Jutustelua tämäkin

 Huomenta. Jos/kun aurinko paistaa ja ilmoja pitelee nollan tienoilla, niin on niin keväistä että. Tosin tietää märkää keliä, mutta sekin olotila on läpikäytävä. Hissukseen olen oleskellut ja saamattomuuteni vähän harmittaa. Edes tekosyitä en keksi. Kampaajalle menoa jahkailen. No, se nyt ei kovin suurta seikkailua ole. Ruoan laittamista, tv:n katsomista, puhelimessa lörpöttelyä ja sen sellaista. Kesken on vielä jonkunlainen romaanin muotoon kirjoitettu elämäkerta ruotsalaisesta taidemaalarista Hilma af Klintistä. 

Kaupassa ei lakko suuremmin näkynyt. Ei edes lakkovahteja ovella. Käppäilin ihan Stockmannin sivuliikkeeseen, mutta poistuin ostamatta ja menin Kicksiin. Ruotsalainen kosmetiikkayritys, joka levittäytynyt Suomeenkin. Ruokakaupasta ostin sitä ja tätä. Punalaputettuja tuotteita oli, kun kauppiaat ovat hätää kärsimssä hävikin takia, kun asiakkaista osa kannattaa lakkoa ja pysyy poissa. Tätä naputellessa lakko päättynyt, mutta neuvotteluissa ei sopua ole syntynyt, jotta lakkoilu saattaa myöhemmin taas olla totisinta totta.

Vielä viikko tätä helmikuuta. Ei ole oikein helmeillyt tänä vuonna. Joskus ollut vuoden kylmin kuukausi. Lunta on näkynyt, mutta lapsuuteni paksut kinokset ovat historiaa. Kuten lapsuutenikin. Eikä Helsinki siihen aikaan ollut nykyisen monikansallinen kaupunki. Moni näki ensimmäisen tummaihoisen Helsingin olympiakesänä. Tänään se on täyttä arkea, ei enää mitään  eksotiikkaa. Eikä Suomessa yksin, vaan koko Euroopassa ovat ajat muuttuneet. Nyt muuttuu entistä enemmän Venäjän hyökättyä Ukrainaan kolme vuotta sitten. Rauhaa puuhataan. Mitä siitä seuraa?

Aamukahvi on juotu. Ei kuin päivää alkamaan.

Tiistaina

 Lunta! Ei hyvä. Valoisaa? Juu ja ei. Lakkoja. Huono homma. En kuitenkaan hamstrannut ensimmäistäkään ruokatarviketta. Riittävästi kotona. Ja eikös kysymys ole vain muutamista lakkopäivistä? Hollilla suurempiakin asioita kuin joidenkin ihmisten palkkavaatimukset. Ainakin Ukrainan tulevaisuus.

Olen alkanut lukea Sofia Lundbergin, Alyson Richmanin ja M.J. Rosen kirjaa ruotsalaisesta taidemaalarista Hilma af Klintista. Romaanin muotoon kirjoitettu. Piti netistä oikein tarkistaa, että isoksi osaksi on kuitenkin faktaa. Samoihin aikoihin 1900-luvun alussa joutuivat, kuten suomalaiset sisarensakin Suomessa, taistelemaan tiensä miesten hallitsemassa taidemaailmassa. Eikä taistelut eri aloilla ole oikein vieläkään laantuneet. Kiinnostava kirja.

Hussukseen olen elellyt. Melkein ainoat kontaktit ulkomaailmaan hoidettu puhelimitse. No, kauppareissuilla tietenkin. Vieläkin ottaa kupoliin niin sanoakseni, että jouduin luopumaan Janne Saarikivi-tapahtumasta. Onneksi kevättä kohti mennessä tapahtumat lisääntyvät, lumi sulaa ja valoisuus tulee auringosta.

Miltä muumio tuoksuu? Sekin on nyt selvitetty. Ihan tieteellisesti. Tuoksu on tutkimusten mukaan mausteinen ja makeakin. Minusta olisi oikein, jos annettaisiin muumion haista rauhassa kaikessa koskemattomuudessaan. Ehkä hajuilla on tarkoitus, että kun päästään perille, tuoksutaan freesiltä. ja voidaan alkaa aterioida eväillä, joita mukaan annettiin.

R:ltä tuli sähköposti. Voi hyvin viettäen eloaan eteläisellä Pohjanmaalla. Vastasi kysymykseeni koskien Lontoon Foyles -kirjakauppaa ja Globe -teatteria, eikä ole kummassakaan ollut. Kirjakaupassa olen minä käynyt, mutta uusi Globe ei ollut vielä valmis Lontoossa ollessani. Vanhaan Globeen olisi pitänyt mennä 426 vuotta sitten.

Tänään selailen eksoottisten ruokien keittokirjaa ja jos/kun löydän mieleiseni, teen kauppalistan tarvikkeista. Ei kuin kokkaamaan. Mutta nyt suihkuun ja vaatteet päälle.

Harmittaa

 Piti menemäni kuuntelemaan kielitieteilijä Janne Saarikiveä. En mennyt. Tuli ja oli muuta. Harmitti ja harmittaa vieläkin. Sekin harmittaa, mutta huomattavasti vähemmän. Se nimittäin, että on satanut lunta. Ei nyt aivan nivusiin asti, mutta niin, että ne " valoisuuden haikailijat" voivar nyt iloita sydämensä kyllyydestä. 

Ehkä menen kauppaan tänään tai ehkä en mene. Ehkä jätän huomiseen. Otin pakastimesta bataattisosekeiton täksi päiväksi. Kasvispäivä. Luen ja myöhemmin seuraan tv:stä eduskunnan kyselytuntia. Hjallis Harkimon Helsingin asunto puhuttaa, kun ei tiedetä,onko se asumista vai vuokraamista varten ja siitä taas seuraa, että Helsingin kaupunginjohtajan virkaan hakeutuessa pitää olla helsinkiläinen, eikä sipoolainen, kuten Harkimosta, joka hakee paikkaa, väitetään. Mikähän asia olisi selvää kuin pläkki?

Nuorehko ystäväni J paistoi Runebergin torttuja ja pani sisarensa toimeksi antavaksi eli hän joutui tuomaan tortut minulle, joita J oli tehnyt sekä äidilleen että minulle. Ystävällistä. Panin pakastimeen ja huomasin niiden kosteuden, joka on aina hyvä asia Runebergin tortulle. Itsekin olen muinoin niitä väsännyt. Enää ei ole hommaan tarvittavia pieniä vuokiakaan tallella.

Huomenna ystävänpäivä. L ja A lähettivät jo kortin. Minä turvaudun sähköposteihin. Etsin jonkun viisaamman keksimän sitaatin mukaan. Ystävien joukko harvennut. Joku siirtynyt toiseen  hiippakuntaan ja  joku syystä tai toisesta luovuttanut. Niin se menee ihmisellä.

Nyt alan kuoriutua aamutakista ja siirryn suihkutteluhuoneen puolelle. Sitten mekkoa päälle ja mitä sitten sen jälkeen, jää nähtäväksi.

Ei samppanjakorkkia

 Ekbergin leipomossa paistetaan samppanjakorkkeja vain perjantaisin. En ollut perjantaina. Söin kahvin kanssa Napoleonin, joka myös kuuluu  Ekbergin klassikoihin. Herkkuhetken jälkeen siirryin ystäväni kanssa kaupan puolelle, josta ostin seitsemän ompeluseurapullaa. Sitten käppäiltiin Chez Mariukseen. Nyt sitten minulla on sen kadottamani vempaimen tilalla uusi, jolla saa melonista palloja. Niin että sitä on tehty ostoksia Helsingin Bulevardilla. Ensin mentiin metrolla ja sitten kutosen ratikalla. Samalla tavalla kotiin päin, mutta päin vastoin. N jatkoi matkaansa minun pysäkkini jälkeen. Päivä oli onnistunut.

Nuorempi K soitti. Olen saamassa hänen veljeltään kondiittorimestarilta Runebergin tortun, kunhan tapaamme. Säilyy kuulemma jääkaapissa luovutushetkeen asti. Itse olen ostanut Fredrikan torttuja, jotka ovat minikokoisia Runebergin torttuja. On vietetty runoilijan päivää aivan Suomen liput saloissa. Muistuu mieleen luokkatoverini Matti, joka saattoi minut usein koulusta kotiin, tuli sisälle ja luki ääneen Vänrikki Stoolin tarinoita. Sitten Matti otti ja ihastui Ullaan ja luultavasti luki hänellekin Vänrikkiä.

Tänään viihdyn kotona ja katselen ikkunasta helmikuista päivää. Luen, syön vihannesgratiinia ja vaihdan vuodevaatteet. Kone sitten ne pesee. Ennen muinoin oli monessa talosas pesutupa, jossa keitettiin valkopyykki, pestiin käsin ja kerrottiin juoruja. Nykyisinkin taloissa on "pesutupia", mutta sielläkin touhuaa teknologia huippuhienoine koneineen. Nyrkkkipyykki on unohduksissa.

Menenkö vai enkä mene? Olisi mahdollisuus päästä kuulemaan kielitieteilijä Janne Saarikiveä. Ehkä haluan mennä. Mietin asiaa.Nyt hörppää kahvini loppuun ja alan viettää tätä vastikään alkanutta uutta päivää.

Torttujuttua ja muutakin

 Eilen olin vallan pökerryksissä suuressa ruokakaupassa katsellessani Runebergin torttuja. Kaikki leipomot edustettuina ja torttuja eri laipomoiden metrikaupalla. Runebergin torttujen ulkonäköön ja makuunkaan suuremmin ei ole kajottu, kuten laskiaispullien on käynyt. Kaikissa kansallisrunoilijamme tortuissa oli hilloa ja sokerivesikuorrutus hillon ympärillä. Ostin rasian, jossa oli neljä minikokoista torttua. Illalla maistoin ja kyllä siinä tuttu maku oli ja kosteuttakin. Kolme muuta pakastin. Katsotaan miten sokerivesikuorrutuksen käy.

Olen joskus lukenut, miten Runebergin torttu sai nimensä. Tuntemani version mukaan porvoolainen leipomo oli luonut tortun ja se oli nimeä vailla. Rouva Fredrika Runeberg oli leipomon vakioasiakas ja häneltä kysyttiin, saako tortun nimetä herra Runebergin mukaan. Rouva antoi luvan. Niin että tämän mukaan ei Fredrika-rouvalla ollut sen enempää tekemistä torttujen kanssa kuin itse runoilijallakaan.

Laskiaiaspullaan palaan myöhemmin. Himoitsen maistaa uutta ja erilaista. Kuusenkerkkää ja sen sellaista. Ehkä menen Ekbergin kahvilaan, joka HS:n mukaan on mennyt leikkiin mukaan ja leipoo muitakin laskiaispullia kuin perinteisiä.

Palautin kauppaan ostamani lämmityspuhaltimen ja ostin lisää kynttilöitä. Tosin harkinnassa on kunnon lämpöpatterin hankkiminen. Lämpömittarikin olisi mukava huushollissa, että tiedän, missä asteissa palelen.

Helsingin Sanomissa tarinoitiin, kuinka miehet kävelevät väistämättä naisia päin. Osin kuulemma johtuu siitä, että nainen tekee ensin väistämisliikkeen, joka antaa ikään kuin miehelle oikeuden kävellä väistämättä,  sillä sekaannushan siitä tulee, jos molemmat väistävät. Olen nyt viime aikoina tehnyt kokeita tässä kävelyjärjestyksessä, eikä kohdalleni ole miesten kenssa tullut törmäämisiä. Kyllä ovat väistäneet. No, tietysti päin kävelemisen  syynä voi olla miehen sen hetkinen kunto, humalatila tai pöllyssä oleminen tai ylenpalttinen viha naissukukuntaa kohtaan. Mutta nämä ovat harvinaisia syitä. Seuraan tilanteita edelleen.