enkä ollut ihastunut. Olisi pitänyt hankkia pitkät tarkoitukseen sopivat housutkin, enkä ole pitkiin pukeutunut (edes pyjamaan) sitten lapsuuden. Minulla helma aina heilahtaa kesät talvet. Kun olin vesijumpassa, oli minulla hameellinen uimapuku. Onneksi niitä oli myytävänä kaupoissa. En liioin ole lenkkari-ihminen. Kokeilin kerran kenkäkaupassa ja sitten sanoin ei kiitos. Semmoinen minä olen.